Vietettiin perheen kanssa päivää Fiskarssissa, ja se olikin onnistunut päivä! Käytiin ensimmäisenä Iittalalla vähän ostoksilla, jonka jälkeen olikin jo nälkä. Mentiin Lukaaliin syömään ja tilasin Lukaalin burgerin sekä paikallisen Kuura siiderin. Oon syönyt burgerin kerran aikaisemminkin ja se on erittäin herkullista! Juon henkilökohtaisesti todella vähän alkoholia, ja jos jotain juon niin viiniä ruuan kanssa. Monet siiderit ovat lähinnä vaan sokerilitkua, mutta Kuuran siideri oli aika kuivaa ja vähän kirpakampaa. Ihan kohtuullisen makuista. Käveltiin lisäksi ymäri Ruukin aluetta ja kurkattiin juuri avanneeseen taidenäyttelyyn. Näyttelyssä esiteltiin töitä useammalta taiteilijalta, osa suomalaisia osa ulkomaalaisia jotka olivat oleskelleet Fiskarssin taitelijaresidenssissä. Näyttelyssä oli muutamia mielenkiintoisia teoksia, mutta jonkin verran myös esimerkiksi videoteoksia, jotka eivät oikein minulle avautuneet. Tämän lisäksi käveltiin Fiskarsin kauniissa luonnossa, syötiin korvapuusteja Café Antiquessa ja vierailtiin muutamissa muissa liikkeissä. Fiskarsin kylä on mielestäni ihana kesäkohde, jolla on kiinnostava historia. Ruukin historian juurethan ulottuvat 1600-luvun puoleen väliin ja monet alueen rakennuksista ovat vähintään 200-vuotta vanhoja. Alue on tietenkin kaikille tutun Fiskars-merkin syntymäpaikka. Kuten sanoin, niin Iittalalla käytiin ostoksilla ja ostoksista onkin tulossa postausta blogin puolelle piakkoin!
Slider
Kesäpäivä Fiskarsissa
torstai 3. elokuuta 2017

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olipa kiva postaus. En olekaan kyseisessä paikassa päässyt koskaan käymään, mutta tämän postauksen myötä kiinnostuin! Mukava nähdä myöhemmin, mitä ihanuuksia löysit Iittalasta. Iittala on yksi heikkouksistani... Ps. Aivan ihana tämä sinun blogin uusi ulkoasu! Tykkään kovasti. :)
VastaaPoistaSe on tosi mukava paikka kesäisin, joten kannattaa kyllä siellä joskus vierailla :) Iittala on kyllä myös omia heikkouksiani.. Ja kiitos paljon! Kiva kuulla että tykkäät :)
PoistaKauniita kuvia! Ja tää uus ulkoasu on kans tosi nätti :)
VastaaPoistahttp://mahdollisestiehka.blogspot.fi/
Kiitos Sini! :)
PoistaKuulostaa ihanalta päivältä! :) Ja apua miten ihana asu, rakastuin erityisesti tohon mekkoon😍😍
VastaaPoistaSe oli tosiaan :) Kiitos Elli 😍❤
PoistaNam, toi ruoka-annos näyttää tosi hyvältä :D Ja oot taas onnistunut valitsemaan niin ihanan asun ja tykkään tosta mekosta tooosi paljon ♥
VastaaPoistaSe oli super hyvää 😍 Kiitos Sofia ❤
PoistaKauniin näköinen paikka tuo Fiskars, siellä olisi kiva itsekkin joskus vierailla! :) Teillä kuulostaneen olleen mukava päivä ja ihania kuvia oot ottanut <3 Säkin niin nättinä ja tuo mekko niin kiva!
VastaaPoistaSe on tosi ihana paikka! Kiitos Niina 😊
PoistaKauniita ja kuvia ja nam, mikä ruoka-annos - ei auttanut yhtään tähän kamalaan nälkään :D.
VastaaPoistaKiitos! Se oli super herkullista😍
PoistaIhana asukokonaisuus! JA namii toi hamppari! Ihania kuvia <3
VastaaPoistaSe oli kyl super nami! Kiitos Saga ☺
PoistaUpee mekko!! 😍 Ja teillä on ollut ihana kesäpäivä. 🌸
VastaaPoistaKiitos Noora 😍 Meillä oli kyllä!
PoistaIhania kuvia! <3 Oon sun ansiosta ihan rakastunut Jack Willsin vaatteisiin, oon katsellut niitä ihan liikaa tällä viikolla! :D
VastaaPoistaKiitos Taru! Jack Wills on kyllä munkin suurin heikkous, pahoittelut tartunnasta! 😂
PoistaTuo paikka kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, olisi kiva poiketa siellä joskus! :) Aivan ihania nämä kuvat, oot niin kaunis ♥
VastaaPoistaSe on tosi kiva paikka! Kiitos Tuuli ❤
PoistaHei Fiskarsin ruukki on yks ihanimmista kesäpaikoista ikinä<3 Sielä on kaikkia ihania putiikkeja ja tapahtumia aina :') Oon Hangosta kotosin, niin pienempänä tuli poikettua siellä useammin! :)
VastaaPoistaIhania kuia kyllä ja kaunis sinä<3 Lisäsin sut lukulistalle :-*
Aivan! Se on ihan super ihana ☺ Ja voi kiitos ❤ Ihana kuulla 😍
PoistaTosi kivoja kuvia ja aivan ihana asu! <
VastaaPoistaKiitos paljon! ☺
PoistaIhana blogi sinulla, jään seurailemaan! Fiskars vaikuttaa kyllä tosi kivalta. Viimeksi on siellä joskus muksuna tullut käytyä, mutta voisi ensi kesäksi ottaa tehtävälistalle visiitin siellä :)
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla ☺ Fiskars on kyllä tosi ihana paikka!
Poistaoi, kivoja kuvia :)) Ihana tuo hame!!
VastaaPoistatai siis mekko, ihana kuosi!:)
PoistaHaha kiitos! Se on tosi kiva 😊
Poista