Slider

Mitä tuli ostettua joulukuussa

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Heips! Ensimmäistä kertaa blogini aikana varsinaista ostospostausta ihan kuvin ja kirjaimin eikä videolla. Ajattelin tämän olevan kivaa vaihtelua mulle tyypillisiin videoihin. Yleensähän mulla on tapana esitellä blogissani vain Lontossa tehtyjä ostoksia, sillä Suomessa ostelen lähinnä kodintavaroita tai kosmetiikkaa tarpeeseen. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä tämmöisen kollektiivisen postauksen joulukuun ostoksista, sillä joulukuussa tuli osteltua vähän normaalia enemmän.


Tämmöisestä vuorellisesta farkkutakista aloin haaveilemaan tänä syksynä, kun farkkuun yllättäen ihastuin. Iso-omenan kauppakeskukseen on syksyllä avattu Leviksen myymälä ja sehän oli pakko käydä checkkaamassa. Siellä pääsin sitten livenä ihastelemaan näitä vuorellisia farkkutakkeja. Alkujaan mulla oli mielessä vaaleahko takki valkoisella karvalla, mutta varmasti yli puolituntia kestäneen sovittelemisen jälkeen (kiitokset ja pahoittelut avustaneelle myyjälle) päädyin yllättäen mustaan. Tämä on nimittäin Leviksen Ex-girlfriend mallinen takki, joka on rennompi kuin se "original" malli. Olen jo aiemminkin blogissani tainnut mainita, että mulla on suht leveät hartiat, joten takit jäävät mulle usein selästä tiukoiksi. Siitä originaalista olikin vain M kokoa jäljellä, joka oli mielestäni turhan tiukka. Tässä ex girlfriendissä on kuitenkin ihanan paljon tilaa hartioille ja L kokoon mahtuu mulle iso hupparikin alle. Vaikka värinsä takia sai myyjä mua taivutella aika pitkään, niin takki sujahti niin sulavasti ylleni ja tuntui niin omalta, että pakko oli takki kotiuttaa. 


Tämän paidan bongasin aiemmin tällä viikolla jostain Leviksen tai jälleenmyyjän kategoriat kuvakkeesta, mutta en löytänyt sitä enää yhdestäkään verkkokaupasta. Siksi ilahduinkin suuresti löytäessäni tämän alennuksesta sieltä ompusta! Otin tästä L-koon, sillä tahdoin sen olevan yli-iso, jolloin se näyttää todella kivalta hameen tai housujen alle tungettuna. Punainen ja valkoinen kaikkine sävyineen ovat mun lempivärejäni ja raitapaidat ikuisia suosikkejani. 

Mulla oli ajatuksena täyttää joko tämä uusi tai mun vanhempi vuoreton farkkutakki erilaisilla pinsseillä, joten valitsin Levikseltä vielä nämä kaksi mukaani.


H&M Home ei ole ihan vakio kauppani, sillä näen tuotteissa usein kivoja ideoita, mutta monet niistä näyttävät minusta halvoilta ja keposilta. Liike kuitenkin sijaitsi parkkihallin hissejä vastapäätä, joten päätin sinne kurkata matkallani. Olen pitkään etsinyt yhteensopivia hammasharjamukia sekä käsisaippuapulloa. Olen näitäkin tuolta H&M:mältä ja muualta aiemmin hakenut, mutta yleensä semmoset marmorisen ovat näyttäneet liian muovisilta tai metallit ovat olleet kultaisia. Nyt päätin luopua siitä ajatuksesta, että näiden täytyy olla marmorisia. Löysin siis tämän geometrisen ja yksinkertaisen setin, jotka on helppo yhdistää kaikkeen muuhun kylppärissä. Lisäksi nappasin mukaan tämän jouluisen tyynyliinan, joka saa odottaa ensi vuotta päästäkseen käyttöön.

Mainitsin ostaneeni pari pientä juttua ollessani Porvoossa. Yksi niistä oli tämä tähdenlento rintaneula, jonka löysin yhdestä antiikkipuodista.

Ihastuin Iittalan Linnea aterimiin heti niiden ilmestyttyä viime vuonna. Multa löytyy jo yhdet aterimet Villeroy & Bochilta, mutta ne ovat aika isot ja painavat päivittäiseen käyttöön. Nämä aterimet ovat juuri nyt Iittalalla puoleen hintaan, joten taivuin viimein ne ostamaan. Tarjoiluvälineitä multa ei vielä löytynyt, joten ostin myös tähän sarjaan kuuluvat salaattiottimet, jotka olivat myös -50%.  


Ihastuin tähän siniseen väliväriin! Oon iso välivärien fani ja osa mun kokoelmasta on esitelty myöskin tässä postauksessa. Kokoelmastani löytyy jonkinverran sinisiä mariskooleja sekä Kastehelmiä, joten nämä sopivat niihin täydellisesti. Nämä voi toimivasti yhdistää vaikkapa ultramariinin sinisiin Iittalan tuotteisiin. Nämä väliväri-tuotteet ovat myöskin Iittallala tarjouksessa!

Tuliko teidän tehtyä ostoksia itsellenne joulukuussa?
Oliko joku näistä postauksen tuotteista myös teidän mieleenne?

18 kommenttia:

  1. Oh ihana toi farkkutakki! Itekin haaveilen sellasesta over-size farkkutakista, johon mahtuis jotain lämmintä alle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni! Tää on kyllä täydellisesti mitoitettu, kun alle mahtuu vaatetta vaikka kuinka, mutta tää ei oo liian pitkä! 😊

      Poista
  2. Toi tähtirintakoru on niin nätti!♥

    VastaaPoista
  3. Mä ihastuin myös tuohon takkiin, ois ihan huikee korvike ( tai kaveri ) mun nahkatakille! <3
    Ihana väri noissa Iittalan lasiastioissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ❤️ Mustakin tää on kiva vaihtoehto nahkatakille, kun mun nahkatakin alle ei oikein paljoo mahu 😄
      Niin mustakin! 😍

      Poista
  4. Ihana tuo tähtikoru ja söpöjä pinssejäkin :)

    VastaaPoista
  5. Oi kivoja juttuja :)) tuo farkkutakki ja paita ihanat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saara! Mustakin ne ovat tosi ihanat 😍

      Poista
  6. Sinulla on kyllä niin silmää tyylille! Niin ihanalta näyttää tuo vuorellinen farkkutakki. Odotan jo asukuvia siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon Ilona! Ihanasti sanottu ❤️

      Poista
  7. Levi's <3 Mä katoin noita Linneoita kans, oli kyllä kauniita! <3 Hih, mä kerään kans noita välivärejä, kun ne on aina ihanan uniikkeja sävyjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Levi’s ❤️ Mä oon niin ihastunut Linneoihin, yksinkertaiset mutta elegantit ❤️ Väliväreistä löytyy kyllä niin upeita sävyjä 😍

      Poista
  8. Kivoja ostoksia! :)
    Mäkin shoppailin joulun välipäivinä Iittalan nettikaupasta muutaman kastehelmi kynttilälyhdyn, ne on ihania. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella! Kastehelmet on kyllä niin kauniita 😍

      Poista
  9. Ah toi farkkutakki, saanko tulla ryöstämään sen sulta heti😍 Mullakin on sellainen yli-iso farkkutakki, joka on kylläkin tavallista farkkua, ja se on niin ihana kaikessa rentoudessaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha kiitos Elli! 😍 Farkkutakit ei ihan mun tyypillisintä tyyliä ole, mutta ajattelin sen olevan ihana juuri smmoisena rentona päivänä hupparin kanssa kerrostettuna ❤

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan