Slider

Miten pukea kevään trendit?

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Blogissani esiteltiin jo muutamia kevään ja kesän trendejä tässä in ja out postauksessa. Nyt olisi tarjolla ehdotuksia miten pukeutua noihin trendeihin ja yhdistää niitä omaan tyyliin. Tässä postauksessa on luvassa osittain samoja trendejä kuin aiemmassa postauksessa, mutta mukana myös muutamia, jotka eivät edellisellä kerralla päässeet esittelyyn.

Ice-cream pastels
Miten yhdistää kevään trendit, pastellit
Aina on pakko aloittaa näistä pastelleista. Ne vaan kuuluvat kevääseen ja kesään. Tänä vuonna suositaan tosiaan muitakin sävyjä kuin vaaleanpunaista ja -sinistä. Suosituimpia sävyjä ovat laventeli, pistaasi ja myös vaaleaa keltaista on näkynyt. 

KOKEILE: Ole rohkea ja valitse väriksesi joku itsellesi vieraampi sävy, kuten vaikka tuo pistaasi. Kokeile päästä varpaisiin yhtä tai kahta eri pastellisävyä. 

TOTUTTELE: Pieni pala pastellia onnistuu vaikkapa lisäämällä asuun pastellinsävyinen asuste. Kokeile vaikkapa laventelin värisiä korvakoruja tai vyötä. Jos olet jo hiukan rohkeampi, niin vaihda yksi vaate asussasi johonkin pastelliseen.

Summer check(s)
Miten yhdistää kevään trendit ruutu
Ruudut ovat mulle syksyn ja talven peruspilari, mutta kesäisin niitä tulee käytettyä huomattavasti vähemmän. Viime kesän isoimpia trendejä oli gingham, johon en kuitenkaan itse päässyt ihan mukaan. Multa löytyi tämä mekko gingham-ruudussa, mutta siinä kaikki. Se oli itselleni sellainen trendi, jota ikään kuin näki liikaa, enkä voinut itse siihen enää pukeutua. Muutenkin parhaimmalta gingham-ruutu näyttää ehkä mustavalkoisena, mutta mun pukeutuminen on tyypillisesti kaikkea muuta kuin mustavalkoista. Saa nähdä pääseekö ruutu tänä vuonna omaan kaappiini kesälläkin, ideana se kyllä kiinnostaa.

KOKEILE: Yhdistele rohkeasti eri ruutuja samassa asussa. Voit myös lisätä asuusi toisen trendin, eli väriliitujen sävyt. Yhdistele samassa asussa erikokoisia ja erivärisiä ruutuja.

TOTUTTELE: Helppo tapa pukeutua ruutuun, on kaivaa viime kesän gingham vaatteet esille, olettaen että niitä löytyy. Jos ei, niin entäpä vanha flanellipaita? Ruudullisen flanellipaidan voi kietaista vyötärölle, eikä ruutua täydy edes käytännössä pukea päälle.

Double denim
Miten yhdistää kevään trendit denim
Farkku on materiaali, jota olen tyypillisesti inhonnut, mutta viimeaikoina se on alkanut viehättämään enemmän. Olen oppinut, ettei farkun aina tarvitse olla tiukkaa ja tukalaa. Etenkin Jack Willsin farkkuhaalari päätyy hyvin usein ylleni ihan kotonakin ja se jo sanoo jotain asun mukavuudesta. Tänä keväänä muotilavoja hallitsi tumma farkku, jossa oli kontrastina vaaleat ompeleet. Denimistä oli myös tehty jakkuja ja pukuja, eli jotain vähän kiinnostavampaa, kuin jokapäiväiset jalkaan vedettävät pillifarkut.

KOKEILE: Head to toe denim, kokeile tätä joko yhdistelemällä erilaisia denim vaatteita keskenään tai valitse samasta farkusta valmistetut yhteensopivat ylä- ja alaosa.

TOTUTTELE: Kokeile denimiä vaikkapa farkkuhaalarin muodossa tai sitten ihan vaan perinteisinä farkkuina tai farkkutakkina. Jos päädyt jälkimmäiseen, niin nappaa yllesi tumma denim vaalealla ompeleella, niin pääset mukaan trendiin.

Crayon brights
Miten yhdistää kevään trendit värit
Mun mielestäni elämä on aivan turhan lyhyt mustalle tai muille tylsille väreille. Talvena munkin vaatekaappi tosin tummenee aika paljon ja nyt tahdon vaan kakistaa tämän synkkyyden pois. Siksi tämä trendi onkin oikein tervetullut. Tänä keväänä ja kesänä vaatekaapissasi saa vapaasti loistaa kaikki väriliitujen ja sateenkaaren värit, eikä niiden yhdistelemiseen ole sääntöjä. 

KOKEILE: Oikeastaan ihan mitä vaan. Valitse vaatekaapistasi niin monta väriä ja niin kirkasta sävyä kuin vain tahdot ja yhdistele vapaasti.

TOTUTTELE: Lisää asuusi yksi kirkas väri, vaikkapa paidan muodossa. Jos tyylisi on hyvin monokramaattinen ja yksikin kirkas väri tuntuu hurjalta, niin kokeile taas yhtä asustetta tai edes kirkkaan väristä huulipunaa.

Transparency
Miten yhdistää kevään trendit läpinäkyvä
Ehkä helposti ajateltuna hankalin muotilavojen isoista trendeistä on tänä keväänä ja kesänä läpinäkyvyys. Suunnittelijat ovat käyttäneet niin muovia kuin tylliä ja organsaa saavuttaakseen läpinäkyvän tai lähes läpinäkyvän efektin. Moni meistä ei ehkä tahdo kävellä ympäriinsä aivan kaikkea paljastaen, joten tähän trendiin pukeutuminen vaatii vähän enempi ideoita. Paras tapa on kuitenkin kerroksittain pukeutuminen, jolloin päällimmäinen kerros voi olla läpinäkyvä. Kannattaa suosia vaikka tylliä. Hyvä vaihtoehto on myös vaate, jossa ylempi kangas on läpinäkyvä ja pidempi kuin aluskangas. Esimerkiksi yllä olevassa kollaasissa valkoisessa hameessa nudekangas päättyy ennen valkoista kangasta. Ajatuksena ei ole näyttää ihoa crop-topin tapaan, vaan pukeutua läpinäkyviin kankaisiin.

KOKEILE: Kokonaan läpinäkyvä päälikerros, esimerkiksi tyllistä tai mesh-kankaasta valmistettu mekko, jonka alle voi pukea joko slip dressin tai ihan "normaalit" vaatteet kuten shortsit ja t-paidan. Tämän tyylinen asu minulla onkin suunnitteilla.

TOTUTTELE: Pieni läpinäkyvä yksityiskohta, esimerkiksi vaatteessa voi olla jokin mesh-kankaalla tai muovilla täytetty kuvio. Toinen vaihtoehto on vaikka läpinäkyvät sukat, kuten nämä tai nämä.

Kollaasit ja niissä käytetyt tuotteet löydätte mun polyvoresta klikkaamalla tästä. Toivottavasti saitte tästä postauksesta ideoita kevään ja kesän pukeutumiseen!


Mitkä kevään ja kesän trendeistä aiotte napata omaan vaatekkaappiinne?
Entä miten itse ne pukisitte yllenne?
TallennaTallenna

21 faktaa 21-vuotiaasta

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Täytän tänään 21 ja sen kunniaksi päätin kertoa teille 21 faktaa minusta. Toivottavasti opitte jotain uutta!

Sara V 21 V 5 1. Olen luihuinen - lapsena tämä fakta kiukutti minua kovasti ja tahdoin tietenkin olla Rohkelikko. Nykyään olen kuitenkin sujut asian kanssa ja hyvin ylpeä tupani edustamista piirteistä.

2. Lapsuuden idolini oli kirjailija Eoin Colfer ja tapasin hänet kirjamessuilla 2013. Annoin Colferille kirjeen, johon olin jättänyt myös varmuuden varalta oman osoitteeni. Pari viikkoa tapaamisen jälkeen sain postissa postikortin, sekä Artemis Fowl 10 vuotta limited edition keräilykappale kirjan Colferin nimikirjoituksella varustettuna. Se on oikeasti yksi eniten tunnearvoa omaavista tavaroistani.

3. Ensimmäinen sana jonka opin kirjoittamaan oman nimeni jälkeen oli rosebud. Tietäjät tietää.

4. Olen joko hyvin kilpailullinen tai sitten en edes yritä. Yleensä kuitenkin otan kilpailun hyvin tosissani. Syytän tästä sitä, että olen nuorin lapsi ja minulla on useampi vuosi ikäeroa sisaruksiini. He siis osasivat ja tiesivät lapsena enemmän, joten minulla oli kova tahto näyttää osaavani jotain.

5. Minulla on "aukko-fobia", jos sinulla on tämä, niin varmasti tiedät mistä puhun ja jos et tiedä niin googlaa. Jos nään tai edes ajattelen aukkoja, niin mua alkaa itkettämään ja oksettamaan ja tuntuu, että tahdon raapia mun ihoni irti päästäkseni eroon siitä fiiliksestä. En edes tahdo kirjoittaa niistä enemää. Aukkojen lisäksi myös lääkeneulat kuten rokoteneulat aiheuttaa mulle kauhua ja hämähäkit tai ötökät eivät ole isoimpia ystäviäni. Mutta pahinta maailmassa on aukot.

Sara V 21 V
6. Mun huumori on basically memes and puns. Mulla on ikävä vine-sovellusta ja sen tuomia klassikoita. Sarkasmi ja ironia on kanssa vahvoilla.

7. Sain ensimmäisen videokamerani syntymäpäivälahjaksi kun täytin 10. Tuolloin kamera kulki kädessäni kaiken aikaa ja kuvasin paljon "vlogeja", tietämättä tietenkään silloin mitä ne olivat. Joskus kuvasin mitä tehtiin kavereiden kanssa, joskus ihan vaan tein läksyjä tai luin kirjaa, joskus puhuin jostain asiasta kameralle ja tein myös Italiasta matkavlogin. Vlogi on kuvattu Laigueglian kylässä, jossa kävimme lapsena useimpina kesinä. Nauhan alussa kävelen vlogaajamaisesti kylän ympäri ja esittelen kaikki paikat tyyliin "tuolta sain mun ekat bikinit kun olin 7" ja "tuolta saa spiderman jäätelöä". Ehkä onnekseni en tuolloin tiennyt mikä on vlogi, tai että YouTubeen voi ylipäätänsä itse ladata videoita, eivätkä ne musiikkivideot tai hassut eläinvideot vaan ole siellä selittämättömästä syystä.

8. Lapsena lemppari tv-ohjelmani olivat Sherlock Holmes (koira), Kolme muskettikoiraa ja Jules Vernen kirjoihin perustuva Phileas Fogg (sekä tietenkin muumit). Ajattelin olevani erittäin älykäs lapsi, sillä kaikki suosikkini perustuivat kirjallisuuden klassikoihin.

9. Kuuntelen todella paljon musiikkia ja suurin osa kuuntelemastani musiikista on indie/underground musaa. Saatan toisinaan käyttää tunteja uuden musiikin etsimiseen ja yleensä käytän youtubea siihen. Aivan parasta on, kun löytää uuden bändin, jonka kanavalla on alle 10 tuhatta tilaajaa, ja jonka facebookista kukaan tuttu ei ole tykännyt. Vaikka toisaalta en tykkää siitä "oikeat fanit oli täällä ensin" niin onhan se nyt mahtavaa löytää jotain ihan ensimmäisenä.

Sara V 21 V 3
10. Olin lapsena kova repimään irti kaikkia hitusenkin heiluvia hampaitani. Revin siis myös mun kulmahampaat pois heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen. Yläkaareni oli kuitenkin niin pieni, etteivät ne mahtuneet kasvamaan takaisin. Mulla oli siis kiinteät hammasraudat kolmosesta tai nelosesta seiskaan tai kasiin. Muistaakseni ne oli mulla 4/5 vuotta, eli tyypillistä pidempään. Senkin jälkeen käytin vielä öisin hammasrautoja. Kulmahampaat mulle ilmestyi kokonaan vasta tuolloin seiskaluokalla, joten siihen saakka olin harvahammas.

11. Ensimmäinen työpaikkani oli kesätyö Linnanmäellä kesällä 2016. En ikinä menisi lintsille takaisin töihin, mutta en ikinä myöskään vaihtaisi sitä kokemusta pois. Vaikka työ siellä oli hirveää ja päivät pitkiä, niin sain sieltä niin paljon hyviä muistoja ja ihana ystäviä, joista en olisi valmis luopumaan.

12. Mun lempivärini on aina ollut punainen ja sen eri sävyt. Tämä ei liene ihme, sillä meillä on kotona todella paljon punaista myös huonekaluissa ja se on kannattamamme jalkapallojoukkueen Arsenalin väri. Nauran usein sille, että jos menemme vaikka syömään vanhempieni kanssa, on meillä tyypillisesti kaikilla yllä jotain punaista. EDIT: Näitä kuvia katsoessa ei jotenkin yhtään ihmetytä, että punainen on ollut lapsesta saakka mun lempiväri... Mulla ei oo ilmeisesti ollut mitään muuuta kuin punaista päällä ja punaista mun huoneessa. Huomatkaa myös, että mulla on tässä yllä ja alla eri haalarit ja eri pipot, mutta punainen ja dalmatialaiset vaan rulaa.

13. Jos mun pitäisi mainita ketä tv-sarjojen hahmoa muistutan eniten, niin sanoisin varmaankin Gossip Girlin Blair Waldorf. Tosin astetta realistisempi Blair Waldorf.

14. Peppi Pitkätossun takia olen pienestä pitäen haaveillut joku päivä vaan herääväni ja löytäväni jääkaapista täytekakun, jota voisin syödä suoraan lusikalla aamupalaksi. Aika yksinkertainen juttu sinänsä ja onhan sitä kakkua tullut juhlien jälkeen aamupalaksi syötyä, mutta aina nätisti paloiteltuna eikä suoraan lusikalla kakusta. Sitäpaitsi täytekakkua meillä on nykyään niin harvoin, ja tämän unelman toteuttamiseen tarvittaisiin nimenomaan kermavaahdolla kuorrutettu täytekakku, jossa olisi kerrosten välissä vadelmahilloa ja lisää kermavaahtoa.
Sara V 21 V 4
15. Olen henkisesti aivan mummo. Eräs ystäväni kerran kysyi, synnyinkö minä 40-vuotiaana. En voinut kiistää väitettä. Olen siis nyt todellisuudessa 61 tai ehkä enemmänkin. Mun mielestä ihanaa elämää on olla kotona, katsoa Downton Abbeya tai Neiti Marplea, neuloa villasukkia ja -paitoja, kuunnella vinlyylejä ja silitellä lemmikkejä. Jopa penkkariajelun jälkeen tulin kotiin, hain pizzan ja käperryin sohvan alle Downtonin seuraan. Wild.

16. Sain 3- tai 4-vuotiaana perhepäivähoitajaltani julisteen, jossa Chihuahua istui heinäkasan päällä kottikärryissä. Tämä juliste sytytti mun lakkaamattoman rakkauden chihuja kohtaan. Olen haaveillut chihusta tuosta päivästä lähtien. Kolmosella sain Nintendon ja siihen nintendogsin. Ensimmäinen koirani oli Tryffeli niminen vaalea lyhytkarvainen chihu. Olin henkisesti niin kiintynyt tuohon olemattomaan koiraan, ja jonain päivänä Tryffelistä tulee vielä totta! Niin ja siis mun äitini muuten rikkoi vahingossa tuon manian aloittaneen julisteen. Tulin kotiin koulusta ja taisin vähän itkeä, vaikka ikää olikin jo vähintään 12 vuotta.

17. Minulla on todella hyvä muisti ja osittain sen takia olen aina pärjännyt todella hyvin koulussa. Muistini on hyvin auditiivinen, eli muistan hyvin suuren osan siitä, mitä kuulen ja minulle sanotaan. Jos siis ikinä sanon sinun sanoneen tai luvanneen jotain, niin se on myös totuus. Koulussa tästä oli tosiaan hyötyä, sillä muistin paljolti opettajan puheet tunnilta. Uusia kieliä ja sanoja opetellessa saatan muistaa sanasta aluksi vaan miltä se kuulosti; oliko siinä suhinaa, tai kenties o-soundi? Muistan myös hyvin paljon asioita ajoilta ennen koulua, myös sellaisia, joita kukaan muu ei tunnu enää muistavan.

Sara V 21 V 6
18. Rakastan kermavaahtoa ja se sopii mielestäni kaikkeen. Kermavaahto ja kakut, kermavaahto piirakan kanssa ja kermavaahto irtokarkkien dippinä. Vanhat autot, hedelmänaperot ja susupalat on mun lemppareita kermavaahtoon dipattavaksi.

19. Vihaan puolestaan Tuna and Hot Dogs fonttia ja olen vihannut sitä sekä vastaavia lapsesta asti. Jostain syystä se on kuitenkin hyvin suosittu lasten jutuissa. Tämä päätyi tänne faktoihin, kun törmäsin fonttiin editoidessani videoni kuvaketta. En edes tiedä miksi jonkin fontti herättää mussa näin paljon tunteita, mutta en voi sietää sitä.

20. Yksi mun kaikkien aikojen lempikirjoista on Kärpästen herra. Olen lukenut sen muutamaankin kertaan ja näen aina samanlaisia painajaisia lukiessani sitä ja tyypillisesti nään painajaisia todella harvoin. Siitä huolimatta luen sen aina uudestaan, sillä se on vaan niin hyvä.

21. Mulla ja mun siskolla on 4 vuotta ikäeroa, mutta peräkkäiset syntymäpäivät. Huomenna siis juhlitaan mun siskoni synttäreitä! Oma syntymäpäivä ei sinänsä koskaan ole tuntunut "vain omalta päivältä" sillä seuraavana päivänä on oman siskon "oma päivä". Pienenä synttäreitäkin juhlittiin aina yhdessä. Ei se mitenkään negatiivisesti (ainakaan minuun ahah) ole vaikuttanut, mutta synttärit on mulle ollut aina semmoinen minun ja siskon juhla, ei minun oma.

Sara V 21 V 2 Oli todella hauska käydä läpi vanhoja kuvia tätä postausta varten. Olin käynyt samana päivänä kampaajalla siistimässä mun otsatukan ja totesin, että olisin vaan voinut viedä kampaajalle kuvan vuodelta 2000-2004 ja sanoa, että anna mulle tää sama tukka. Mulla on nyt nimittäin ihan samat hiukset kuin tuolloinkin. Ihailin myös mun teddy duffelia sekä  punaisia gingham housuja. Head to toe red on ollut mun vakituinen asuvalinta ja pitsisukat sandaaleissa on myös ollut osa tyyliäni aina. Vaikka kaikkea on kokeiltu, niin ilmeisesti olen nyt 21-vuotiaana päätynyt hiuksissani ja vaatteissani samaan tyyliin kuin yli 15 vuotta sitten.

Toivottavasti tykkäsitte näistä pienistä random faktoista ja opitte jotain uutta! 

Ympäri ämpäri Helsingin PR-toimistoja

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

marsaana communications-9 marsaana communications-7 marsaana communications-8 marsaana communications-4 marsaana communications-12 marsaana communications-3 marsaana communications

Ellin ja Inkan vieraillessa Helsingissä käytiin myös pikaisella visiitillä Marsaana Communications pr -toimistossa. Tämä oli nyt kolmas toimisto, jossa tulin käyneeksi. Valikoimaltaan Marsaana oli itselleni mieluisin toimisto, jossa olen käynyt. Valikoimaan kuului esimerkiksi Gant, Tommy Hilfiger ja SuperDry, jotka kaikki kuuluvat myös omiin vaatevalikoimiini. Itse kun shoppaan paljolti Britanniassa, niin Suomesta on toisinaan vaikeampi löytää merkkejä, joita myös itse käytän. Tai ainakin suomalainen high street ei ole se, mitä tyypillisesti shoppaan. Tämä valikoima yllätti kuitenkin positiivisesti! 

SuperDry ei ole mikään ykkösmerkkini, mutta kyllä sieltä aina jotain toisinaan löytyy. Nyt ihastuin tuohon keskimmäisen kuvan farkkutakkiin sekä siihen matchaaviin lappuhaalarishortseihin. En ihan tiedä onko ne shortsit mulle sopivaa mallia, mutta kokeilemaan on pakko päästä! Tuo takki kiinnostaisi kyllä kans kovasti, mutta tänä talvena ostin jo kaksi farkkutakkia, kun ennen en niistä tykännyt ollenkaan.. ehkä pitää välillä vähän hidastaa tahtia!

Tommy Hilfigerin värimaailma on mun mielestä aivan täydellinen. Sininen, punainen ja valkoinen on niin klassinen väriyhdistelmä ja aika usein myös mun päällä. Ihastelin siis kovasti tuota värimaailmaa ja etenkin tuo Tommy Jeans nahkatakki oli vaan niin upea. Noihin laukkuihin myös ihastuin ja lempparini oli ehkä tuo oliivinvihreä pieni laukku. 

Vaatteiden lisäksi tarjolla oli myös sisustusta. Mieleeni jäi ainakin Hemtex ja Ellos. Hemtexistä löytyy aina kaikkea kivaa pikkutavaraa, kuten tuommoinen marmoritarjotin, joka on ollut jo pidempään tarkoituksena hankkia. Noissa pyyhkeissä on myöskin aivan ihana värimaailma! Elloksella on mielestäni nykyään myös aika hyvä valinta. Olen sieltä paria rahia vähän silmäilyn tulevaa asuntoa varten. Vähän se vaan jännittää, että millaista on tilata huonekaluja netistä, ilman että niitä pääsee livenä näkemään. Nyt ainakin pääsin näkemään Elloksen nojatuolin ja tukevalta sekä siistiltä se näytti. 
  Polhem communications-6Polhem communications-18 Polhem communications-12 Polhem communications-19 Polhem communications-14 Polhem communications-17 Polhem communications-5
Elli oli myös edellisenä päivänä Helsingissä liikkeellä, joten tällöin käytiin tutustumassa Polhemin pr -studioon. Pohlemista tykkäsin kyllä kanssa paljon. Käyttämiäni vaatemerkkejä ei oikeastaan Polhemilta löytynyt, mutta asusteita kyllä. Ihastelin niin Balmuirin huiveja, Hilfigerin koruja kuin MSGM:män kenkiä. Siis nuo kengät oikeasti niin tahtoisin elämääni, mutta niiden hinta/käyttökerrat suhde saattaisi jäädä vähän turhan korkeaksi, kun ne eivät ihan arkikengät kuitenkaan ole. Vaatteista oikeastaan ainoa merkki joka enempi kiinnosti oli Lexington, tosin Lexingtonin tuotteista lemppareitani yleensä ovat pyyhkeet ja lakanat. 

Kosmetiikka osio oli Polhemilla varsin vaikuttava ja sieltä löyty useita lemppaeitani kuten MAC ja Estee Lauder. Mukana oli myös monia vieraampia merkkejä ja saatiinkin Ellin kanssa mukaan kolme korealaista kasvonaamiota. Korealaista kosmetiikkaa en olekaan aiemmin kokeillut, joten oli kiva saada nuo maskit mukaan. Haluaisin käyttää Lumenen tuotteita toisinaan enenmän, mutta sen uudelleen brändäyksen jälkeen ne menivät myös muuttamaan paria mun aivan lempparituotteita, eivätkä kyllä muuttaneet niitä paremmiksi. Sen jälkeen ei ole tullut oikeastaan Lumenea ostettua, mutta kyllä ne nykyään nätiltä näyttävät! Ihastuin aivan täysin noihin pistaasia, kultaa ja puuta yhdistäviin purkkeihin. Pistaasista on tullut mulle ehkä se kevään laventeli, eli semmoinen yllättävä suosikki. Tykkään puuelementistä niin paljon ja kulta on ikuinen suosikkini. Nuo pakkaukset siis ovat aivan minun makuun. Tuo kynttilä tuoksui ihanasti metsältä, mullalta ja kesämökiltä. En ole niitä kaupoissa nähnyt, mutta ehkä semmoinen on pakko jostain metsästää!

Osuiko teidän silmään mitään erityisesti miellyttävää?

Uusi ja ihana Fanni K Home Stories

maanantai 9. huhtikuuta 2018

fanni k home stories-35 fanni k home stories-4 fanni k home stories-28
Uusi suomalainen Tammer Tukkuun kuuluva sisustusmerkki Fanni K lanseerattiin viime kuussa ja minä, Elli sekä Inka päästiin osallistumaan brändin lanseeraustilaisuuteen. Kuten Elli ja Inka blogeissaan mainitsivat, niin tilaisuus yllätti meidät todella positiivisesti! Ajateltiin, että kyseessä on semmoinen nopea piipahdus, mutta viihdyttiin siellä pidempäänkin. Päästiin aluksi kilistelemään lehtikuohuvan parissa, sekä tutustumaan tuotteisiin Tammer Tukun myymälässä. Myymälästä siirryttiin sitten showroomille, ja saimme kuulla vähän lisää Fanni K:n tarinasta. Oli ihana huomata, kuinka paljon ajatusta brändiin ja "Fanniin" oli laitettu. Ajatuksena on, että Fanni K on saaristossa asuva yli 30-vuotias nainen, joka myös matkustelee paljon. Näitä elementtejä pystyi todella näkemään tuotteissa, sillä jo ennen tarinan kuulemista mieleeni oli noussut Suomen saaristo, mutta joistain tuotteista myös vähän kansainvälisemmät mielikuvat. Suomalaisuus ja kansainvälisyys ovat sopivassa tasapainossa. Merkin keraamisia astioita kun katselee, ne ovat kaikki vähän eri paria, mutta nekin menevät saumattomasti yhteen ja luovat tasapainoisen kokonaisuuden - etenkin kokoelman muiden niin harkittujen palojen kanssa.

fanni k home stories-30 fanni k home stories-36 fanni k home stories-29
Itse ihastuin erityisesti kokoelmassa käytettyihin materiaaleihin ja värimaailmaan. Materiaaleissa nähtiin paljon villaa, puuvillaa ja juuttia. Värimaailmaltaan kokoelma oli harmooninen ja trendikäs. Pohjalla oli paljon harmaan eri sävyjä, mutta niitä pehmentämässä oli sinistä, vaaleanpunaista ja pistaasia. Tällainen värimaailma on juuri omaan silmään. Omaksi suosikiksi nousi ehkäpä Luoto niminen villamatto vaalensinisenä tai -punaisena. Alan itse olemaan aika kyllästynyt karvamattoihin ja itse fiilistelen paljon enempi näitä villamattoja. Tuo Luoto on ihanan yksinkertainen yksivärisenä, mutta tyylikkäänä aksenttina siinä toimivat nahkaiset reunat. Fanni K:n mallistossa pelataankin juuri tällaisilla yksinkertaisilla arkikäyttöön sopivilla, mutta tyylikkäillä ja viimeiseen asti mietityillä käytännöllisillä tuotteilla. Aivan ihana merkki, joka on täydellinen arkeen! Eikä muuten ole hinnalla pilattu merkki. Selailin hintoja vielä verkkokaupasta ja ne olivat materiaalit sekä designin huomioon ottaen varsin edullisia. Esimerkiksi trendikäs käsinneulottu jättineuleviltti löytyy nettikaupasta alle satasella, kun tyypillisesti niiden hinnat ovat 150€ ja siitä ylöspäin. Mikäli vilttiä tulee jossain vaiheessa vaaleanpunaisena, niin sitten se on kyllä itsellekin pakko saada (vink vink Fanni K, vaaleanpunaiset varmasti revittäisiin kädestä!). Verkkokauppaan ja tuotteisiin pääsette tutustumaan klikkaamalla tästä.

fanni k home stories-19 fanni k home stories-17 fanni k home stories-24 Päästiin Tammer Tukun Showroomilla tutustumaan myös heidän muihin tuotemerkkeihinsä, joita on mm. 4Living, Rento ja Maku Kitchen Life. Maku sekä Rento olivat näistä itselleni entuudestaan tuttuja. Rentoon kuuluu siis saunatuotteita ja muistan ne joulustani toissa vuonna Stockmannilla. Aika monta semmoista saunakiulua annettiin nimittäin sinä vuonna lahjaksi ja niitähän oli hauska paketoida, etenkin jos asiakas ei tahtonut lahjaa sellofaaniin. Tyylikkäitä ne kuitenkin ovat, ja voisin vaikka tuparilahjaksi kuvitella sellaista toivovani! Maku seinältä puolestaan bongasin nuo kuvassakin näkyvät leikkuulaudat. Tuommoinen marmoria ja puuta yhdistävä leikkuulauta olisi muuten aivan ihana! Maku on mielestäni todella käytännöllinen, mutta tyylikäs merkki.

fanni k home stories-34 fanni k home stories-16 Tilaisuudessa oli tarjolla ihana brunssi. Emme olleet varautuneet brunssiin, joten välipalaa oli tullut juuri syötyä. Herkkuja oli kuitenkin tarjolla ja oma lempparini oli tuo ihana mocktail, joka tarjoiltiin vielä söpössä pullossa! Mieleeni ehkä nousi hetkeksi Bridget Jones kolmannessa elokuvassa, kun hän pahoittelee ettei juo smoothieita lasipurkeista tai jotain vastaavaa, mutta ovathan nuo tavattoman söpöjä. Myös puuroa tai marjoja oli tarjolla tuommoisesta pienestä lasipurkista.

fanni k home stories-11Jumper - Tommy Hilfiger I Dress - Jack Wills I Brooch - Jack Wills I Bag - Mulberry (beret - vintage)

Asukuvia ei tällä kertaa tullut erikseen napsittua, mutta tällaisessa asussa olin tilaisuudessa liikeessä. Tykkäisin tästä asusta syksyllä varmasti todella paljon, mutta nyt olen vaan niin kyllästynyt kaikkeen tummaan! Tämä oli kuitenkin vähän semmoinen hätäasu, olin nimittäin ollut töissä ja kotona oli 10 minuuttia aikaa vaihtaa vaatteet, laukku ja vähän siistiytyä. Kyllä mä tosiaan tästä asusta tykkään, mutta tahtoisin jo pukea päälleni vaaleanpunaisia kesämekkoja sekä sandaaleja. Tuossa villapaidan alla on tosiaan Jack Willsin paitamekko, josta parempia kuvia löytää tästä postauksesta. Kaiken kaikkiaan ihana merkki, ihana tilaisuus ja ihana päivä Ellin ja Inkan kanssa.


Oletteko te jo tutustuneet Fanni K merkkiin? 
Iskittekö kenties silmänne jo johonkin tässä postauskessa?
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan