Kävin muutama viikko sitten Lushissa, josta löytyi vielä jonkin verran heidän joulutuotteitaan alennuksessa. Kävin syksyllä tutustumassa Lushin joulun sesonkituotteisiin ja kirjoittelin tapahtumasta täällä. Tässä postauksessa vielä mukana ne viimeiset "pakko saada" sesonkituotteet, jotka nappasin mukaani ennen kuin niiden myynti taas toistaiseksi lopetetaan. Mukana myös muutamia ihan ympäri vuoden saatavilla olevia tuotteita, joten kannattaa jatkaa lukemista!
—SNOW FAIRY VARTALOPUUTERI—
Jos aloitetaan kuitenkin joulusta, niin nappasin mukaani tämän Snow Fairy vartalopuuterin. Tämä on mielestäni mahtava tuote, sillä tuote toimii pakkauksena itselleen. Eli kyseessä on kimalteleva vartalopuuteri, jolla saa ihosta ihanan tuoksuisen, pehmoisen ja kimaltelevan. Tämä oli varmasti tarkoitettu pikkujouluihin tai uuteen vuoteen, mutta itse näin käyttäväni tätä enempi kesällä. Kyselin myyjältä tuotteen kestävyydestä ja hän uskoi, että jos sitä säilyttää kuivassa ja ei hirveän kuumassa, niin kyllä pitäisi säilyä kesään saakka. Talvella kun on niin viileää, että aina on pitkähihainen yllä, niin en oikein nähnyt tämän tuotteen iloa. Kesällä kuitenkin kun yleensä käsivarret ovat paljaina, niin tämä on varmasti mahtava tuote! Rasia on valmistettu kaakaovoista, joten sitä voi hieroa ihoon vartalovoin tapaisesti. Rasia on täynnä ihanaa kimaltelevaa vartalopuuteria, joka myös poistaa ihosta ylimääräisen öljyisyyden - tämäkin ominaisuus on varmasti kesällä tarpeellinen. Vinkki Lushille, tehkää vastaava tuote kenties myös kesäkäyttöön? Tässä on tuoksuna Snow Fairy, joka on niitä Lushin klassikkotuoksuja ja se on niin ihanan makea ja purukumimainen.
—SNOW FAIRY VARTALONHOITOAINE—
Toinen Snow Fairylta tuoksuva tuote, sillä tätä tuoksua ei voi koskaan olla liikaa. Rakastan Lushin vartalonhoitoaineita, jotka pehmentävät ja kosteuttavat ihoa - kuten hoitoaine hiuksia. Kulutinkin talven aikana muutaman kappaleen Lushin kiinteitä vartalonhoitoaineita, ja yhdestä niistä kirjoittelin täällä. Tykkäsin kiinteistä tuotteista kovasti, sillä niissä ei tullut pakkausta mukana. Tosin Lushillahan on ihana kierrätys-systeemi, eli viittä tyhjää purkkia vastaan saa ilmaisen tuorekasvonaamion, joten ei näistä purkeistakaan sitten niin paljon haittaa ole. Kiinteät hoitoaineet olivat kuitenkin jo loppuneet, joten nappasin tämän purkin mukaani, saadakseni nauttia Snow Fairyn tuoksusta vähän pidemmälle kevääseen. Tuote on ihanan vaaleanpunainen, mutta siinä on siniseen taittava pohjasävy, joka johtuu pienestä sinisestä glitteristä. Yritin saada kimalteesta kuvaa, joten siksi tämä jälkimmäinen kuva. Kimalle on mun mielestä aina ihanaa, mutta perinteisissä glittereissä mua inhottaa se muovin määrä, joka niistä päätyy mereen. Lushissa kimalle on kuitenkin peräisin merilevästä, joten heidän kimalteitaan voi käyttää hyvin mielin!

—ROSE JAM SUIHKUGEELI—
Vielä viimeisenä joulun sesonkituotteena on vuorossa Rose jam suihkugeeli. Sain Lushilta syksyllä mukaani ison pullon Berry Berry Christmas suihkugeeliä, jota mulla on vieläkin varmaan puolikas pullo jäljellä. Meidän kaapeilla on tapana täyttyä kainkelaisista suihkugeeleistä ja vartalovoiteista, joten nykyään pyrin välttämään uuden ostamista, ennen kuin edellinen on käytetty loppuun. Nyt oli kuitenkin pakko napata tämä pieni purkki Rose Jamia mukaani, sillä ihastelin tätä tuoksua jo tuolloin syksyllä. Silloin pohdin kovasti näiden kahden touksun väliltä, ja olin sitä mieltä, että molemmat olisi kokeiltava. Siispä nyt kun tuote oli alennuksessa, niin oli hyvä aika ostaa tämä valmiiksi kaappiin odottamaan. Kaikki varmasti tietävät miten suihkugeeli toimii, joten siihen ei varmasti ohjeistusta tarvita.

—VEGANESE HOITOAINE—
Sitten se todellinen syy miksi menin Lushiin, eli hoitoaine. Olen käyttänyt Lushin American Cream hoitoainetta nyt ehkä kymmenisen kuukautta tai jotain siihen suuntaan. Olen tykännyt siitä hurjasti ja menin ostamaan uutta samanlaista tyhjentyneen pullon tilalle. Näin kuitenkin tämän hoitoaineen jostain syystä puoleenhintaan, joten päätin kokeilla jotain uutta. Kyseessä on siis Lushin Veganese hoitoaine, joka on nimensä mukaan täysin vegaaninen. Kokeilin tätä erittäin innoissani, mutta täytyy sanoa, ettei tästä tullut uutta suosikkiani. Kyseessä on ihan ok tuote, jonka kyllä käytän loppuun saakka, mutta tulevaisuudessa ostan varmaan taas American Creamin. Tässä on aika raikas tuoksu, joka on ihan kiva, mutta itse suosin kuitenkin enempi makeita tuoksuja. Se mikä tässä eniten kummastuttaa on se koostumus. Tämä tuote tuntuu todella hassulta käsissä ja hiuksiin hierottaessa, mutta sitä on todella vaikea kuvailla. Tuote tuntuu aika löysältä ja ehkä jopa vähän limaiselta, täyteläisen ja pehmeän tuotteen sijaan. Jotenkin tuo koostumus kummastuttaa mua joka kerta, kun tätä käsiini otan ja hiuksiini hieron. Tästä jää mulle myös aina semmoinen tunne, kuin en olisi saanut kaikkea tuotetta pestyä hiuksistani. Olen myös joutunut pesemään hiuksiani tyypillistä useammin, sillä ne ovat minusta näyttäneet likaisilta nopeammin kuin normaalisti. Koska mitään muuta en ole muuttanut, niin kai se sitten on tämä hoitoaine. Mietin, että enkö todella saa sitä kaikkea pestyä hiuksistani pois, vai mistä se johtuu? En siis ehkä tätä ostaisi uudestaan vaan pitäydyn vastedes mun lempparissani American Creamissa!
—OATFIX TUOREKASVONAAMIO—
—ULTRA BLAST HAMMASPUUTERI—
Ihana myyjä kassalla sujautti mun kassiini myös tällaisen yllärin. Tuote oli varustettu lapulla "Random Act of Kindness" lapulla, jonka mukaan ideana on pistää hyvä kiertämään. Kyllä Lushissa on aina ihana käydä, kun he järkkäävät tällaisia ylläreitä ja sieltä saa muutenkin aina niin ihanaa asiakaspalvelua! En tiedä onko kyseessä poistuva tuote, sillä en löytänyt tätä Suomen Lushin sivuilta. Saksan sivuilta tämän puolestaan löysin ja siinä luki "Letzte Chance", joten taitaa tosiaan olla poistuva tuote. Jos näin on, niin on todella mukavaa, ettei valikoimasta poistuneita tuotteita vaan heitetä pois vaan jaetaan asiakkaille. Eli tässä on kuitenkin kyseessä Ultra Blast hammaspuuteri. Puuteria siis otetaan hammasharjaan ja ei muuta kuin harjaamaan. Hirveästi tietoa mulla ei ole tästä tarjota, sillä myyjä kyllä mulle kertoi tästä, mutta siitä on jo pari viikkoa aikaa. Ilmeisesti tässä on kuitenkin käytetty wasabia, minttua ja laventelia. Tuo mintun tuoksu on erittäin vahva heti purkin avatessa, mutta harjatessa sitä ei juuri maista. Oli todella jännittävää käyttää näin erilaista tuotetta hampaiden pesuun, mutta hyvin sillä sai suun puhtaaksi. Itseasiassa hampaani tuntuivat puhtaammilta kuin tyypillisesti. Kun jauhe tulee kosketuksiin veden kanssa se muuttuu tahnamaisemmaksi ja vaahtoaa suussa tavallisen hammastahnan tapaan. Maku tässä on hiukan jauhoinen ja olisi kiva, jos se minttu maistuisi suussa enemmän. Maku on kuitenkin ainoa miinus ja siihenkin varmasti tottuu käytössä. Kyllä voisin ehdottomasti kuvitella vaihtavani tyypillisen hammastahnan tällaiseen puuteriin! Täytyy tosiaan tutkia, onko tämä korvattu uudella tuotteella, mikäli kyseessä on poistunut tuote. Tätä suosittelen kyllä kokeilemaan!
Lushin tuotteet on kyllä superihania. Mulla on kans käytössä toi Oatfix, ja oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Sopii tosi hyvin talveen :) Niin ja American Cream on munkin lemppari!
VastaaPoista♥: Linda/Revontulipalo
Niin ovat! Ja joo toi on just sitä mitä talvi-iho tarvitsee :) Kiva että säkin oot tykännyt siitä!
PoistaToi hammaspuuteri kuulostaa tosi mielenkiintoiselta :o Vaikuttavat kyllä ihanilta tuotteilta nää sun hankinnat!
VastaaPoistaJoo se oli aika jännittävä tuttavuus! Kiitos Sini, nää on kyllä kaikki niin ihania ☺️
PoistaMä voisin kokeilla näitä kaikkia! Lushin tuotteet on niin ihanan erikoisia, niinkun vaikka tuo hammastahnapuuteri! :)
VastaaPoistaJoo nää on kyllä kaikki niin ihanaisia! Ja Lushista löytyy tosiaan aina kaikkee erikoista 😄
PoistaAhh Lush <3 Mua vähän harmittaa kun en käynyt Lushilla nyt kun tultiin Tukholman risteilyltä, kun meillä oli hetki aikaa Helsingissä :D Oli toki Lush Tukholmassakin... Voihan sitä netistä tilata, mutta minusta on ihana mennä paikanpäälle liikkeeseen nimenomaan tuon asiakaspalvelun takia ja saahan sieltä paremmin kysyä tuotteista sun muuta :) Ja helpommin tulee ostettua sit jotain mitä ei mennyt hakemaan :'D
VastaaPoistaTuo ihan ensimmäinen tuote, vartalopuuteri kiinnostaa kyllä kovasti. Tekisipä Lush tosiaan kesällekin moisen, sillä kesällä nimenomaan ihoa näkyy enemmän kuin talvella. Myös hammastahnapuuteri kiinnostuttaa, harmi että se vissiin nyt poistui valikoimasta.
Kyllä, Lush ❤️ Asiakaspalvelu on liikkeessä aina mainiota ja parasta on just kun pääsee hypistelemään ja tuoksuttelemaan tuotteita 😊 Mulla kyllä käy aina niin että mukaan tarttuu jotain, mitä en tullut hakemaan 😂
PoistaSemmonen ”ihan tavallinen” vartalopuuteri on Lushilla mun mielestä aina, mutta siinä ei taida olla glitteriä tai tätä tuoksua, eikä myöskään ”Naked” pakettia. Tää tuoksu ja glitteri on kyllä mun mielestä tärkeetä!! 😂 Oon kyllä nähnyt Lushilla jotain muita suuhygienia tuotteita, joten ehkä sinne on ilmestynyt joku korvaava tuote!
Nämä Lushin tuotteet vaikuttaa kyllä tosi ihanilta. En oo itse koskaan testannut, mutta pitää ehdottomasti joskus kokeilla. :)
VastaaPoistaKuulostaapa hassulta tuo hammaspuuteri. :D
Suosittelen kyllä Lushia lämpimästi! Kannattaa ehdottomasti tutustua heidän tuotteisiin! 😊 Juu tämä hammaspuuteri on aika erikoinen, mutta aika hauska myös!
PoistaAh, Lush on kyllä parhautta! <3 Ja jaat selvästi minun kanssa mieltymyksen kaikkeen Snow Fairyltä tuoksuvaan. Tuo jauhemainen hammastahna oli minulle ihan uusi tuttavuus, kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta!
VastaaPoistaNiin on ❤️ Ja siis kyllä, joka talvi Snow Fairylta tuoksuvat tuotteet on ehdoton must! Juu tämä on kyllä erikoinen, mutta oon tykännyt 😊
PoistaTuo hammaspuuteri vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta!! Sekö tuo tuorenaamio:)
VastaaPoistaNe on kyllä molemmat oikein ihania tuotteita! 😊
PoistaMinä joskus viime kesänä ensimmäistä kertaa kävin Lushilla, mutta en tullut tuolloin ostaneeksi mitään. Nuuhkuttelin siellä liikkeessä aivan onnessani, kun oli niin mahtavia tuoksuja ilmassa :)
VastaaPoistaLushissa on kyllä aina ihana tuoksu ja sen tunnistaa jo kaukaa! 😄 Ekoilla vierailuilla Lushiin on kyllä vaikeaa tarttua mihinkään, kun siellä on niin paljon kaikkea ihanaa ettei edes tiedä mitä kokeilisi 😄
Poista