Slider

Talvinen puolukkajäädyke

perjantai 29. joulukuuta 2017



Vinkkasinkin jo aikaisemmin tässä kirjoituksessa meidän puolukkajäädykkeestä, josta on kyllä kotona tullut oikea joulun klasssikko. Joka vuosi sitä on pakko saada ja joka vuosi se on aina yhtä hyvää. Jäädykkeen ohje on lisäksi erittäin helppo ja yksinkertainen. Ehkä puolukoita lukuunottamatta löytyvät aineksetkin varmasti jo kotisi kaapeista. Jäädyke on nopea valmistaa, mutta sille täytyy varata aikaapakastimessa. Onneksi tämä on kuitenkin semmoinen jälkiruoka, jonka voi pakastimeen valmistaa myös viikkoja etuajassa. Vaikka meillä tätä tarjoillaankin aina jouluisin, niin jälkkäri sopisi myös tarjoiltavaksi vaikka uutena vuotena, tai ihan muuten vaan. Ohjeen mukaan tätä riittää neljälle, vaikka sillon saa kyllä aika reilusti syödä jokainen. Meillä on yleensä ollut tätä tarjolla isommallekin porukalle, mutt nyt jaettiin tämä herkku viiden hengen kesken. Kyllä riitti siinäkin syömistä, vaikka toisaalta kun tämä ei ole mikään äklön makea, niin kyllä voisin varmaan syödä kokonaisen kakunkin jos tarve tulisi. Sanoisin, että kuudellekin riittää oikein mukavasti ja useammalle myös jos on jotain muuta jo valmiiksi pöydässä tarjolla!

Tarvitset:

3 dl pakastepuolukoita
2 dl tomusokeria
4     keltuaista
4 dl kuohukermaa


Valmistus:

1. Sulata pakastemarjat liedellä niin, että mehu irtoaa. Soseuta sauvasurvimella tai tehosekoittimessa, tai painele ne siivilän läpi. 
2. Vatkaa keltuaiset ja pölysokeri vaahdoksi ja kaada kuuma marjaseos joukkoon niin, että keltuaiset saostuvat. Vatkaa kylmäksi.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää seokseen. Pakasta vähintään 3-4 tuntia. 

8 kommenttia:

  1. Nam! Täytyy kyllä kokeilla tota, kun vaikuttaa ihan superhyvältä ja pitäis alkaa syömään marjoja pakkasesta pois :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on huippu hyvää! Varmasti voisi tähän soveltaa myös muita marjoja oman maun mukaan, mutta puolukka on ainakin todettu suureksi herkuksi ☺️

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa kyllä herkulliselta ♥ Voin jo kuvitella tuon kaveriksi myös jonkin kinuskikastikkeen, sillä puolukat ja kinuski sopivat niin älyttömän hyvin yhteen! Täytyy varmasti testailla siis tätäkin reseptiä joskus :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on todella herkullista! ❤️ Meillä on tainnut joskus tähän kinuskikastiketta ollakin! Itse en yleisesti kinuskista kauheasti välitä, mutta jos siitä tykkää niin varmasti hyvä yhdistelmä :)

      Poista
  3. Mä en niin ole puolukan fani mutta pakko myöntää että toi näyttää todella herkulliselta! Uskaltaisin varmasti ainakin maistaa haha :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en puolukasta oikein muuten välitä, mutta tämä jäädyke on silti aina joulun kohokohta! Joten kannattaa ehdottomasti antaa tälle mahdollisuus😄❤️

      Poista
  4. Nam, tämä kuulostaa tosi hyvältä ja raikkaalta herkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tämä on! Tästä ei tule semmoseen makea-ähkyyn, vaikka herkkua onkin 😄

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan