Slider

Pastellia pastellia

sunnuntai 13. elokuuta 2017





Shirt - Jack Wills / Dress - Topshop / Scarf - Louis Vuitton / Handbag - Ted Baker / Shoes - Topshop

Oma pukeutumisinspikseni on jo aivan syyspukeutumisessa, mutta oon yritttänyt vielä nauttia kesäpukeutumisesta . Tahdoin ehdottomasti pistääpäälleni tämän Lontoosta hankkimani haalarimekon (ostoksia pääsette näkemään täältä). Yhidistin siihen Jack Willssin keltaisen kauluspaitani, joka ei pääse käyttöön niin usein kuin se ansaitsisi. Päätin lisäksi napata käsivarrelleni tämän Ted Bakerin käsilaukun. Tämä lintukuvio on aivan upea, ja väreiltääänkin laukku on niin kaunis. Tämäkään laukku ei ikävä kyllä pääse käyttöön niin usein kuin sen kauneus edellyttäisi, sillä tässä on vaan nää pienet kahvat. Se on välillä niin turhauttavaa olla kaupungilla, jos on kädet täynnä eikä saa laukkua olalle tai cross bodyksi. Tätä on myös inhottava kantaa, jos se on todella painava, mutta sen muoto on parhaimmillaan mikäli se on täynnä. Kaunis se vaan kuitenkin on! Tämän Vuittonin huivin ostin aiakaisemmin keväällä ja se on näkynyt jo laukun koristeena sekä kaulassa, mutta nyt ensimmäistä kertaa hiuksissani. Yritin tehdä ikään kuin 60-luvun kampausta, mutta hiukseni olivat vasta pestyt, eivätkä oikein tahtoneet pysyä tahtomattani muodossa. En tahtonut myöskään laittaaa näihin mitään lakkaa tai muotoilutuotteita, sillä en tahtonut saada mitään töhnää tähän huiviin. Nää sandaalit ovat jo hiukan kuluneet, mutta sopivat tähän asuun mielestäni niin hyvin! 

Mites löytyykö teiltä vielä inspistä kesäisiin asuihin? Ja onkos teillä mitään erityisiä suunnitelmia ens viikolle? Multa toivottiin postausta mun laukuista ja toivottavasti ehtisin semmosta ens viikolla työstää!

14 kommenttia:

  1. IHANA haalarimekko!<3 Tosi kiva toi huivi myös päässä, voisin kokeilla omallanikin jotain vastaavaa :)

    VastaaPoista
  2. Voi että kuinka suloinen asu! Tuo laukku on kans nätti♥

    VastaaPoista
  3. Ihana asu ja laukkukin on tosi kiva ♥ Mulla on nyt vaan tulevalle viikolle suunnitelmissa koulua, koulua ja koulua :D Huomenna tosin nään mun kummia pitkästä aikaa kahvittelun merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! Vähänkö jännittävää kun sulla alkaa se uus koulu :)

      Poista
  4. hei aivan ihana toi laukku ja toi haalarimekko! Siis mua niin harmittaa et topshoppia ei oo suomessa! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Topshopista löytyy kyl aina vaikka mitä :D

      Poista
  5. Ihana tuo haalarimekko!<3 ja koko asu käy sulle niin kivasti!:) täällä meinaa pukeutumis inspiraatio olla syksyssä jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! ☺️ Ja voi niin on kyllä täälläkin 😅

      Poista
  6. Niin söpö ja sun tyylinen asu :) <3

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan