Slider

Poro-paidassa Porvoossa

perjantai 22. joulukuuta 2017







Hauskaa perjantaita kaikille! Joulu onkin jo ihan ovella ja sen kunniaksi vähän erilaisia asukuvia. Tähän asuun siis pukeuduin Porvoon joulumarkkinoilla. Ajattelin jouluisen poro-paidan sopivan Porvooseen joulutunnelmaa kohottamaan. Olen suuri jouluisten villapaitojen fani ja kyseinen poro-paita taitaa ehkä olla suosikkini omasta vaatekaapistani. Se on mukavan jouluinen, mutta silti aika hillitty.

Tämä asu oli kuitenkin hyvin epätyypillinen mulle, mutta huomaatteko te rakkaat lukijat asussa jotain kummallista? Kyllä, mulla on jalassani FARKUT. Näitte oikein, ensimmäistä kertaa blogini historiassa. on minulla asukuvissa farkut. Asukuva-tagia on blogissani käytetty 27 kertaa ja niistä postauksista neljässä minulla on ollut housut jalassa ja kahdesti legginsit. Aiemmin tänä syksynä pukeuduin myös farkkuiseen haalariin, mutta se on kyllä niin joustavaa materiaalia, että tuskin sitä voi edes kunnon deniminä pitää. Jostain syystä hurahdin tänä syksynä denimiin ja ostin sen haalarin, farkkuhameen nyt viimeisimpänä farkut ja jostain kumman syystä olen myös silmäillyt viime aikoina paljolti nettikauppojen farkkutakki-valikoimia. En ole koskaan ollut suuri denimin ystävä, mutta nyt olen syttynyt sille. Kyllä yhä tykkään mun mekoista ja hameista ja helmoista enemmän, mutta tänä syksynä tahdoin ostaa farkut.

Metsästin sopivia farkkuja, kunnes löysin nämä valio-yksilöt Monkista. Kyseessä on heidän Taiki mallinsa, joka on 100% puuvillaa ja ihanan old-school henkinen. Nämä valikoituivat jalkaani tuonne joulumarkkinoille helmojen sijasta, sillä kyseessä oli melko tuulinen ja vilpoinen päivä. Vaikka mut tullaan yhä näkemään yleensä helmoissa kuin housuissa, niin tuovat nämä farkutkin ihan kivaa vaihtelua.

Kummat on enempi teidän mieleen, housut vai helmat?
Entä jouluiset villapaidat, yay or nay?

Luitko jo nämä? Porvoon joulumarkkinoilla,  Helppo ja herkullinen suklaa-lakupiiras

14 kommenttia:

  1. Onpa kyllä tosi kivat farkut! Ja sopivat sinulle todella hyvin. :) Minäkin olen enemmän helmojen ystävä, mutta housujakin käytän. Suosikkini ovat R-Collectionin silkkihousut, jotka ovat tuntumaltaan ja mukavuudeltaan kuin hame. :D Jouluiset villapaidat ovat söpöjä, mutta niillä on riski jäädä kertakäyttövaatteeksi. Siksi en ole jouluista villapaitaa itselleni hankkinut, vaikka niitä olisi ihanan näköisiä paljonkin tarjolla. Sinulla on päälläsi harvinaisen kaunis jouluhenkinen villapaita, jota voi kyllä käyttää monessa tilanteessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Tuo R-Collection oli mulle tuntematon, mutta niillähän oli kivoja vaatteita, hyvä vinkki siis :) Silkkihousut ovat varmasti mukavat ja tyylikkäät! Sehän niissä kyllä on, ettei monia jouluvillapaitoja tule sitten joulukuun ulkopuolella käytettyä. Tää on tosiaan aika hillitty ja sopii moneen tilanteeseen, kiitos :)

      Poista
  2. Voi miten söpö asu! Ihana tuo neule, se on jotenkin samaan aikaan semmoinen överi jouluneule, mutta tyylikäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maru! 😊 Just siksi mäkin tähän aikoinaan ihastuin!

      Poista
  3. Apua miten suloinen poroneule <3 Ihanaa joulua sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piia! Ihanaa joulua myös sulle ❤

      Poista
  4. Ennenkuin aloin lukemaan tekstiä, kiinnitin myös huomiota, että nään sulla varmaan ensimmäistä kertaa farkut!! :D Muhun ei joulupaidat iske, oikeastaan ollenkaan, mutta tää sun paita on kyllä ehkä jopa tarpeeksi hillitty, että mäkin vähän salaa taidan tykätä tästä ;) Ja hei toi pipo!!! Ihana!

    Hyvää Joulua sulle Sara! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mahtavaa että huomasit! 😄 Ja ihana kuulla että tykkäsit paidasta ja piposta ❤ Kiitos!
      Ihanaa joulua sulle myöskin! ❤

      Poista
  5. Ihana tuo poro paita, kelpaisi kyllä itsellekin! ♥ Mä käytän tosi paljon farkkuja. Oikeastaan on suuri ihme, jos mun päällä näkyy hametta tai mekkoa :D Mekkoja käytän kyllä juhlissa, mutta muuten niiden käyttö jääkin sitten vähemmälle. Tosin kesäisin on kyllä kiva pitää vaihteeksi ihan vapaa-ajallakin mekkoja. Hyvää joulua! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! ☺ Hahah, mulla tilanne on puolestaan päinvastainen! 😄 Hyvää joulua sulle Sofia ❤

      Poista
  6. Mä katoinkin että näytit erilaiselta niin noi farkut sen teki :D mutta hyvin sulle sopii farkutkin ja mä tykkään tästä asusta tosi paljon<3 Aivan ihana poropaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah me on kyllä mulla harvinaiset 😄 Kiitos Elli ❤

      Poista
  7. Ihana asu ja ihana neule! <3 Just tollaset neuleet on niin ihania! <3 Ihan supernoloo tunnustaa,että en oo vieläkään käynyt Porvoossa - pakko korjata tilanne ens vuonna- vaikuttaa kyllä huikeelta paikalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi, niin mustakin! ♥ Hahah kuule oli munkin supernoloo vielä tänä syksynä tunnustaa, etten itse ollut Porvoossa käynyt, mutta nyt tuli siihen muutos! On kyllä vierailemisen arvoinen paikka, aattelin että täytyy kesällä käydä uudestaan, kun viitsii ulkona kävellä enempikin :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan