Postailin viime viikolla kuviani ja mielipiteitäni I love me -messuilta. Kyllähän sieltä muutama juttu myös tiensä kotiin löysi. Näiden oli alunperin tarkoitus olla mukana messuista kertovassa postauksessa, mutta siitä olisi tullut turhan pitkä. Aikaisemman postauksen löydätte täältä, mutta nyt ei muuta kuin ostosten pariin!
Ruohonjuuresta otin testiin nämä Whole Earthin orgaaniset "limut". Vastaavia olen maistanut briteissä Pret A Mangerissa, joten nämä piti ostaa ihan vertailun vuoksi. Kyllä Pret on tässä testissä voittaja. Eivät olleet nämäkään miten pahan makuisia, mutta makua olisi saanut löytyä näistä lisää.
Taru kirjoitti aikaisemmin kesällä blogissaan tästä Body Boomin kahvikuorinnasta. Teksti jäi mieleen ja kun näihin tuolla messuilla törmäsin, niin ajattelin, että kaipa sitä pitää testata. Näissä oli yllättävän vahvat tuoksut ja itse päädyin tähän greippiin. En juo kahvia enkä pidä siitä missään karkeissa tai leivonnaisissa, mutta ehkäpä mun ja kahvin yhteinen elämä alkaa sitten tästä kuorinnasta?
Lisäksi nappasin muutaman Yes to:n kasvonaamion mukaani. Oon yhtä semmoista Yes to tomatoes -maskia aiemmin käyttänyt ja siitä tuleekin olemaan lisää toivottavasti jo ens viikon postauksessa. Nyt sitten päätin ottaa brändin muita naamioita kanssa kokeiluun. Halusin myös näiden kaikkien olevan erilaisia, eli kaikki on eri tarkoituksiin ja myös eri tyyppisiä, on sheet mask, mud mask ja powder to clay mask. Näiden kanssa palailen varmasti blogin puolelle kun olen saanut tuotteet testattua.
Oon usein vähän huono käyttämää koruja ja tulen käyttäneeksi niitä muutamia samoja nappeja korvissani päivästä toiseen, jos jotain tulee ylipäätään korviin pistettyä. Sen tähden onkin jännittävää, että tulin ostaneeksi jopa kolme paria korvakoruja kerralla.
Ensimmäinen pari on tuo Annie Eleanooran suunnittelema pari. Olen pitkään fiilannut tällaisia puisia korvakoruja, mutten vaan ole löytänyt "niitä täydellisiä". Nämä kuitenkin iskivät silmääni samantien. Minulla oli tarkoituksena ostaa sellaiset värikkäät hapsukorvakorut, mutta etsiessäni sitä täydellistä väriä, ehti niistä tulla turhan iso trendi. Ajattelin näiden olevan astetta persoonallisempi otos syksyn hapsukoruiksi! Mulla oli messuilla mun Jack Willsin tämä paita päällä, jonka kanssa näitä mallailin. Näyttivät tosi kivoilta ja sopivat juurikin siihen värimaailmaan.
Hyvin pitkään olen miettinyt haluavani aivan pienet kultaiset renkaat. Mulla on vasemmassa korvassa yksi reikä ja oikeassa kolme, joten ajatus oli hankkia kaikkiin ihan pieni kultainen rengas. En kuitenkaan selvästi osaa arvioida kuinka paksu korvanlehti on, sillä nuo pienemmätkin ovat liian isot tähän visioon. Ehkä näitä tulee kuitenkin joskus käytettyä, vaikka eivät olekaan ihan korvanlehteä halaavat korvikset. Nämä olivat Silverwavelta, mistä koruja sai kyllä messuilla edullisesti.
Kävin tosiaan Liinalla (@Kohokukkia) geelilakassa CND:n pisteellä ja sain sieltä mukaani tällaisen ihanan goody bagin mukaani. Tässä oli ihana kun jokaisesta tuotteesta tuli myös pieni lehtinen, sillä nämä ovat minulle kaikki vieraita. Ensimmäisenä siis esite CND Vinylux kynsilakoista. Nämä lakat lupaavat pysyä kynsissä 7 päivää halkeilematta. Esitteen sisällä on mahtava värikartta kaikista lakoista ja itse sain mukaan tuon alla oikealla olevan setin. Upean sävyinen punainen lakka on sävyltään Wildfire #158, joka on sävyltään täysin peittävä ja siinä pitäisi olla "cream" efekti. Paketin toinen lakka onkin sitten se lupaava päällyslakka.
Mustan paketin vierestä löytyykin värikäs Creative Play -sarjaan kuuluva setti. Paketissa tuli mukana pohja- ja päällyslakat, sekä yllätyksekseni myös yksi kynsilakka! Sitä ei tosiaan paketista heti näe, enkä itsekään lakkaa spotannut kuvia ottaessani. Mukana tulleen lakan nimi on Read My Tulips #472 ja sitä kuvailisinkin juuri parhaiten tulppaanin punaiseksi. Sävy on lähellä tuota paketin pinkin ruudun väriä.
Oikeassa alanurkassa onkin sitten setti, jolla voi tarpeen tullen geelilakkauksen poistaa. Paketissa tulee 2 kymmenen "poisto wrapin" settiä, pullollinen poistoainetta, manikyyri tikku sekä SolarOil-hoitoöljy kynsille ja kynsinauhoille.
Paketin yltä löytyy vielä setti jossa tulee samaista SolarOil-hoitoöljyä sekä CuticleEraser niminen kynsinauhavoide. Jos ei näillä saa kynsiään ja kynsinauhojaan kuntoon niin ei sitten millään! Oon kyllä tosi innoissani näiden käytöstä, etenkin kun talven tullen tuppaavat kädet ja kynsinauhat kuivumaan.
Näiden vierellä on vielä tuo Cucumber Heel Therapy, joka lupaa olevansa instensiivisesti kosteuttava ja hoitava voide. Sen sanotaan olevan hyvä erityisesti kuivalle ja erittäin halkeilevalle iholle, sekä kylmä-ekseemaa vastaan. Erityisesti sitä suositellaan käyttämään kyynärpäissä, käsissä, polvissa ja jaloissa. Itselläni on aika kuiva iho, joka kuivuu talvella entisestään. Tämän kokeilua siis odotan innoilla ja palaan varmasti tähän myöhemmin blogissa, kun olen ehtinyt siitä mielipiteen muodostamaan.
Kiitos vielä mielettömästi CND:lle näistä ihanuuksista!
Tuliko teidän tehtyä löytöjä messuilta? Entäs mikä oli tämän postauksen kiinnostavin tuote?