Slider

5 askelta miten vähentää turhia ostoksia

perjantai 19. toukokuuta 2017




Yläasteen lopulla ja etenkin lukiossa rupesin oikein himoshoppailemaan. Matkoilta toin laukullisia vaatteita kotiin, ja koulun jälkeen jouduin toisinaan odottelemaan junaa tuntien ajan ostoskeskuksessa, mikä johti kaupoissa kiertelyyn. En tiedä käytänkö muotiin sen vähempää rahaa kuin muutama vuosi sitten, mutta ostamieni tuotteiden määrä on vähentynyt. Nykyään laitan laadun määrän edelle ja kiinnitän merkittävästi enemmän huomiota vaatteiden materiaaleihin. Olen myös tiukempi siitä, että jos en ole aivan varma jostain vaatteessa sitä sovittaessani, en sitä myöskään osta. Olen oppinut, että jos epäilen jotain jo kaupassa, niin epäilyni vain kasvavat ja vaate jää käyttämättä. Yleisenä sääntönä minulla on myös se, että vaatteen täytyy saada minut tuntemaan oloni hyväksi. Usein jos vaate todella on täydellinen, se saa minut nauramaan tai jopa tanssimaan yksikseni. Jos rakkaus ei kuitenkaan leimahda heti alussa, niin tässä postauksessa pääsette seuraamaan mitä pääni sisällä tapahtuu, kun yritän päättää onko vaate ostamisen arvoinen (se ei ole).

1. Onko vaate laadukas?
 - Vaatteen laatua pohdittaessa minulla on kolme asiaa, mitä harkitsen.
A) Ensiksi katson miltä vaate näyttää. Kalliskin vaate voi näyttää halvalta, ja halpa voi näyttää kalliilta. Ennen tein paljon kompromisseja tässä kohtaan, mikäli minulla oli visio vaatteesta jota etsin. Esimerkiksi muutama vuosi sitten etsin valkoista midihametta. Löysin River Islandista yhden ja kelpuutin sen sillä se oli oikean pituinen ja värinen. En kuitenkaan tullut koskaan käyttäneeksi sitä, sillä se oli halvan näköinen, ja löysin paljon paremman hameen vain muutama viikko myöhemmin. 
B) Seuraavaksi tarkistan mitä materiaalia vaate on. Mikäli se on jotain luonnollista materiaalia kuten puuvillaa tai villaa, pidän sitä laadukkaampana kuin muovimateriaaleja. Polyesteri tuntuu usein mielestäni epämiellyttävältä iholla, erityisesti kesäisin kun on kuuma.
C) Viimeiseksi harkitsen vielä kokemustani kyseisestä kaupasta tai merkistä. Onko minulla aikaisempaa kokemusta merkin vaatteista? Jos on, niin ovatko merkin vaatteet osoittautuneet laadukkaiksi? Jos minulla ei ole kokemusta merkistä, olenko kuullut siitä jotain positiivista tai negatiivista?

2. Sopiiko vaate?
 - Olen nykyään paljon tarkempi vaatteen sopivuudesta ja istuvuudesta. Ihmiset ovat usein niin turhamaisia ja takertuneet siihen numeroon, joka vaatekappaleessa on. Monet änkevät itsensä liian pieniin vaatteisiin, jotta olisivat tyytyväisiä pienempään numeroon vaatteissaan. Olen itsekin syyllistynyt tähän monta kertaa. Olen kuitenkin oppinut, että istuva vaate on paljon paremman näköinen, ja kasvattaa itseluottamustani enemmän kuin pienempi kokomerkintä. Lisäksi jos vaate on liian pieni, niin se on liian pieni. Tällöin se on epämukava ja jää helposti kaapinpohjalle lojumaan.

3. Onko vaatteessa jotain, joka minua häiritsee?
 - Tämä on huomattava kysymys, sillä kuten sanoin, jos jokin epäilyttää minua jo kaupassa, tulen epäilemään sitä yhä enemmän. Häiritsevyys voi liittyä juurikin kohtiin 1 ja 2, vaate voi hiukan kiristää tai ryppyyntyä, tai ehkä toivoin sen olevan erilaista materiaalia. Toisinaan mitä pienimmätkin asiat ovat ne jotka häiritsevät, ja johtavat siihen ettei tuotetta tule käytettyä. Henkilökohtaisesti jätin hiljattain esimerkiksi ostamatta Zaran takin, sillä sen vetoketju oli hopeinen ja toivoin sen olevan kultainen. Kuten sanoin edellisissä pointeissanikin - ei kannata tyytyä. Mikäli jokin ei ole täydellinen, niin kannattaa jatkaa etsimistä.

4. Onko minulla jo jotain samanlaista?
 - Myönnän sen, että tämä on minun heikkokohtani ja tämän kysymyksen helpoiten ohitan. Ohitan tämän erityisesti mikäli on kyse tyylini kulmakivistä eli kauluspaidoista tai takeista. Samanlaisuuskaan ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen asia. Se voi viitata väriin, malliin, tyyliin tai käyttötapaan.
Jos käytetään esimerkkinä taas aikaisemmin mainittua Zaran takkia, jonka jätin ostamatta. Kyseessä oli muuten tämä takki. Ystäväni kysyi, että eikö multa löydy jo useampi vaaleanpunainen takki. Kyllähän minulta löytyy, mutta omassa päässäni näin sen argumenttina takin puolesta. Minulta löytyy useampi vaaleanpunainen takki, eli vaaleanpunaiset takit sopivat tyyliini hyvin. Sen sijaan mietin onko minulla mitään samanmallista tai samaa tyyliä edustavaa takkia. Takkia harkitessani kysyn siis ennemmin itseltäni, onko minulla samaa tyyliä/mallia edustavaa takkia. Puolestaan vaikkapa pikku mustaa harkitessani mietin, kuinka monta samankäyttötavan vaatetta minulla jo on, ja millä tavoin tämä on erilainen niistä.

5. Tarvitsenko minä tätä todella?
 - Pääsimme viimeiseen kysymykseen, ja yleensä jos en ole laittanut vaatetta jo pois tässä vaiheessa, niin nyt niin käy. Ylipäätän se, että kykenen tällaiseen rationaaliseen ajatteluun tarkoittaa usein minulle, etten rakasta vaatetta tarpeeksi. Mikäli todella pidän jostakin ja se sopii, niin kohdilla 3,4 tai 5 ei enää ole väliä minulle. Pystyäkseni kuitenkin laittamaan vaatteen pois, minun todella täytyy käydä nämä kysymykset läpi, sillä muutoin saatan ostaa sen, vaikka se onkin vaan "ihan ok". Minä tiedän, etten oikeastaan enää "tarvitse" mitään, paitsi ehkä hyvät talvikengät, tai uudet farkut silloin kun vanhoihin tulee reikä. Tässä vaiheessa yleensä pääsen siis siihen tulokseen, että vaate on minulle todella tarpeeton. 

Eli siinä oli viisi kysymystä, jotka pyrin kysymään itseltäni vähentääkseni turhia ostoksia. Extrakysymyksenä saatan kysyä itseltäni, pidänkö vaatteesta vain, koska se on trendikäs juuri nyt. Erittäin trendikkäisiin tuotteisiin nimittäin helposti kyllästyy heti kun kyseinen tyyli meneekin pois muodista. Olen oppinut myös välttämään ostosten tekemistä ihan vaan sen takia että jokin on alennuksessa, tai sen takia että tekee mieli ostaa jotain. Vaikka puhuin tässä postauksessa vaatteista, niin pykälät ovat sovellettavissa myös asusteisiin ja kenkiin. 
Mikäli teiltä löytyy hyviä kysymyksiä tai vinkkejä turhien ostosten välttelyyn niin kertokaa toki!

4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Varsinkin mulle kun mulla on toisinaan tätä ongelmaa heheh... ja hei, postaa lisää asukuvia, mä oon ihan rakastunut sun tyyliin! Sulla on tosi erilainen tyyli kuin mulla mutta mä silti tykkään siitä ihan älyttömän paljon😄😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ainakin mua auttaneet edes hitusen turhia ostoksia vähentämään! Ja ehdottomasti on tarkoituksena ruveta nyt postailemaan enemmän asukuvia! Kiitos ihan sika paljon😄😘

      Poista
  2. Hei olipa hyvä postaus ja tärkeästä aiheesta! Oon itsekin kirjoittanut blogiini kaikenlaista juttua eettisemmästä shoppailusta.

    Ihania kuvia susta muuten, oot upee! xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon! Täytyypä itse käydä kurkkaamassa sun blogias :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan