Slider

POISTA AJASTUS

tiistai 1. toukokuuta 2018

Olen rakastanu musiikin kuuntelua niin pitkään kuin vaan muistan. Ystäväni aina naureskelevat mulle sen takia, etten suinkaan kuuntele musiikkia esim. Spotifyin kautta, vaan kuuntelen musiikkia YouTubesta ja jos todella pidän jostain, niin ostan sen varmasti CD-levylle. Kyllä, olen yhä CD-levyjen suurkuluttaja ja autooni istuvat saavat yleensä siivota ison kasan levyjen koteloita penkistään ennen kuin kyytiin mahtuvat. Minulla on melko auditiivinenmuisti ja muistikuvani rakentuvat usein äänten, äänteiden tai musiikin ympärille. Opettelen aina listoja tai ulkoluetteloita laulamalla niitä tuttuihin melodioihin, uusia kielten sanoja opetellessa muistan niistä ensimmäisenä niihin sisältyvät äänteitä tai kirjaimet joiden kautta hapuillen sanaa. Tietyn laulun kuullessani yhdistän sen heti johonkin tiettyyn hetkeen tai tiettyyn ajan jaksoon jolloin olen sen kuullut tai kuunnellut. Erityisesti kesäbiisi ovatkin minulle tästä syystä tärkeitä. Kerään aina parin vuoden välein uutta biisilistaa kesäksi ja ne biisit tuovatkin minulle aina tulevina vuodenaikoinakin kesäfiiliksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan