Pääsin tänä vuonna osallistumaan Niinan ja Sofian bloggaajille järjestämiin pikkujouluihin. Odotin tilaisuutta kovasti ja tietenkin tuli pohdittua, mitä sinne tulisi päälle pistää. Koska juhlat alkoivat jo iltapäivällä, niin en tahtonut pikkumustaan pukeutua. Mekko on kuitenkin mulle se must vaate ja aika pian mieleni kääntyikin tähän vuosi sitten Berliinistä ostettuun mekkoon. Saadakseni olkaimettomasta mekosta astetta kasuaalimman (ja lämpimämmän) niin puin siihen alle mustan poolopaidan. Myös mustat sukkahousut olivat mielestäni parempi valinta tilaisuuteen kuin ihonväriset. Jo nämä punaiset verkkosukkahousut ostaessani kuvittelin pukevani ne mustien sukkahousujen päälle. Mielestäni tämä asu kaipasi vähän jotain raikastavaa ja tuo pilkahdus näitä punaisia verkosukkahousuja oli juuri se juttu.
Aika harvoin kaulakoruja käytän, mutta tähän asuun kaipasin vielä jonkun "center piece" tyylisen jutun. Tässä poolon ja olkaimettoman mekon yhdistelmässä oli ketjun pituus aika ratkaiseva. Sain tämän kauniin Kalevala Korun ylioppilaslahjaksi, mutta harvoin mulla on sen verran yksinkertaisia asuja, että se pääsisi niissä oikeuksiinsa. Siispä päätin heti hyödyntää tilaisuuden. Kaikki Kalevalan korut ei aina ole ihan mun tyyliin sopivia, vaikka kauniita olisivatkin. Tämä oli kuitenkin uskomattoman osuva valinta, ja oon todella iloinen, että lahjan antaja osasi valita juuri tämän. Kalevalat on kuitenkin niin klassisia, että uskon tämän olevan semmonen koru joka pysyy käytössäni lopun ikää. Koska hiukseni olivat kiinni, niin lisäsin korviin vielä korvakorut.
Alkuperäinen idea oli vaan kihartaa hiukset ja kiinnittää etummaiset hiukset pois kasvojen edestä. Innostuin kuitenkin hitusen niitä myös tupertamaan, sillä korkeat ja tupeeratut kampaukset ovat suuria suosikkejani. Näin syntyi siis tämä pikkujoulujen asu. Lisää juttua juhlista on tulossa ensi viikolla joten pysykääpä kuulolla! Tätä postausta otsikoidessa tuli huomattua taas kuinka paljon sitä ruutua tuleekaan käytettyä. Olin jo lisäämässä ruutumekkoa otsikkoon, kun tajusin kirjoitelleen aiemmin jo ruuullisesta paitamekosta sekä ruutukekosta ja baskerista. Ruutuihin voi vaan aina luottaa!
Toimiiko verkkosukkahousut juhlapukeutumisessa? Entä saako mekon alle pukea pitkähihaista?
Luitko jo nämä? 3 Asua pikkujouluihin, Joulun parhaat lahjat - alle 50€
Kiva asu ja mielestäni juuri sopiva tuollaiseen tapahtumaan! :)
VastaaPoistaKiitos Laura! Kiva kuulla että oot samoilla linjoilla :)
PoistaUuu tää on kyllä tosi nätti asu! Pitkähihanen sopii tosi hyvin ton mekon alle ja verkkosukkikset kruunaa koko asun♥
VastaaPoistaKiitos Sini! Näin aattelin itsekin, kiva kuulla että muutkin tykkäsivät samoin :)❤️
PoistaSiis mitä, mä luulin että tuo on mekko kokonaan eikä pitkähihaista alla!:D Ihana, kyllä sitä saa jotkut vaatteet näyttämään ihan erilaisilta kun vähän pelaa vaatteiden kanssa:) Verkkosukkikset, KYLLÄ! Mekon punaisen kanssa mätsää hyvin ja ehken perus mustilla tai ihonsävyisillä sukkiksilla asu ei olisi ollut näin mielenkiintoinen:)
VastaaPoistaHahaha, mitää - vähänkö hauska juttu! Ja kyllä, vaatteita yhdistelemällä ja kerrostamalla voi ne saada näyttämään ihan uudenlaisilta :) Juuri näin mäkin ajattelin, musta nuo verkkosukkikset oli se täydellinen viimeinen silaus :)
PoistaAaah, osaat kyllä niin hyvin yhdistellä vaatteita! Tervetuloo stailaamaan mut! :D Toimii superhyvin tuo poolo mekon kanssa ja verkkosukkikset mustien sukkiksien kanssa! Toi kampaus vielä kruunaa ton asun, ihan mielettömän söpö! <3
VastaaPoistaHahah, kiitos Sanni! Mielelläni varmasti stailaisin 😄 Kiitos paljon ❤️
PoistaOli kyllä kiva nähdä! <3 Mä kattelin tota sun Kalevala- korua ja se oli kyllä niin bueno tohon jo valmiiks ihanaan asuun! <3 Haluaisin kans jonkun ihanan ruutumekon.. en oo vaan löytänyt mitään täydellistä vielä.. :(
VastaaPoistaOli tosi ihana, törmäillään toistekin ❤️ Kiitos paljon ja ihana kuulla! 😍 Ruutumekot on mun ihan vakkareita, toivottavasti säkin löydät jonkun omaan kaappiin täydellisen yksilön!
PoistaMä ihastelinkin sun asua jo pikkujouluissa!<3 Todella nätin näköinen :) Mä en myöskään yhtään tajunnut, että sulla on tuossa mekon alla paita:D
VastaaPoistaKiitos Niina! ❤️ Ajatellaan sitten niin, että olin niin toimiva ja luonnollinen yhdistelmä ettei kukaan sitä edes tajunnut!😄
PoistaSiis tämä asu oli aivan ihana<3 Mä luulin että toi mekko ja paita on samaa, joten todellakin toimii:)) Oli kiva nähdä tuolla<3
VastaaPoistaKiitos Saara ❤️ Onpa jännä että näin moni on tosiaan ajatellut näiden olevan samaa vaatetta 😄 Oli kyllä kiva❤️
PoistaKaunis ja tyylikäs asu, ehdottomasti just sun tyylinen ♥ Ihana tuo Kalevala koru myös ♥ Mulla on itsellä kaksi Kalevala korua. Toisen sain 18-vuotislahjaksi ja toisen ylioppilaslahjaksi. Toista en ole käyttänyt vielä kertaakaan, koska se on niin isokokoinen, että se ei ihan arkikäyttöön sovi :D Toinen on ollut kaulassa siitä asti, kun sain sen ja tykkään siitä tosi paljon ♥
VastaaPoistaKiitos Sofia ❤️ Kalevala-korut on kyllä todellisia klassikoita, joten niitä ehtii kyllä käyttämään! Mullakin meni 1,5 vuotta ennen kuin tämän korun nyt ensimmäistä kertaa kaulaani ripustin, mutta se tulee varmasti saamaan vielä monta käyttökertaa :)
PoistaNo toi asu oli kyllä just ihana! Mäkin harrastan tuollaisia mekko ja pitkähihainen -yhdistelmiä, kun muuten talvella niin moni kiva mekko jäis käyttämättä eli mun mielestä ehdottomasti saa :D
VastaaPoistaKiitos Maria! Juurikin näin, olisihan se tylsää jos niitä mekkoja pääsisi vain kesällä käyttämään 😄
PoistaOot niin kauniina ollut taas liikkeessä<3 Ja hei ihan mahtava idea noi verkkosukkikset tavallisten päällä, jotenkin tosi mielenkiintoinen yksityiskohta! Ei liian näkyvä mutta silti sellainen jonka huomaa ja joka painuu positiivisella tavalla mieleen :) Tykkään tosi paljon tästä asusta!<3
VastaaPoistaVoi kiitos Elli❤️ Ihana että tykkäsit! Mäkin tykkäsin kyllä tosi paljon näiden sukkisten yhdistelmästä ☺
Poista