Slider

Lontoon sekalaisin asu

lauantai 8. heinäkuuta 2017

jacket - Michael Kors / shirt - Jack Wills / trousers - Escada Sport / sunglasses - Gucci / earrings - Kate Spade / bag - Louis Vuitton / shoes - Michael Kors

Tää asu on ikäänkuin eräänlainen pyttipannu-asu. Mulla oli ollut lennolla Lontooseen saapuessa tosi kiva jumpsuit päällä. Siinä vaiheessa kun päästiin hotelliin niin oli kuitenkin sen verta tunkkanen olo, että vaatteidenvaihto tuli tarpeeseen. Pakkaan aina Lontooseen lähtiessä tosi vähän vaatteita mukaan, sillä luotan palaavani kyllä kotiin täydellä laukulla. Nyt olikin tarkoitus kaupoille lähteä. Tahdoin laittaa housut ja paidan, sillä se on vaatteita sovittaessa paljon helpompaa. Nämä olivat oikeastaan ainoat erilliset housut jotka minulla olivat menomatkalla mukana joten ne valikoituivat jalkaan. Paitoja mulla oli kolme, yksi hihaton, yksi iltakäyttöön tarkoitettu ja tämä, joten tämä oli pakko pistää housujen kaveriksi. Itse tykkään käyttää paljon värejä ja valkoista, mutta en mustaa, enkä pidä monogram-pukeutumisesta. Niinpä vähän kismitti tämä mustavalkoisuus. Toisaalta nahkatakki toi siihen väriä, mutta samaan aikaan koin ettei nahkatakki oikein muuhun asuun sovi. Se kuitenkin oli ainoa takki, joka minulla mukana oli, joten sekin meni pakosta päälle. Niinpä tämä asu on koottu ikään kuin vaatteiden rippeistä. Vaikka kaikkia vaatekappaleita erikseen rakastan, niin tämä ei kyllä ole mikään suosikkiasuni. Päätin sen kuitenkin nyt blogiinkin jakaa kerta siitä kuvia otettiin. Ei se sinänsä edes ole niin huonon näköinen, mutta se ei ehkä tuo niin vahvasti omaa persoonallista tyyliäni esille! Tykkään väreistä ja mekoista, kun taas nyt minulla oli housut ja hyvin yksitoikkoinen värimaailma.

Tällä viikolla on kyllä pitänyt kiirettä. Töissä on ollut aikamoista hulinaa, on pitänyt pakata ja siivota ja valmistella vähän mun ens viikon illanistujaisia. Alkuviikosta pitäis sitten taas aikataulut rauhoittua ja toivottavasti ehtisin siinä sitten tekemään enemmän kuin yhden tai kaksi postausta per viikko. Nyt palaan siivoamisen pariin ja toivottelen hyvät viikonloput kaikille!

8 kommenttia:

  1. Kyllä toi musta näyttää hyvältä! Niin upeat noi kengät😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Kyllä tää varmaan munkin mielestä näyttäis hyvältä jonkun muun yllä, mutta tää asu ei jotenkin vaan tunnu omalta 😅 Nämä kengät ovat kyllä aivan ihanat!

      Poista
  2. Aivan ihanan sävyinen tuo takki! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä tämä minun mielestä näyttää, jotenkin on sellanen fiilis että juurikin niistä vaatteiden rippeistä muodostuu just kaikista hauskin ja persoonallisin asu reissussa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Tuossa voi kyllä olla jotain itua 😄

      Poista
  4. Ihanan harmoninen, mutta silti kiinnostava asu! :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan