Slider

Arkikuvia Lontoosta ja Syyskuulta

sunnuntai 1. lokakuuta 2017



Oltiin äidin kanssa kävelyllä, kun vastaan tuli kanahäkki. Sain uusia kavereita!  Asioita hoitaessa on hyvä käydä välillä nauttimassa vähän kakkua ja teetä. Tää oli tyrnin makuista teetä ja niin hyvää  Onnistuneen päivän jälkeen voi juhlistaa syömällä lettuja. Viisi legendaa on myös nyt Netfliksissä ja se oli yks ekoja tietokoneanimaatioita, joista tykkäsin. Mulla kesti tosi pitkään päästä näiden makuun.




Mun piti päästä käymään siskolla ennen Tampereelle lähtöä. Olin varmaan hyvä näky siinä kun kyykyssä mau'uin ovelle, mutta pääsinpähän viimein myös sisälle kissaa silittelemään. Olin Tampereella blogimiittiä varten, siitä lisää täällä. Olin nuhassa, joten paljoa en jaksanut tehdä. Ekana iltana kävin Stokkalla vähän sovittelemassa, mutta jäi tämä asu vielä mietintään. 



Mäkkäriä hotellihuoneessa Hinterlandin kanssa - kaikki irti Tampereesta. Meiän hotellin kulmilla oli tämmönen tosi söpö kahvila, josta sai super hyvää kakkua! Vielä ennen kotiinpaluuta piti toki käydä muumimuseossa. 



Siivosin pois kaikki koulukirjani ja vihkoni, niiden välistä löytyi hienoja muistoja ja taideteoksia kuten tämä ilmiselvä Napoleon. Ruvettiin äidin kanssa seuraamaan YLE:llä pyörivää Halcyon-sarjaa, eka jakso ainakin vaikutti ihan lupaavalta. Mulla oli yhtenä perjantaina kunnon drive päällä kun imuroin talon, leivoin ja vielä haravoin yöllä.



Love Actuallyn tekstien pyöriessä pysähdyin tähän ja kuka on Tuuli? Se elokuva on kyllä klassikoiden klassikko. Tää yks ihana kissa täällä jälleen, nyt kun olin yksin kotona monta päivää niin tuli myös pyörittyä siskon luona vähän enemmän. Siskon suosituksesta aloitin myös katsomaan Gillmoren tyttöjä. Viikossa olen edennyt jo kolmanteen kauteen!



Näin ihanaa Elliä Lontoossa, tässä perus blogimomentti😂Oltiin aivan ihanassa paikassa syömässä mun Lontoossa asuvan frendin kanssa, tästä lisää blogissa pian!



Sama paikka vielä ravintolassa lähdettäessä. Tässä on mun aivan lemppari eli Bella Italian Cookie Dough Lava cake, varmaan kaikki päivän kalorit yhdessä annoksessa, mutta maku myös sen mukainen (eli herkullinen). Lähdin tyhjällä matkalaukulla, ja näiden kanssa tultiin takasin. Ostokset luvassa myöhemmin!

14 kommenttia:

  1. Tuo keltainen hame sovituskopissa, ah täyttä rakkautta! Vitstit mun rakkaussuhde keltaiseen on niin huipussaan ja musta tuo näyttää sun päällä vaan niin hyvältä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Riikka! Jos se ois ollut A-linjainen niin oisin sen varmasti heti ostanut.. Se jäi kyllä vähän kutkuttelemaan, joten varmaan täytyy käydä sitä uudestaan sovittelemassa 😄

      Poista
  2. voi eikä miten ihana tuo keltainen hame! <3

    https://laurajuliaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Vitsi mää tykkään tämösistä puhelinkuvapostauksista! :) Apuaaa, ihanan paljon shoppailuja!!:D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Emilia! Ja joo hahah helppo hoitaa kaikki shoppailut aina kerralla Lontoossa 😅

      Poista
  4. Oi tuo tyrnitee kuulostaa hyvältä! *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi herkullista! Maistui samalta kuin kaikki syksyiset kynttilät tuoksuu 😄

      Poista
  5. Tämmönen postaus on kyll kiva tulee vähä erilailla kuulumiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Mustakin tämmöset kuvien kera tehdyt on kivempia, kuin pitkät sepostelut tekemisistä :)

      Poista
  6. Ahahahh toi kuva musta, en kestä miten keskittynyt oon tohon kuvan ottamiseen😂😂

    VastaaPoista
  7. Olipas hauskat arkikuvat, tällaiset postaukset on aina kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Kiva että säkin tykkäät näistä :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan