Slider

Kesän raikkain mansikka-jogurttikakku!

maanantai 26. kesäkuuta 2017









Mitenkäs teidän juhannukset kuluivat? Itse vietin juhannusta kotona ja töissä, sen kummempia puuhailematta. Tietenkin juhannuksena tehtiin meidän perinteistä juhannuskakkua, jonka ohjeen tulin tänne blogin puolelle jakamaan.

Tarvitset:
pohjaan: 200g digestivekeksejä, 75g voita
täytteeseen: 1 litra (500g) mansikoita, 1,5dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria, 1 rkl sitruunamehua, 6 liivatelehteä, 2rkl marjamehua tai vettä, 250g turkkilaista jogurttia, 2,5dl kermaa

Valmistus:

1. Hienonna keksit esimerkiksi monitoimikoneella tai kaulimella. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Taputtele seos leivinpaperilla päällystetyn irtovuoan pohjalle. Vuoan voi nostaa jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

2. Soseuta mansikat tehosekoittimessa ja sekoita soseeseen sokerit ja sitruunamehu.

3. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan vähintään 5 minuutiksi ja vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi.

4. Kiehauta marjamehu tai vesi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne kiehuvaan nesteeseen. Sekoita liivateseos ohuena nauhana mansikoiden joukkoon.

5. Sekoita mukaan jogurtti ja kääntele kermavaahto viimeisenä sekaan.

6. Kaada seos tasaiseksi keksipohjan päälle. Kääri kakku muovikelmuun ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli. 

Tämä kakku kannattaa tosiaan valmistaa tarjoilua edeltävänä päivänä, mutta toisinaan jos olen tahtonut kakkua tarjottavan jo saman päivän aikana, niin olen laittanut sen tunniksi tai kahdeksi pakastimeen ja hyvin on hyytynyt, eikä maku lainkaan erilainen. Tämä kakku on jo muutaman vuoden ollut meidän juhannuksen perinne kakku ja niin hyvää se on, että täytyy yleensä valmistaa monta kertaa kesässä. Tämä kakku on niin herkullista ja kepeää, että sitä voisi varmaan yksinään syödä kokonaisen kakun, huhhuh! Tämä ei myöskään ole äklön makea kermakakku, vaan sopivan raikas. Kakun voi koristella vaikkapa tuoreilla mansikoilla ja mintunlehdillä.

Ohje on alunperin julkaistu Helsingin Sanomien verkkosivuilla vuonna 2012.
TallennaTallenna

Vaatevarkaissa Vaahteramäellä

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017



dress - Sister Jane / shoes - Calou

Olen puhunut yhdestä suosikkimerkeistäni Sister Janesta jo aikaisemminkin blogin puolella, ja tässä on viimeisin tilaamani ihanuus! Gingham-ruutu on yksi tämän keaän suurimmista trendeistä ja tää on ollut mulle sellainen kuosi, että mitä enemmän sitä nään, sitä enemmän siitä pidän. Ensi alkuun en lainkaan pitänyt ainakaan mustavalkoisesta gingham-ruudusta, mutta nyt alkaa sekin näyttämään aika tyylikkäältä minunkin silmään. Oon katsellut muutamia ihania paitoja siinä kuosissa, mutta toisaalta pelkään, että kunhan trendi väistyy niin kuosikin lakkaa minua miellyttämästä. Tämä mekko on kuitenkin tyyliltään niin mua, että ihastuin siihen jo ennen kuin olin ehtinyt edes mieltymään gingahm-kuosiin. Tässä on mun mielestä ihanaa Astrid Lindgrenin satujen tyyliä ja sopii erinomaisesti ruotsalaisten Calou puukenkien kanssa. Lähettiin kaverini kanssa kuvaamaan tätä asua vielä sopivaan ympäristöön, tästä aivan lemppari kahvilasta on tulossa vielä omaa postausta erikseen, joten pysykää kuulolla! 

Gingham is one of the biggest trends this summer and I wasn't a big fan of the print to begin with, but it's one of those things which - the more you see it the more you like it. Now I think the print is very chic but I'm afraid I might cease to like it when it goes out of fashion so I haven't really dared to buy anything in gingham before this dress. I saw this dress before I even started to like gingham but this dress was so much my own style that I fell in love with it instantly. I think it has some of that Astrid Lindgren stories' essence in it and it goes really well with my Swedish clogs.

TallennaTallenna

Alkukesän arkikuvia

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Näissä maisemissa ei koskaan kyllästy menemään töihin. Ja niin herkullista pullaakin siitä vierestä saa!

Mulla on syvä rakkaussuhde sadevaatteisiin, erityisesti värikkäisiin semmosiin. Sadepäivänä on siis hyvä polkea kauppaan ja katsoa vanhoja piirrettyjä vhs:sältä!  Mulla on tapana kantaa tietokone olkkariin ja datailla Netflixin äärellä...

Mun Girl Gang ♡ Se yksi ja ainoa aurinkoinen vapaapäiväni! Muutama pakollinen ostos.

Tässä teille kakku-kateutta! Ensinnä äitienpäivä kakku, vanhempien synttärikakku ja viimeisessä ei kakkua, mutta sitä kyllä syötiin näissä maisemissa. Siitä lisää ensi viikolla!


Mun kesä on pyörähtänyt käyntiin paljolti niin kuin näissä kuvissa näkyy. Oon ollut enenevässä määrin töissä ja kaikkina paitsi yhtenä vapaapäivänä on tullut kaataen vettä! Vapaat onkin sitten mennyt bloggaillessa, leipoessa ja Netflixiä tuijottaen (onko 20 jaksoa Full Housea päivässä liikaa?) Toivon, että mullekin sattuis niitä aurinkoisia vapaita vähän enemmän.. Muutamia kavereita olen nähnyt, ja viikko sitten käytiin vähän kuvailemassa ja kakuttelemassa viimeisen kuvan maisemissa. Juuri sain siitä kaksi postausta tehtyä ja ne varmaan tulevalla viikolla blogiin ilmestyvät. Yhdet nätit kengätkin ostin ja niistä tahtoisin kuvia, mutta täytyis saada joku niitä ottamaan. 

Mites teidän kesä on lähtenyt käyntiin?

Asos White

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017



En ole tällä hetkellä sinänsä ostolakossa, mutta olen pyrkinyt ostamaan vähän vähemmän vaatteita, sillä vaatekaappiini ei todella meinaa mahtua enää mitään (ja vaatekaapissanikin säilytän vaan aina sen vuodenajan vaatteita - loput ovat laatikoissa sängyn alla). Tällöin tulisi tietenkin peruuttaa kaikki vaatekauppojen uutiskirjeet, mutta viikonloppuna sähköpostiini tupsahti Asoksen sähköposti mainostaen uutta Asos White linjaa. Ihastuin näihin vaatteisiin samantien! Näissä vaatteissa on ihanan selkeät linjat ja selkeät värit. Klassiset muodot sekä tyylit yhdistyvät hauskoihin leikkauksiin ja yksityiskohtiin. Tällaisia vaatteita on mun mielestä helppo yhdistellä muihin vaatteisiin ja muokata asusteilla. Esimerkiksi ensimmäisen kollaasin valkoisen t-paidan voisi yhdistää vaikka farkkuihin ja lippikseen kasuaalina päivänä, tai vähän siistimpänä päivänä chinoihin ja isompaan kaulakoruun.

Onko kukaan muu ihastunut Asos White -linjan vaatteisiin?

Vaaleanpunainen trenssi ja verkkosukkahousut

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

trench - Abercrombie & Fitch / top - Abercrombie & F / shorts - Monki / tights - Cyber Shop
shoes -  Clarks / scarf - Louis Vuitton / sunglasses - Gucci

Oon niin innoissani kesästä, että tahdoin välttämättä pukea ylleni jonkun hiukan kesäisemmän asun! Tässä asussa yhdistyy kaikki mun lempivärit valkoinen, harmaa ja vaaleanpunainen, sekä yksi pukeutumiseni luottoväreistä eli myöskin vaaleansininen. Nämä vaaleansiniset shortsit nousivatkin viime kesänä aivan luottoshortseiksi. Vuittonin Bandeau huivi on jo laukun koristeena päässyt käyttöön useampaan kertaan, mutta nyt ensimmäistä kertaa kaulassa. Ensimmäistä kertaa oli yllä myös takki ja tämän topin ostin jo viime kesänä, mutta jostain syystä se oli jäänyt mulla totaalisesti käyttämättä! Verkkosukkikset ovat olleet mulla haussa jo pidemmän aikaa, joten olin tyytyväinen löydettyäni semmoiset, nyt kun niistä on tullut ihan yleinen trendikin. Tiedän monien kaukaa karttavan valkoiset sukkahousut, mutta ne vaan ovat vahvasti osa omaa tyyliäni, joten toki hankin myös verkkosukkahousuni mieluummin valkoisina kuin mustina. Myöskin jo aikaisemmin esiintyneet harmaat kengät pääsivät osaksi asua. Tässä asussa toisaalta tuntuu olevan niin paljon meneillään, mutta semmoinen tyylini toisinaan on. Itse ainakin tykkään asusta paljon!
I'm so excited for the summer, so I decided to wear something a bit more summery. In this outfit I combine all of my favourite colours white, grey and red and one of my most worn colours blue. These blue shorts became my go-to shorts last summer. I was glad to wear my LV Bandeau scarf, the trench and the top for the first time. A lot of people avoid white tights like the plague, but personally I love them and they are a part of my own personal style. So naturally, when it came to buying a pair of fishnet tights I went for a pair of white ones instead of black ones. This outfit also features the grey heels which I've been loving lately! I feel like there's quite a lot going on in this outfit but that's me, and personally - I'm loving it!

Teekutsut kuin Downtonissa! Victorian Sponge -kakku

lauantai 10. kesäkuuta 2017




Victorian Sponge -kakku on perheessämme korvannut perinteiset täytekakut täysin, ja on nykyään tyypillinen herkku, jota valmistamme säännöllisesti tee hetkiemme iloksi. Jos täällä on Downton Abbeyn faneja, niin sarjassa teen kanssa tarjottava kakku on nimenomaan Victorian sponge -kakku. Eli tämän ohjeen avulla voit itse järjestää teekutsut kuin Downton Abbeyssa.  Olen kääntänyt ohjeen englantilaiselta verkkosivulta ja tällä ohjeella tulee kyllä erinomaisia kakkuja. Tässä siis erittäin helppo ja herkullinen ohje!

Tarvitset:
225g   pehmeää rasvaa
225g   hienoa sokeria
  4       kananmunaa
1/2tl   vaniliinisokeria
225g  itse kohottavaa jauhoa

Näin valmistat itse kohottavan jauhon:
1/2tl suolaa 
1/2tl leivinjauhetta
2,4 dl jauhoa

Sekoita ainekset tässä suhteessa. 
Yleensä tästä tulee n. 200-2010 grammaa, joten lisää jauhoa, kunnes seos painaa 225g.

Väliin: 
6–8rkl hilloa, 2dl vispikermaa

Valmistus:
1. Lämmitä uuni 180° (170° jos käytät kiertoilmaa)
2. Vatkaa sokeri ja voi pehmeäksi vaahdoksi, lisää seokseen munat ja vanilja. Käännellen lisää jauhot.
3. Jaa kahteen astiaan ja paista keskiritilällä n. 20min, kunnes kohonnut ja kultainen.
4. Anna jäähtyä n. 5min, aseta lautaselle ja anna jäähtyä loppuun. Lisää kerma ja hillo jäähtyneelle kakulle. Koristele tomusokerilla.

Kokemuksesta vinkkaan, että taikina tulee tosiaan paistaa kahdessa astiassa, eikä vain jakaa keskeltä, sillä muutoin keskiosa jää helposti raa'aksi. Lisäksi kyseessä on aika rasvainen kakku, joten uunin pohjalle kannattaa asettaa leivinpaperilla varustettu pelti, ellei tahdo ryhtyä uunin pesuun. 


Kodin uutuus: Block-lamppu

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Oon jo vuosia ihastellut Harri Koskisen Design House Stockholmille suunnittelemia Block valaisimia ja viimein sellaisen tilasin! Block valaisimessa lamppu näyttää jääneen jääpalan sisään. Valaisimia on saatavilla eri väreissä ja eri värisin johdoin. Itse kuitenkin pidän kaikista eniten tästä yksintkertaisesta kirkkaasta Block-lampusta valkoisella johdolla. Nämä olivat Stockkalla tarjouksessa, mikä sai minut sitten viimein tämän hankkimaan. Aloin jo kaipailla yöpöydälle sopivaa lamppua, sillä ennen jouduin lukemaan fairy lights'ien valossa. Tämä valaisee juuri sopivasti yöpöydän lamppuna ja valo on sopivan tunnelmallinen eikä loisteputkisen kirkas. Lämpösävyltään lamppua parhaiten vastaa toinen kuva. Tää on mun mielestä aivan ihana ja sopii moneen eri tyyliin!

Tämän kesän toiveita

lauantai 3. kesäkuuta 2017




Aika monesta blogista olen lukenut kesän lupauksia tai to do -listoja. Niitä on ihana lukea, ja itsellänikin oli tarkoitus sellainen koota. Lopulta tästä tuli kuitenkin enemmän tai vähemmän jäsenneltyä ajatuksenjuoksua.

Just tällä hetkellä musta tuntuu onnellisemmalta kuin pitkään aikaan. Kaikki stressi on tiessään ja odotan vaan sitä, että nään taas kaikki kaverini pitkästä aikaa. Jotenkin ilmassa on semmoista odotusta, mitä kesä aina tuo tullessaan. Kesä aina luo sen tunteen, että mitä vaan voi tapahtua. En tiedä koska olisin viimeksi odottanut kesää yhtä paljon kuin tänä vuonna. Oli ihanan helpottava tunne, kun toissapäivänä siivosin kaappiin kaikki pääsykokeisiin liittyvät monisteet ja muistiinpanot. Tämä kesä tuntuu nyt niin ansaitulta. Lisäksi tuntuu siltä, ettei viime vuonna minulla kesälomaa lainkaan ollutkaan. Viime vuonna olin nimittäin kesätöissä Linnanmäellä, ja siihen sopisi hyvin Charles Dickensin lainaus "it was the best of times, it was the worst of times". Vaikka lintsillä olikin hauskaa, niin lintsin ulkopuolista elämää ei oikeastaan ollut, enkä muista tehneeni kesällä mitään muuta kuin töitä. Tänä vuonna aion siis ottaa kaiken irti vapaudesta ja lyhyemmistä työpäivistä – vaikka toisinaan kaiken irti ottaminen tarkoittaa myös pelkkää sohvalla makoilua.

Kaipaan kirjojen lukemista parin kuukauden pääsykokeisiin lukemisen jälkeen. Mulla oli muutama huippukirja jäänyt kesken maaliskuussa ja nyt tartuin myös pitkästä aikaa lapsuuden lempikirjoihini - Artemis Fowleihin. Ystäväni on mukana järkkäämässä Kirja Kalliota, ja siitä puhuessa mieleen nousi tapaaminen lapsuuden idolini Eoin Colferin kanssa ja tämä herätti kaipuun palata näiden lapsuuden suosikkien pariin. Vaikka ovatkin peruskouluikäisille suunnattuja kirjoja, niin nautin yhä niiden lukemisesta. Lapsena aloitin kesälomani lukemalla kaikki sarjassa ilmestyneet kirjat läpi ja se jos mikä tuo mulle aina kesäloma fiiliksen. Kesäisin pyrin aina lukemaan mahdollisimman paljon kirjoja, ja työmatkat kun mulla ovat n.40 min/suunta niin siinä on hyvin aikaa äänikirjojen kuuntelemiseen. Tämä työkesä lähti käyntiin vähän toisenlaisella suosikilla, eli Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon kuuntelemisella.



Tahdon katsoa telkkaria stressittä. On ihanaa, että olen kesätyössä, josta palaan aina vähintään seitsemältä kotiin joten aikaa jää myös sohvalla löhöilyyn kun siltä tuntuu. On niin paljon sarjoja ja elokuvia, joita olen pitkään halunnut katsoa, mutta aikaa ei ole tuntunut riittävän. Kauheasti on kutkuttanut katsoa esim. Harry Potteria ja Netflixin oma lista on ehtinyt myös kasvaa kilometrin mittaiseksi. Opiskellessa opettelen listoja laulaen niitä ja melodioina käytän usein piirrettyjen tunnareita. Sairastuin kuumeeseen viimeisinä lukupäivinä ja kipeänä katson aina samaisia piirrettyjä. Tästä syystä tekee kovasti mieli kaivaa esiin vanhat vhs-kasetit ja pistää Phileas Fogg tai Sherlock(koira) pyörimään.

Toki kesään kuuluu muukin kuin kirjoihin tai sarjoihin uppoutuminen. Tulen ikuisesti olemaan kiitollinen työpaikastani Linnanmäellä sen tuomien kavereiden tähden. Vaikka lintsille en tänä kesänä palaa, en malta odottaa kavereiden näkemistä. Haaveilin keväällä synttärien viettämisestä, mutta siitä ei kirjojen takia tullut mitään. Sitten räntäsateessa haaveilin kesäilloista kavereiden kanssa. Olenkin järkkäämässä jo ainakin yksiä illanistujaisia vähän isommalla kaveriporukalla, joka sai juuri innoituksensa niistä huhtikuun räntäsateista. Toivottavasti räntää ei kuitenkaan enää tänä kesänä tule. Toivon, että tänä kesänä mulla olisi vähän enemmän vapaa-aikaa, ja aikaa vaan istua ystävien kanssa terassilla elämää katsellen. Odotan kovasti myös muutaman kauempana ja ulkomailla asuvan ystävän paluuta tänne pääkaupunkiseudulle ja joka kesäistä reissuani Jyväskylään.



Reissuista varma on ainakin yksi, nimittäin Lontoo olisi taas suuntana. Vaikka siellä olen jo yli parisenkymmentä kertaa kerennyt käydä, niin koskaan en ole siellä kesä- tai heinäkuussa käynyt. Nyt ollaan menossa kaverin kanssa juurikin siinä kuun vaihteessa, nimittäin Adelen keikkaa katsomaan. Kauheasti tekisi mieli lähteä Italiaan, etenkin meidän suosikkikohdetta Laigueglian kylää on ikävä. Taitaa kyllä tänä kesänä jäädä tuo reissu välistä, sillä sinne jos matkaisi niin tarvitsisi kyllä useamman päivän aikaa rannalla löhöilyyn. Tukholmaankin on tehnyt kovasti mieli lähteä, taikka Tallinnaan. Niihin riittäisi vähän lyhyempikin aika, joten ehkäpä jopa ehtisin.

Ja sitten kaipaan ihan vaan sitä kesäistä arkea. Paljain jaloin kävelemistä. Pyöräretkiä äidin kanssa maalaismaisemissa. Järvenrannalla istumista. Retkiä Tammisaareen ja muihin kesäkyliin. Pikku putiikeissa käyntiä. Jäätelön syömistä. Valoisia öitä. Lämpimiä päiviä. Kukkia ja vehreyttä. Kaikkea sitä, mitä ei talvella ole tai ei talvella voi tehdä. Tahdon myös kantaa kameraa mukana, ja kerätä muistoja joiden kautta voin palata niihin hetkiin vielä myöhemminkin. Kuitenkin kaikkein tärkein tavoitteeni on yksinkertaisesti nauttia tästä kesästä, toteutinpa muita toiveita tai en.

Teekutsut kuin Downtonissa! Näin valmistat skonssit

torstai 1. kesäkuuta 2017





Skonssit ovat suurta herkkuani, enkä oikeastaan koskaan ole tavannut niitä maistanutta, joka ei olisi skonsseista pitänyt. Skonssit maistuvat mielenkiintoiselta, sillä toisaalta ne maistuvat hiukan makeilta ja toisaalta taas suolaisilta. Makua on vaikea kuvailla, sitä täytyy vaan itse maistaa! Skonsseja tarjoillaan tyypillisesti teen kanssa, ja skonssien väliin voi laittaa oikeastaan mitä mieleen tulee. Yleensä afternoon tea tarjoilussa skonssien kanssa tarjotaan hilloa ja "clotted creamia" joka on rasvaista ja raskasta kermaa. Clotted creamia en ole vielä kertaakaan itse valmistanut, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee. Sen sijaan olemme kotona syöneet skonsseja hillon ja voin, hillon ja kermavaahdon tai vaikka voin ja juuston kanssa. Seuraava resepti, on ikään kuin fuusio Ruoka & Viini lehdessä esiintyneestä ohjeesta, sekä Downton Abbey kirjan ohjeesta.

Tarvitset:
7dl        vehnäjauhoja
2tl         leivinjauhetta
1/2tl      suolaa
150g      voita
3rkl       sokeria
2dl        kylmää maitoa
2           kananmunaa

Valmistus:
1. Laita uuni lämpiämään 220 . Yhdistä kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeä voi jauhojen sekaan sormenpäillä murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon sokeri. 
2. Sekoita maito ja kananmuna keskenään ja kaada ne seokseen. Sekoita tasaiseksi. Seoksen tulee olla pehmeää ja hivenen tahmeaa. Jos seos liian tahmeaa (niin tahmeaa ettei siitä voi muotoilla mitään), lisää jauhoa, kunnes vain hivenen tahmeaa. 
3. Ripottele työtasolle jauhoa ja kauli taikinasta n. 2–3cm levy. Painele muotilla levystä ympyröitä. Toista tämä, kunnes kaikki taikina on käytetty. Skonssit voivat olla oikeastaan minkä kokoisia tahansa, mutta itse käytän tavallista juomalasia muottina. 
4. Ripottele skonssien päälle jauhoja ja paista uunin keskikohdassa n. 10min tai kunnes kohonneita ja kullanruskeita. Ruoka & Viini lehden mukaan skonssit voi myös voidella öljyllä ennen paistamista, mutta tätä en ole itse tehnyt.

Viime päivät ovatkin menneet töissä, suursiivouksessa ja leipoessa. Toivottavasti tykkäsitte ohjeesta! Tulossa on myös ohje Sponge-kakkuun, joten pysykää kuulolla!
TallennaTallenna
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan