Slider

Kosmetiikkaa kokeilussa - Lush, Ekopharma ja CND

keskiviikko 17. tammikuuta 2018


*Tähdellä merkityt tuotteet saatu

Lush - Katse oikeaan ripsiväri*

Tämä Lushin ripsari oli yksi niitä tuotteita, joka löytyi jokaisen goodie bagista lähdettyämme Lushin joulutilaisuudesta (postaus täällä). Tämän kokeileminen kiinnosti mua paljon, sillä harja on varsin lyhyt ja siinä on myös tuo kierrekorkki ja harja on lyhyt. Tajusin nyt, että olisi varmaan pitänyt napata kuva ihan vaan siitä harjasta, mutta se on siis vain muutaman sentin pituinen, eikä tuo kierrekorkki osuus siitä mitenkään irtoa. Lyhyenkin harjan kanssa voi ihan hyvin tulla toimeen, mutta tuo korkkiosuus on levittäessä toisinaan tiellä ja olen sillä onnistunut toisinaan tökkimään itseäni ripsiin. Harja saisi siis olla hiukan pidempi, vaikka se toki tarkottaisi, että koko tuote olisi isompi. Tällä ripsarilla saa kuitenkin erittäin siistiä ja luonnollista jälkeä aikaiseksi. Ripsari on aivan musta ja antaa ripsille myös hiukan lisää pituutta. Tällä saa todella siistiä jälkeä, joka ei paakkuunnu lainkaan. Jos siis tykkäät luonnollisista ripsistä, voin vahvasti suositella tätä sinulle. Itse tykkään vähän tuuheammista ripsistä (60-luvun jättiripset on estetiikkaani), joten olen yhdistänyt tämän Lancômen Mr. Big maskaraan. Kirjoittelin tuosta maskarasta tässä postauksessa. Olin tosiaan sitä mieltä, että yksinään se tuottaa vähän turhan suttaista jälkeä. Sanoisin jäljen parantuvan muutaman käyttökerran jälkeen, mutta näiden kahden maskaran yhdistelmä on tällä hetkellä mun vakio look erityisesti töihin meikatessa, kun en käytä irtoripsiä. Näin kahdesta ei-ihan-lemppari tuotteista voi tulla hyvinkin käyttökelpoisia!

Lush - Christingle vartalohoitoaine

Nyt te katsotte, mikä on tämä muodoton möykky? Se on pariin kertaan käytetty Lushin vartalonhoitoaine. Näistä vartalonhoitoaineista kirjoittelin vähän enempi tuossa jo aiemmin mainitussa postauksessa Lushin joulusta. Nappasin sieltä tilaisuudesta mukaani Snow Fairy hoitoaineen, josta pidin hurjasti. Käydessäni Lushissa juuri ennen jouluaattoa ostin sitten tämän sinisen ja raikkaantuoksuisen hoitoaineen. Tuoksu on aika piparminttuinen ja tässä on viilentäviä mentholikiteitä. Varsinkin saunan jälkeen tuo viilentävä efekti on aika hauskan tuntuinen. Se kuitenkin ihan todella viilentää, joten ihan normaalin suihkun jälkeen se on mun mielestä talvella vähän liikaa. Tämä oisi kuitenkin super ihana vaikka kesällä kuuman kesäpäivän jälkeen! Toivottavasti Lushilta tulee kesällä joku vastaava tuote.

Lush - The Birth of Venus

Päätin jouluna hemmotella itseäni myös Lushin jellykasvonaamiolla. Lushin perinteisiä tuorekasvonaamioita olen aiemmin käyttänyt, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin jellykasvonaamiota kokeilemaan. Ensinnäkin täytyy todeta, että tässä on aivan ihana tuoksu! Lushin esitteen mukaan pehmentävinä ainesosina toimivat merivesi sekä karrageenihyydyke, jotka myös raikastavat ja pyrkivät palauttamaan ihon kosteustasapainon. Tasapainottavina ja rauhoittavina ainesosina tässä on puolestaan ruusua, kamomillaa ja laventelia. Puhdistava ainesosa on kaoliini. Koostumukseltaan jellynaamio on hyvin erilainen kuin muut testaamani kasvonaamiot. Sen koostumus tulee ensin "rikkoa" käsissä ja sitten levittää kasvoille. Ensimmäisellä kerralla yritin rikkoa koostumuksen sormenpäilläni, mutta totesin tämän hiukan hankalaksi ja aika paljon tuotetta meni hukkaan. Toisella kerralla olin fiksumpi ja käytin kämmeniäni, jolloin koostumuksen rikkominen oli huomattavasti helpompaa. Kyllä tämän kasvonaamion jälkeen kasvoilla on raikas, pehmeä ja puhdistunut tunne! Tämän ostaisin ehdottomasti uudelleen, kunhan saan ensimmäisenkin käytettyä loppuun. Näissä jellynaamioissa on erinomaista se, että ilman synteettisiä säilöntäaineita, ne säilyvät huoneenlämmössä 4 kuukautta valmistuksesta. Tyypillisesti niiden tuorenaamioiden kanssa mulla käy aina niin, että käytän niitä kerran ja sitten unohdan ne jääkaappiin, enkä millään ehdi käyttää kaikkea kahdessa viikossa. Tästä ominaisuudesta siis iso plussa! Olen itse käyttänyt tuotetta 3 kertaa ja uskoisin siitä riittävän vielä 2-3 käyttökertaa.

Ekopharma - Vadelma, puhdistusvaahto ja kasvovesi*

Mulla on aika vakiintunut ihonpuhdistusrutiini (siitä lisää täällä), mutta päätin lähteä vähän kokeilemaan uutta ja pistin testiin nämä Ekopharman ihonpuhdistustuotteet. Nämä ovat herkälle iholle suunnattuja tuotteita ja oma ihoni onkin aika herkkä ja helposti ärtyy monista tuotteista. Tästäkin syystä uusien puhdistusaineiden kokeileminen on aina jännittävä asia, joten vähän pelotti miten näiden kanssa käy. Ei kuitenkaan käynyt sen kummemmin! Nämä eivät ärsyttäneet kasvojani, mistä olen hyvin onnellinen. En ollutkaan vuosiin käyttänyt puhdistusvaahtoa, viimeksi olen tainnut vastaavaa käyttää yläasteella? Normaalisti käytän ensin meikinpuhdistusainetta ja sen jälkeen Lushin Angels on Bare Skiniä ihonpuhdistukseen. Tässä Ekopharman puhdistusvaahdossa on ihanaa se, ettei ylimääräistä meikinpuhdistusainetta tarvita, vaan tällä voi silmämeikinkin hieroa pois. Mulla on ollut ongelmana myös se, että monet silmämeikinpoistoaineet saavat mun silmäni kirvelemään ja vuotamaan. Tämä oli kuitenkin todella hellävarainen puhdistusaine, joka ei kirvellyt mulla lainkaan. 
Kasvovesi tulee suihkepullossa, eli sitä voi halutessaan suihkuttaa suoraan kasvoille ilman pumpulilappuja tai vastaavia. Itse en kauheesti tykkää suihkuttaa tätä suoraan kasvoilleni, vaan suihkutan sitä pumpulilapulle. Näillä sai ihan hyvin puhdistettua meikit pois, mutta jäin miettimään kuinka syväpuhdistava tuo puhdistusvaahto on. Oon niin tottunut siihen Lushin tuotteeseen, joka syväpuhdistaa ja myös kuorii ihoa hellästi. Mulla oli just vähän huono vaihe meneillään mun ihon kanssa kun näitä kokeilin ja ne eivät mitenkään huonontaneet mun ihoa, mutta mun iho ei myöskään parantunut niin nopeasti kuin tuon Lushin tuotteen kanssa. Sanoisin että lopullinen mielipide tästä kombosta oli, että ihan toimiva kombo. Suosittelisin tätä sellaiselle henkilölle, jolla on herkkäiho, mutta ei hirveästi aknea tai muita ongelmia ihossa, jolloin nämä riittävät hyvin ihon päivittäiseen puhdistukseen.

CND - Solaroil, Nail & Cuticle care*

Tämän tuotteen sain jo kuukausia sitten I Love Me -messuilla CND:n goodie bagistani, mutta vasta nyt pääsin siitä kirjoittelemaan. Tämä tuote oli kuulkaas kuin taivaan lahja. Vähän messujen jälkeen aloitin taas työt ja töissä kun käsitellään paljon pakkauspahvia ja paperia, niin kädet kuivuvat todella helposti. Etenkin alkuun kun töitä ei ollut hetkeen tehnyt ja remppamyynnin takia meillä oli ihan hullusti pakattavaa ja purettavaa. Mun kynteni katkeilivat, halkeilivat, liuskoittuivat ja käteni oli täynnä paperiviiltoja ja käteni olivat niin kuivat, että niihin sattui. Sitten mieleeni muistui CND:n paketti ja kurkkasin, että mitä siinä nyt olikaan tullut mukana. Aloitin käyttämään tätä silloin päivittäin ja tulokset ilmenivät nopeasti. Lohkeilevista ja liuskoittuneista kynsistäni tuli vahvemmat ja tasaiset. Liuskottuneisuus on ollut vuosia mun ongelmani, mutta tämä on auttanut suuresti! Kynteni olivat niin hyvässä kunnossa, että jouluna ei tullut tätä käytettyä. Töihin palattua palasivat taas heikot kynnet, mutta jo parin päivän käytön jälkeen ne näyttävät paljon paremmilta. Ainoa mistä en tykkää tässä on se tuoksu. Tuote tuoksuu kirsikka-esanssilta, joka ei ole minulle mieleen. Tämä on myös kynnen pinnalla ihan totta öljyinen, eli sillä ei kannata sotkea vaikka näppäimistöjä tai muuta. En kuitenkaan rupea valittamaan tuosta öljyisyydestä, sillä tämä tuote ihan totta auttaa niin paljon.

CND - Cuticle Eraser*

Tämän tuotteen sain tuosta samaisesta CND:n tuotepaketista syksyllä ja kaivoin myös tämän käyttöön kärsiessäni super kuivista käsistä. Hieroin tätä silloin kynsinauhoihini ja  ihan testistä myös pahvin tai paperin aiheuttamiin naarmuihin. Käytin samaan aikaan Loccitanen käsirasvaa, joka paras kohtaamani käsirasva. Parhaiten tuotetta voisin arvioida, jos en olisi siis käsirasvaa samanaikaisesti käyttänyt, mutta se oli tuolloin aivan mahdoton ajatus. Olin kuitenkin käyttänyt käsirasvaa koko ajan ja siitä huolimatta kärsin kuivista käsistä, kynsistä ja kynsinauhoista. Koin kuitenkin että tämän tuotteen käyttäminen auttoi kuivan ihoni korjaamisessa ja uusien ongelmien ehkäisyssä. Tuote oli mukavan rasvamainen ja kiinteä, joka kuitenkin imeytyi myös ihoon nopeasti. Käännyn varmasti tämän puoleen taas kriisien iskiessä, mutta käsieni ihon ollessa kunnossa koen pärjääväni myös ihan vaan käsirasvalla.

Oliko täällä teille tuttuja tuotteita? Tai kenties jotain mitä kiinnostaisi koittaa?
Mikä on teidän viimeisin kosmetiikan löytö?

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintosia tuotteita :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava postaus. Aiemminkin on tullut mietittyä miten tuo Lushin ripsari toimii käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! Joo se on tuote, jota ihan jokainen ei välttämättä heti uskalla kokeiluun napata, mutta ihan hauska :)

      Poista
  3. Mielenkiintoisia tuotteita! Tuota Lushin ripsiväriä ei ihan ensimmäiseksi kyllä uskoisi ripsiväriksi, koska tuo purkki on niin erikoinen :D Haluaisin joskus kokeilla tuota Lushin vartalohoitoainetta, koska se kuulosti näistä tuotteista kaikkein mielenkiintoisimmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sofia! Ja niinpä! Se näyttää enempi joltain seerumilta :D Tuota vartalohoitoainetta suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan :)

      Poista
  4. Uuu, tuo ripsari vaikuttaa tosi erikoiselta! :D Katsoin eka että se on ihan pelkkä seerumi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on! :D Oon samaa mieltä, se näyttää ihan joltain seerumilta! Ei tulis ripsari ekana mieleen, jollei etikettiä lukisi ;)

      Poista
  5. Toi ripsiväri vaikuttaa kyllä aika hauska - pitää kyllä tutustua noihin, kun pääsen Lushiin seuraavan kerran! :D Ekopharman tuotteet on kyllä olleet tosi kivoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä aika erikoinen! Oon kyllä kans tykänny niistä! :)

      Poista
  6. Oi tuollaista jellynaamiota mun on pitänyt testailla jo kauan!😍 Se kuulostaa niin hauskalta, että todellakin pitäisi käydä ostamassa oma :D Ja siis miten mielenkiintoinen toi ripsari myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kyllä kokeilla! Oon tykännyt tosta maskista kovasti ☺️ Ja joo se on mielenkiintoinen!

      Poista
  7. mä oon ite tykännyt paljon just noista ekopharman tuotteista ne on kyllä päässyt käyttöön!! Vartalohoitoainetta ei oo vieläkään kokeillut, mutta pitäisi kyllä kokeilla se tuntuis olevan just passeli itsellekkin!:) hyvin oot kirjoittanut näistä tuotteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin varmasti kyllä tuun käyttämään ne kyllä loppuun, oon sen verta niistä tykännyt! Vartalonhoitoaine on kyllä ihan oma lemppari :) Kiitos Saara!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan