Kokeilujani en kyllä vielä ole päättänyt. Usein pakotan itseni pukemaan päälleni jotain josta pidän, mutta joka on mukavuusalueeni ulkopuolella. Usein pakotan itseni pukemaan ylleni asukokonaisuuden, jossa oloni on hiukan epävarma. Vaikka itsevarmuus onkin paras asia, jonka voit päällesi pistää, on välillä hyvä olla hiukan epävarma. Mitä enemmän epävarmuudelle itseään altistaa, sitä enemmän oma itsevarmuus kasvaa. Näin ainakin itse uskon, ja näin olen todennut asioiden omalla kohdallani olevan. Esimerkkinä voin vaikka antaa ihonmyötäiset mekot. Vuosi sitten en juuri koskaan olisi uskaltanut ihonmyötäistä mekkoa päälleni pistää, sillä olisin kokenut itseni liian isoksi ja liian näkyväksi. Ostin kuitenkin Michael Korsilta aivan ihanan raitamekon, joka ei ole kotelomekko mutta malliltaan kuitenkin suora. Yleensä käyttämäni mekot olivat nimittäin kellohameisiamekkoja, jotka korostivat vyötäröäni. Pelkäsin kovasti laittaa tuon mekon päälleni, mutta yllättäen se saikin suurenmäärän kohteliaisuuksia aikaan. Saan yhä kohteliaisuuksia aina kun mekko on ylläni! Siitä lähti itseluottamukseni kasvamaan, vaikka aluksi mekko saikin aikaan suurta epävarmuutta. Nykyään pukeudun kotelomekkoihin vaivatta, ilman epäluottamuslauseita itseluottamukseltani. Henkilökohtaisesti minulle tämä on ollut suuri muutos, ja itseluottamukseni on tämän yhden mekon ansiosta kasvanut huomattavasti.
Halusin kirjoittaa blogiini itseluottamuksesta ja kehonkuvasta. Alkuperäisen tekstin piti käsitellä sitä miten kiinnostuin vaatteista ja pukeutumisesta. Lähdin kuitenkin kirjoittamaan sitä ajatuksenjuoksutekstinä ja pian teksti käsitteli enemmänkin itseluottamusta. Päätinkin ennemmin kirjoittaa itseluottamuksesta ja kehonkuvasta. Alkuperäinen teksti oli hyvin positiivinen ja keskittyi itseluottamuksen löytämiseen. Itseluottamus on kuitenkin ailahteleva ominaisuus, eikä se ole mitenkään pysyvä tai stabiili. Toisinaan itseluottamuksen voi kadottaa ja toisinaan taas löytää. Tällä hetkellä oma itseluottamukseni kulkee vuoristorataa. Aloitettuani jälleen bloggaamaan, on omaa kehoa tullut katsottua tietokoneen ruudulta tarkemmin kuin pitkään aikaan. Toisinaan ajattelen, että enhän minä nyt tuollaista kuvaa voi blogiin pistää tai tuollaista asua käyttää, kun minähän näytän siinä lihavalta. Toisaalta ajattelen, että mitäs sitten? Mitäs sitten jos joku tuntematon pitää minua lihavan näköisenä? Miksi sillä olisi mitään merkitystä minulle?
Olen aina uskonut, että tärkeintä ei ole se miltä näyttää, vaan se miltä itsestä tuntuu. Tärkeintä ei ole se mitä numeroa vaaka näyttää tai minkä kokoiset housut vetää jalkaansa, vaan se että päästää irti niistä numeroista ja nauttii elämästä juuri sen kokoisena kuin on. Ihannevartalo on muuttunut vuosisatojen saatossa, mutta tietyn vartalotyypin ihannointi ei ehkä koskaan ole ollut suurempi ongelma kuin 2000-luvulla, kun meitä ympäröivä maailma on täynnä kuvia ja mainoksia ja lehtiä ja videoita ja lisää ja lisää kuvia ja kehoja. Suurin osa näistä mainoksissa tai julkisuudessa esiintyvistä henkilöistä ovat kuitenkin pitkiä ja laihoja. Miltä tuntuu katsoa niitä kuvia, kun itse ei ole kumpaakaan? En ollut oikeastaan itsekään sisäistänyt, kuinka tärkeää on esittää erilaisia kroppia sosiaalisessa mediassa, ennen kuin Abercrombie&Fitchin uutiskirje kilahti sähköpostiini. Katsoin suu ammollaan kurvikasta mallia - joka näytti samalta kuin minä. Harmikseni tämä on ollut ainoa kerta kuin olen kyseisen merkin nähnyt kurvikasta mallia käyttävän, mutta se teki minuun suuren vaikutuksen ja toimi silmiä avaavansa kuvana.. Samanaikaisesti Zara julkaisi uuden "love your curves" kampanjansa. Sama Zara jonka housuihin olen viimeksi pystynyt änkemään itseni yläasteella - enkä silloinkaan ksuurella menestyksellä. En usko Zaran tahtovan minun rakastavan kurvejani, ennen kuin kauppa valmistaa housuja ja jakkuja, joihin minun lantioni ja minun hartiani mahtuvat. On hyvin turhauttavaa selata nettikauppoja, kuten vaikkapa juuri aran nettisivuja ja ihailla kauniita housuja, joihin tiedät ettet tule koskaan mahtumaan vaikka kuinka laihtuisin.Vaikka olisi kuinka sujut oman kehonsa kanssa, ei silti ole mukavaahaaveilla niistä housuista, joita et tule saamaan polvia korkeammalle. Se väkisinkin vetää mielen alas.
ANOIN, ETTÄ TÄRKEINTÄ ON SE MILTÄ ITSESTÄ TUNTUU. Pääsykokeisiin lukiessani lihotin parisen kiloa, mutta alkuun se ei minua vaivannut. Uskoin, että kunhan kokeet ovat ohi ja normaali elämä jatkuu taas, niin kyllä ne siitä katoavat, mutta eivätpä ole neljässä viikossa kadonneet ja nyt minusta alkaa todella tuntumaan ikävältä. Minua ei haittaa se, miltä ehkä ulkopuolisen silmin näytän, mutta minulla on huono olla omassa kehossasi- Silti kysyn itseltäni, johtuuko huono-olo todella siitä että kroppaani ei voi hyvin, vai siitä, että en mahdu siihen yhteiskunnan olettama muottiin, vaikka kuinka koiran väittää itselleni, etten siitä välitä. Mitä sitten tehdä, jos on huono-olo omassa kehossa? Itse ainakin lähden ratkaisemaan sitä, mistä se johtuu. Oma huono-
Kyllähän esimerkiksi Dove on kampanjoinut kehojen erilaisuudesta, mutta oikeastaan suurin osa keho-positivismi kampanjoista joita olen nähnyt, ovat käsitelleet kauneustuotteita tai plus side mallistoja. Nämäkin ovat tietenkin tärkeitä, mutta itselleni tämä valaistumisen hetki tuli vasta, kun näin itselleni läheisen merkin julkaiseman kuvan ihmisestä, joka muistutti minua. Olen aina katsonut esim. Plu side kampanjoita vähän sillä tyylillä, että hyvä kun kampanjoidaan ja se on toki tärkeää, mutta en ole kokenut niiden olevan kohdistettuja minulla. Myöskään kauneuskampanjat eivät ole vaikuttaneet minuun niin suuresti, sillä muoti ja pukeutuminen ovat kuitenkin suurimmat intohimoni ja haluaisinkin nähdä enemmän muodikkaita ja kurvikkaat naisia mainoskampanjoita.
Minua on usein elämäni aikana kehuttu itseluottamuksestani, mutta totuus on, ettei sitä aina löydy. Muutaman viikon ajan olen tuntenut oloni kehossasi todella huonoksi. Yleensä kuitenkin paras tapa minulle vahvistaa itseluotttamustani, on tehdä jotain, mihin itseluottamukseni ei riitä ja huomata, että kaikki onkin ihan okei. PPukeudun usein vaatteisiin, jotka saavat minut tuntemaan oloni hiukan epävarmaksi, mutta dake it till you make it esitän olevani itsevarma. Yleensä juurikin näistä epävarmimpia asioistani olenkin saanut kaikista eniten positiivista palautetta ja sitä myötä lisää ja lisää sitä todellista itseluottamust. En esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten olisi koskaan tahtonut käyttää ihnmyötäisiä mekkoja, sillä nehän saavat minut näyttämään lihavalta ja tursuavalta mursulta. Nykyään vetäessäni kotelomekon päälleni, koen, että se vaan korostaa kurvikkaat naisellista vartaloani ja jos joku kokee sen rumaksi tai isokokoisuuteni on jokin suuri ongelma niin se on katsojan silmässä - kuten kauneuskonsultti. Viime aikoina itseluottamukseni on junarata- en kuitenkaan anna
Heikon itseluottamukseni pysäyttää minua, sillä tahdonvoiman on aina ollut valtava . Aion yhä pukeutua juuri siihen kuin huvittaa, tuntui miltä tuntui ja tulla tästäkin läpi entistä itseluottavaisempana. Isompikokoisista ihmisistä liikkuu usein sellaisia ennakkokäsityksiä tai stereotypioita siitä, että heidän tulisi pukeutua mahdollisimman löysiin ja peittäviin telttaa isiin vaatteisiin. Minun mielestäni jokaisen tulisi pukeutua juuri niin kuin huvittaa ja omaa kehoa ei tulisi pelätä paljastaa. En oikein usko kehontyypiun mukaan pukeutumiseen. Mielestäni itseluottamus on tyylikkäistä mitä ihmiseltä voi löytyä ja mitä vaan päälleen pistää, niin kunhan sen pukee itseluottamuksen kanssa, voi olla varma täyden kympin asusta. Itseluottamuksen puutteeseen auttaa tosiaan ainakin itselläni fake it till you make it. Eikä omaa tyyliään tarvitse muuttaa yhdellä silmänräpäuksellä.
koko merkinnät kaikkea xs-xl
Tänään minusta tuntuu lihavalta. Pahinta ei kuitenkaan ole vatsani vaan lantioni ja reiteni. Minusta tuntuu niin kuvottavan lihavalta.
Omaa kehoa on niin turha vihata.Sillä faktaan on se, että vietät koko elämäsi kehossasi, eikä se tule (ainakaan ilman surgical operations s) sen suuremmin muuttumaan. Laihtua voit, lihota voit, mutta kehosi aina pysyy. Siksi on niin turhaa vihata omaa kehoaan ja oikeastaan se mitä olen huomannut on, että kun siitä rupeaaa valittamatta, on se paljon helpompi hyväksyä. Omasta kehosta valittaminen on muutenkin niin turhaa. Ihan kuluu paljon energiaa ja se voi vaikuttaa negatiivisesti myös muihin ihmisiin. Itse olen monesti kuullut kuinka kaverini valittavat omaa "läskiyttäään" tai haukkuvat muita läskeiksi (mikä minusta on raukkamaista), mutta itse jos olen samallahan viitannut siihen kuinka olen liian iso tai pyöreä, niin samaiset ihmiset ovat heti sanomassa, ettei näin ole. Onko siis niin, etteivät he vain kehtaa sitä minulle päin naamaa sanoa mitä tuntevat, ja puhuvatko he minusta selkäni takana pahaa samaan sävyyn kuin je puhuvat muista minulle, vai eivätkö he todella usko omaan lihavuutensakaan vaan kerjäävät vain huomiota? Onneksi tällaisia ihmisiä ei enää juuri elämässäni ole, mutta muistakaa, että kaikki tällaiset asiat saattavat todella vaikuttaa jonkun mieleen.
Toivoisin, että voisin rohkaista muitakin kurvikkaat tyttöjä käyttämään juuri sellaisia vaatteita kuin heitä huvittaa ja olemaan ylpeitä kehoistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti