Slider

Te kysyitte, minä vastasin

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Ekan blogivuoden kunniaksi teillä oli viikko aikaa esittää mulle kysymyksiä, joihin tässä postauksessa vastaan. Meinasin jakaa tämän postauksen kahteen pätkään, mutta seuraava vapaa blogipäivä olisi ollut vasta parin viikon päässä, joten yhdellä postauksella mennään. Aika pitkä tästä siis tuli, mutta vähän sitä ryhmittämään jaoin nämä postaukset kategorioihin, jotta lukeminen olisi vähän miellyttävämpää. Kiitos kaikille kysymyksiä esittäneille!

Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri-5
Jumper - Dorothy Perkins I Jacket - Gant I Trousers - French Connection I Beret - Global Accessories


MATKUSTUS

- Unelmiesi matkakohde? 
Mulla on muutama paikka missä tahtoisin päästä käymään uudestaan kuten New York ja Namibia. Jos mietin kohdetta jossa en ole vielä käynyt, niin Islantiin sekä Norjaan tahtoisin kovasti ja myös itä-Eurooppa on mulle aika tuntematonta aluetta, joten sinne tahtoisin mennä kiertelemään enempikin esim. Puolaan ja sen naapurimaihin. 

- Missä maissa olet käynyt ja mikä oli lemppari matkakohde?
Olen käynyt: Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Puolassa, Ranskassa, Monacossa, Englannissa, Skotlannissa, Irlannissa, Hollannissa, Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Vatikaanissa, Espanjassa, Portugalissa, Kiinassa, Kanadassa, USA:ssa ja Namibiassa. Osassa on tullut käytyä monta kertaa kuten briteissä ja Italiassa, mutta lemppari näistä on kuitenkin ehkä Namibia, sillä se oli niin erilainen kuin mikään muu paikka. Moneen näistä paikoista tahtoisin kyllä uudestaankin reissata, vaikka monta maata olisi vielä nähtävänä.

- Jos lähtisit kuukaudeksi ulkomaille, niin mihin maan osaan menisit?
No maanosista varmaan pysyttelisin Euroopassa. Jenkeissä on pari paikkaa missä tahtoisin käydä ja Afrikka kiinnostaa mua kyllä, mutta yleisesti maanosista kiinnostavin mulle on Eurooppa. Rakastan historiaa niin paljon ja eurooppalainen historiahan on meille tutuinta, joten on upeaa oppia niistä asioista lisää ja päästä näkemään niitä historiallisia paikkoja. Viettäisin kuukauden siis joko kiertäen ympäriinsä ehkäpä siellä Itä-Euroopassa tai sitten kiertäisin ympäri Britanniaa, sillä siellä on niiiiin paljon paikkoja joissa mun pitäisi käydä.

- Mihin matkakohteeseen voisit matkustaa aina uudestaan?
Noh, Lontoossa nyt tulee pyörittyä aika tiheään tahtiin, eikä toistaiseksi ole tullut kyllästyttyä. Italia on kyllä myös semmonen ihana maa, minne tulee palattua uudestaan ja uudestaan.

- Ranta- vai kaupunkiloma? Miksi?
Kyllä mä ennemmin valitsisin kaupunkiloman, sillä rakastan shoppailla ja käydä museoissa. Kaupungeissa on yleisesti niin paljon enempi tehtävää, kun taas rantalomat ovat tyypillisesti aika samanlaisia. Jos matkustan johonkin (yleensähän se on Lontooseen) parin kuukauden välein, niin vaikka yksi rantaloma vuodessa on ihan kiva (vaikkei välttämätön), niin en kyllä jaksaisi loikoilla lämmössä kahdeksan viikon välein. 

Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri-9

BLOGGAAMINEN

- Miksi just bloggaaminen?
Tätä vähän avasinkin edellisessä postauksessani. Eli mulla oli jo pitkään ollut semmoinen halu päästä jakamaan esimerkiksi asujani ja kirjoittamaan itseäni kiinnostavista trendeistä ja jotenkin hyödyntämään tätä kiinnostustani pukeutumiseen. Olin kokeillut Youtube-videoiden tekemistä, mutta videoilla pystyin vaan näyttämään jotain satunnaisia vaatekappaleita, varsinaisten asujen sijaan. Tai toki asuja voisi näyttää, mutta siihen tarvitsisi sitten jonkun toisen kameran taakse ja asukuvien ottaminen on yleensä nopeampaa ja helpompaa kuin lookbookkien kuvaaminen ja editointi. Lisäksi Youtubesta en oikeastaan löytänyt minkäänlaista yhteisöä itselleni. En seurannut ketään suomalaisia tubettajia, sillä en tiennyt kenestäkään, joka tekisi minua kiinnostavaa sisältöä. Minua seurasivat lähinnä 12-vuotiaat lapset, jotka valittivat puhevioistani, joten ympäristö ei ollut mitenkään inspiroiva. Siispä päätin siirtyä blogin puolelle, eikä kyllä ole kaduttanut. 

- Mikä on parasta bloggaamisessa?
Se kun joku oikeasti sanoo mun inspiroineen heitä tai jotain muuta ihanaa. Sillon tulee semmonen fiilis, että jes just tämän takia mä tätä teen. Parasta on myös se oma onnistumisen tunne, kun saa valmiiksi jonkun postauksen, johon on harvinaisen tyytyväinen.

- Mikä kamera sulla on käytössä?
Itselläni on Olympuksen Pen EP-l 7 ja siihen se perusobjektiivi, tosin paremman ostoa olen ajatellut. Sen lisäksi mulla on Canon 60D ja siihen pari objektiivia, joista tosin niissä kahdessa käytetyimmässä on automaattinen tarkennus rikki, joten niitä en hirveästi blogissa käytä. Itseäni se ei niin haittaisi niillä kuvata, mutta kameroihin tottumattomilla kavereilla se manuaalin käyttö voi olla asukuvia ottaessa hiukan hankalampaa ja lisäksi kamera on todella painava. Osa blogin kuvista on otettu myös kaverien kameroilla, jos oman kameran käyttö on ollut heille helpompaa. Ellin kanssa kuvataan aina Ellin kameralla, sillä hänellä on olympukseen parempi objektiivi!


- Mikä on huonoin puoli bloggaamisessa?
Se kun haluaa pysyä aikataulussa ja pitkänkin työpäivän tai todella huonon päivän jälkeen täytyy kuitenkin istua koneen ääreen ja ruveta kirjoittelemaan, vaikka ei huvittaisi tehdä yhtään mitään. Onneks näitä päiviä nyt ei ole ihan kovin usein! Tosin toisinaan myös äiti saattaa katsoa olkkarissa jotain hyvää sarjaa tai leffaa, mutta täytyy saada postaus valmiiksi ja kuunnella vain mun "työhuoneeseen" kantautuvia reploja.

Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri-4


MINÄ

-Asia jota kadut elämässäsi?
Hmm.. yleensä ehkä jokin saattaa hetkellisesti kaduttaa, mutta mieleeni ei tule mitään mikä olisi oikeasti jäänyt kaduttamaan. Ehkä kadun niitä vaatteita, jotka ovat jääneet täysin käyttämättä, sekä sitä, että ostettiin liput Adelen lauantain wembley keikalle (joka lopulta peruttiin) eikä perjantain keikalle, jonka hän esitti. Mutta tämä nyt on semmonen juttu mitä ei voitu mitenkään aavistaa puolta vuotta aiemmin joten ”c’est la vie”.

- Salainen paheesi
Mulla on paheita kuten vaikka karkkien syöminen (erityisesti nälkäisenä kun pitäisi todellisuudessa syödä ruokaa), mutta en usko minkään paheen olevan kovin salainen?

- Yksi asia jossa olet todella hyvä ja yksi asia jossa olet todella huono?
Olen todella hyvä muistamaan asioita. Muistan paljon tarinoita ja keskusteluja esimerkiksi lapsuudestani, joista lapsuuden kavereillani ei ole mitään muistikuvaa. Muistan myös töistä esimerkiksi kanta-asiakkaiden nimiä, tuotteiden numerokoodeja ja vastaavia juttuja, vaikka niitä todella harvoin tulisikaan käytettyä. Oikeasti etenkin jos joskus sanotte mulle mitään ääneen, niin hyvin todennäköisesti muistan sen aina.
Olen todella huono siivoamaan käyttämäni tavarat ja vaatteet paikoilleen.

- Mitkä koulut olet käynyt?
Ihan normaali peruskoulu (tai kai meilläkin joku kansainvälisyys painotus oli, kun projekteja oli vähintään yksi vuodessa) ja Helsingin Englantilaisen koulun lukio. 

- Mikä on sun pahin moka?
Kuten sanoin aiemmin, niin en ole semmoinen, joka kauheasti jäisi katumaan asioita tai vastaavaa. Lapsuuden teatteriharrastuksessa on myöskin tullut opittua, että moka on lahja, joten olen todella hyvä nauramaan itselleni. Niitä hauskoja kommelluksia aina sattuu, kuten se kun kompastumisen seurauksena pyörin kuperkeikkaa Pariisin Sacré-Coeurin rappusia alas, aiheuttaen suuren hiekkapilven ja raikuvat aplodit kaikilta paikalla olleilta turisteilta. Myöskin kontrolloimattomia naurunpurskahduksia on tietysti sattunut, useimmiten sillon kun pitäisi olla hiljaa. Paras paikka hysteeriselle naurukohtaukselle on esimerkiksi joulukirkon lavalla kesken kuoroesityksen.

- Mikä on sun suurin saavutus?
Suurimmat saavutukseni ovat varmaankin minun yo-tulokseni, vaikka eihän niillä todellisuudessa suurta merkitystä ole, mutta ylpeä olen kuitenkin. Toinen saavutukseni on se, että ostin ensimmäisen oman asuntoni 20-vuotiaana. Tosin tästä saavutuksesta en voi kiittää vain itseäni, sillä vaikka olinkin asuntoon omat palkkani säästänyt, niin eihän tämä koko juttu olisi ollut mahdollista ilman vanhempiani. Niin monet unohtavat toisten tehdeen heidän saavutuksensa mahdollisiksi ja taputtelevat itseään olkapäille kun ovat "self-made", mutta todellisuudessahan asiat eivät ole näin. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii tämä sarjakuva. Mutta kyllä pidän muuten blogiani myöskin aika hyvänä saavutuksena!

- Mikä on paha tapasi?
Sanoisin varmaan tähänkin tuon, että en siivoa käyttämiäni vaatteita tai tavaroita paikoilleen... Etenkin vaatekriisin iskiessä saatan kokeilla vaikka kuinka montaa eri asua, jättäen kaikki vaatteet sitten siihen sängylleni. Postailin syksyllä siitä, miten säilytän vaatteeni ja sain ylistäviä kommentteja kaappini siisteydestä. Kyllä, minun vaatekaappini on aina siisti, kaikki viikattu ja väreittäin järjestetty, mutta mun sänkyni onkin aivan eri juttu.

Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri-3

- Missä olet 10 vuoden päästä?
Apuaaa, kauhean pelottava kysymys. Olen tuolloin 30, toivottavasti valmistunut yliopistosta, todennäköisesti oikiksesta, ja teen jo jotain oman alan töitä. Multa löytyy toivottavasti ainakin yksi koira (chihu) ja olisi se kiva jos vaatekaappia koristaisi pari luksus-laukkua lisää. Todennäköisesti asun tuolloin vielä mun syksyllä ostamassani asunnossa, mutta toivottavasti siinä kymmenen vuoden paikkeilla olisin jo valmis ostamaan isomman asunnon ja ehkä säilyttämään nykyisen sijoitusasuntona. Kauhean hankala miettiä mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua, kun samaan aikaan se tuntuu kauhean lyhyeltä ajalta, sillä puolet siitä tulee todennäköisesti kulumaan opiskellessa. Silti jos miettii aikaa kymmenen vuotta taaksepäin, niin onhan se aika kaukaista elämää.  Bloginkin tulevaisuudesta on kauhean vaikea sanoa. 10 vuoden päästä blogini täyttäisi 11 ja se tarkottaisi, että olisin kirjoittanut tätä blogia kolmasosan elämästäni. 11 vuotta bloggaamista tuntuu niin pitkältä ajalta, mutta toisaalta en ainakaan toistaiseksi nää mitään syytä tätä lopettaa. Aloitinhan ensimmäisen blogini ehkä 12-vuotiaana (se nyt oli mitä oli), ja vaikka aina sen olen jostain syystä lopettanut, niin uudelleen olen aina myös aloittanut. Tämä siis jää nähtäväksi!

- Jos sun pitäisi kuvailla itseäs kolmella adjektiivilla, mitkä ne olis?
Varmaankin määrätietoinen, tyylitietoinen (onko tämä adjektiivi?) ja lojaali.

- Mikä on sun motto tai paras elämänohje muille?
Mun 5-6 -luokkien opettaja oli sitä mieltä, että toisinaan vänkäsin vastaan vähän liian pitkään. Tähän totesin, että ei sitä sotaakaan voitettu luovuttamalla. Tämä on jäänyt elämään vähän semmoisena humoristisena lausahduksena, mutta olen aina ollut todella päättäväinen (ja jääräpäinen) ihminen, joten luovuttaminen ei oikein ole mun juttu. Se onkin usein myös elämänohjeeni kaikille, että jos jotain todella tahtoo, niin sen suhteen ei kannata luovuttaa. Itse olen hyvin määrätietoinen kuten tuossa yllä mainitsin ja kun itselleni jonkun tavoitteen asetan niin sitä kohti mennään ja täysillä. Esteet on tehty ohitettaviksi ja luovuttaminen luusereille (lukekaa pienellä huumorilla).

- Missä olet syntynyt?
Fyysisesti Helsingissä, mutta perheeni asui tässä samassa pikkukylässä, jossa olen koko elämäni elänyt. Etelä-Suomessa, pk-seudun perämetsissä siis.

- Kuinka pitkä olet?
Vähän yli 160cm, ehkä joku 162-163cm

- Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?
Viiden vuoden päästä olen (toivottavasti) todennäköisesti yhä yliopistossa, tosin toivottavasti jo viimeisellä tai toiseksi viimeisellä vuodella. Sen lisäksi on kamalan vaikea sanoa mitään, koska suurin osa mun muista suunnitelmista, kuten isomman asunnon ostaminen sijoittuvat vasta vähän pidemmälle. Tässä vaiheessa olisi kiva, jos mulla olisi se koira ja vaikka pari laukkua, mutta opiskeluaikojen taloudellisesta tilanteesta on vähän mahdotonta mitään sanoa. Toivottavasti olisin käynyt jossain vaihdossa! Voisin hyvinkin kuvitella kirjoittavani blogia yliopistossa, sillä mitään syytä sen lopettamiseen en näe. 6 vuotta blogin kirjoittamista olisikin aikamoinen suoritus!

Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri-7

LEMPPARIT



-Paras ystäväsi?
Anri ja Maija ovat mun classic best friends, joiden kanssa tulee kaikista eniten aikaa vietettyä ja juttuja mietittyjä. Tutustuin Anriin ja Maijaan työskennellessäni lintsillä ja nää tytöt mun ”girl gang”, Anri ja Maija ovat vilahtaneet tässä postauksessa. Sonjaan tutustuin lukiossa, mutta nykyisin Sonja asustelee Lontoossa, joten tulee treffattua aina siellä käydessä ja hänen lomillaan Suomessa. Sontsa on ollut muutamassakin postauksessa kameran takana, mutta ei ole tainnut yhdessäkään postauksessa näkyä. Oon kuitenkin menossa Sonjan luokse kylään ensi kuussa, joten varmasti sitten hänet näette myös blogissa. Lisäksi yksi mun parhaista ystävistäni on brittiläinen Megan, johon tutustuin itseasiassa tumblrissa varmaan kasiluokalla, jolloin "nettikaveruus" oli vielä vähän vierasta. Ensimmäistä kertaa tavattiin sitten kun Meg asui vielä Oxfordissa ja menin sinne ysin jälkeen kielikurssille. Viimeksi Megin luona vierailin ihan blogin alkuaikoina ja hänen selkä vilahtaa pari kertaa täällä, haha. Tajusin tätä vastausta kirjoittaessani, että jaan someen todella harvoin kuvia ystävistäni! Jaan kuvia jutuista olen tehnyt heidän kanssaan tai laitan kuvia stooreihin tai yksityiseen snapchattiini, mutta pysyviä kuvia tulee harvoin ladattua. Ehkä tähän täytyy tulla muutos? 

-Lemppari leffa/leffat?
Näitä on aika monia ja niistäkin olen joskus postausta ajatellut kirjoittelevani. Muutama mainitsemisen arvoinen on The Imitation Game, An Education, Never Let Me Go, Brooklyn ja tietenkin Pride & Prejudice 2005.

- Lempiruokasi?
Rakastan burgereita, joten ravintolassa se on aina oma valintani. Kotona puolestaan varmaankin papukeitto. Pizza on tietenkin aina myös herkkua.

- Mikä on sun kaikkienaikojen lempiasu?
Toinen todella hyvä mutta hankala kysymys. Samaan aikaan on semmoisia asuja, jotka liittyvät vahvasti tiettyyn tilaisuuteen ja ovat siksi suosikkeja. Esimerkiksi mun Wanhojen mekko on aivan unelmainen, sillä teetätin sen yhdistellen osia neljästä erilaisesta häämekosta, jotka löysin netistä. Mun mekosta on pari kuvaa instagramissa täällä ja täällä. Toinen spesiaali mekko onkin yo-mekko. Olin etukäteen päättänyt, että mekon tulee olla valkoinen ja sitä oikeaa mekkoa etsittiin varmaan puolivuotta, kunnes näin mekkoni ja totesin, että tuo se on. Tara Jarmonin suunnittelema mekko on valkoista puuvillasta valmistettua pitsiä, siinä on hihat ja pari kerrosta kangasta, jolloin hameen helma on ihanan tuuhea ja liikkuu kauniisti. Sitä olisi ollut saatavilla myös sinisellä pohjalla valkoisin naruin, joka olisi varmaan ollut monikäyttöisempi, mutta tuo valkoinen miellytti minua enemmän. Kuva mekostani löytyy myöskin instagramissa täällä. Hei kertokaa muuten, kiinnostaisiko teitä lukea ja nähdä vähän lisää kuvia mun vanhoista tai valmistujaisista?

Mutta jos blogin puolella esitellyistä asuista pitäisi valita, niin ehkä ne olisivat nämä neljä: 1,2,3,4. Mun edellisessä postauksessahan nähtiin kaikki mun blogini asukuvat ja silloin mainitsin noista yhden sekä mun Vaatevarkaissa Vaahteramäessä suosikikseni, ihan vaan koska kyseessä oli mielestäni hyvä postaus ja todella hauska päivä. Jos mietitään asun kannalta niin sitten tosiaan ehkä nuo neljä. Tosin viime viikolla oli myös päällä yks todella kiva asu, josta en harmi vaan saanut silloin asukuvia. Täytyy vähän kysellä kavereilta, jos joku vois sen mulle kuvata... Ne ketkä seuraa mua instassa ja katsoo sieltä stooreja, niin tietää varmaan mistä asusta on kyse!

- Kaikkien aikojen lempibiisi?
Jos todella pitää sanoa kaikkien aikojen lempibiisi, eikä vaan joku recent favourite niin varmaankin Simon & Garfunkel Bridge Over Troubled Water tai Peter Sarstedtin Where Do You Go to My Lovely, jotka ovat biisejä joista olen pitänyt niin pienestä asti kuin muistan ne kuulleeni. Aloin miettimään musiikkia, jota olisin kuunnellut yli puolet elämääni eli vähintään kymmenen vuotta vanhoja biisejä, jotta se voisi todella olla kaikkien aikojen lempibiisi. Pitkäaikaisia suosikkeja ovat myös mm. Adelen biisit.


Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri-6

TYYLI

- Mistä ammennat inspiraatiota upeaan ja omannäköiseen tyyliisi? 
Niiiin monesta asiasta. Toisinaan bloggaajista/tubettajista, kuten Megan Ellaby, Olivia Purvis ja Sophia Rosemary. Myöskin Jenny Cipolettilla ja Blair Eadiellä on upea tyylitaju. Paljon inspiroidun myös katsomistani tv-sarjoista, jotka usein sijoittuvat 60-luvulle tai sen tuntumaan. Välillä inspiroidun sisustuksesta tai arkkitehtuurista tai esimerkiksi näkemästäni väriyhdistelmästä. Myös nettikaupat on hyviä paikkoja, esimerkiksi juuri nyt kutkuttaisi kovasti ostaa tämä neule, sillä se on kuvassa yhdistetty hameeseen, joka kaapistani jo löytyy (vaikka niin löytyy pari muutakin vaaleanpunaista villapaitaa...). Välillä selaan myös lehdistä tai pinterestistä itseäni inspiroivia kuvia. Inspiraatiosta kirjoittelin pikkuisen aloittaessani bloggaamista keväällä ja postaus löytyy tästä. Aiheesta riittäisi kyllä toiseenkin hiukan kattavampaankin postaukseen asiaa, joten pistetään se korvan taakse.

- Mitä on sun ostoslistalla just nyt?
Multa löytyy pari värillistä lappuhaalarimekkoa, mutta tahtoisin myös housut mieluiten vaaleanpunaisina ja ehkä jopa mustina. Kitten heels-kenkiä olen myös pitkään metsästänyt ja jotain leopardi-kuosissa. Korsin tennarit ovat myös suosikkejani, ja ihastuin juuri yhtiin uusiin, jotka ovat vakavan harkinnan listalla. Myös Vuittonin kuuden avaimen "lompakko" on tuolla listalla, pohdin vaan tottuisinko sitä käyttämään. Tahtoisin myös jonkun valkoisen slogan-paidan, jossa olisi punainen teksti. Muutenkin raidallisia ja kuviollisia paitoja kesäksi olisi ihan kiva. Kesäksi tahtoisin myös ehkä Ray-Banin aurinkolasit (en semmosia perus aviator vaan jotkut pyöreähköt) sekä Julia Roberts Notting Hill aurinkolasit.

- Jos saisit käyttää loppuelämäsi vain yhtä laukkua, mikä se olisi?
Haluaisin sanoa mun Mulberryn Cara laukun, mutta koska sitä en nahkansa tähden uskalla ulkoiluttaa sateessa (+se ei ole mikään valtavan iso), niin käytännöllisyyden tähden valitsisin varmaan Vuittonin Neverfull MM laukkuni. Se kestää säässä kuin säässä ja sinne myöskin mahtuu aika tavattoman paljon tavaraa. Laukkuni löytyvät täältä.

- Mikä laukku on sun ostolistalla seuraavana?
Varmaankin Mulberryn Darley keskikoossa. Nyt asunnoon ostamisen jälkeen tosin laukut saavat hetkeksi jäädä sivummalle, kun syksyllä on ehkä luvassa muutto ja huonekalujen hommaaminen. Tällä hetkellä laukusta ei hirveästi mitään kiinnostavia värejäkään ole, vaikka malli onkin aivan ihana. Rosewater sävy on netissä ihan nätti, mutta se pitäisi aina päästä näkemään livenä, jotta voisi antaa todellisen mielipiteen. Mua kuitenkin kiinnostaisi ostaa tuo laukku neutraalin sijaan ehkä jossain kirkkaammassa värissä, kuten sinisenä tai vihreänä. Täytyy siis odottella, mitä värejä valikoimaan tulee.

- Jos saisit pukeutua yhteen sävyyn vain, niin mikä se olisi?
Jos yksi väri, niin punainen. Jos yksi sävy, niin joko vaaleanpunainen tai semmoinen double decker red. Ehkä kuitenkin vaaleanpunainen olisi neutraalimpi ja sikäli helpompi valinta loppuelämäkseni.

- Miten kuvailisit sun tyyliä?
Vintagesta inspiroitunut, persoonallinen, quirky, usein aika tyttömäinen mutta ei aina, eri tyylejä/aikakausia/trendejä/hintaluokkia yhdistelevä. Mun mielestä olisikin hauska lukea, miten te kuvailisitte mun tyyliä, sillä itselleni se on hankalaa, etenkin jos siitä ei saa kirjoittaa kolmen sivun esseetä. Mä aina sanoon, että ei kannata laittaa itseään laatikkoon vaan pukeutumisenkin täytyy antaa muuttua päivästä ja vuodesta toiseen. Siitä huolimatta monista vaatteista ajattelen, että "tämä on niin mun tyylinen". 

- Mitä asua et enää ikinä pukisi päällesi?
Varmaan suurinta osaa 5-8 -luokkien asuista. Mitään asua, jossa on matalanvyötärön housut tai alaosa. Enkä varmaan muuten semmosia American Apparellin disco pants -housuja, jotka olivat trendikkäitä youtubessa ollessani lukion ykkösellä, ja itse käytin niitä niiiin paljon. Nyt ihan hirvittää. Jos kyseessä olisivat mattapintaiset pöksyt, niin ei olisi puoliksikaan niin paha, vaikka pillit housut ovatkin jo itselleni vähän out.

- Kallein vaatteesi/asusteesi/kenkäsi tms?
Kallein vaate on varmaan ollut wanhojen tai yo-juhlien mekko, jos takit lasketaan niin Burberryn trenssi. Kengistä kalleimmat ovat tainneet olla Minna Parikat, mutta kallein asia kaapissani on se Mulberryn Cara laukku, josta pullitin pari vuotta sitten nelinumeroisen summan. Siihen meni varmaan parin vuoden säästöt (minulla ei siis ollut ollut yhtäkään työpaikkaa tässä vaiheessa, vaan säästin viikkorahoista ja lahjaksi saaduista summista) ja olisihan laukku nyt näköjään ollut alennuksessa puoleen hintaan siitä mitä laukusta aikoinani maksoin, mutta en kyllä ole jäänyt mitenkään katumaan noita pennosia. Se on kauneimpia asioita kaapissani ja minusta aivan upea!

- Miten löydät inspiraation asuihin?
Puhuinkin jo vähän inspiraatiosta tuossa aikaisemmin, mutta yksittäisten asujen kohdalla se inspis lähtee yleensä jostain yksittäisestä vaatteesta. Yleensä mulla on siis mielessä tietty vaate, jota tahtoisin käyttää. Usein kyseessä on vaikka jonkin uusi vaate tai vaate joka ei ole vielä näkynyt blogissa, vaate jota en ole käyttänyt pitkään aikaan tai vaate joka sopii vallitsevaan lämpötilaan tai ehkä näin somessa kuvan vastaavasta vaatteesta ja muistin sen oman vaatekappaleen sieltä kaapin pohjalta. Sitten kun olen valinnut sen yksittäisen vaatteen, niin voin lähteä rakentamaan asua sen ympärille. Mietin yleensä millainen fiilis minulla on päivästä, onko se hyvä vai huono, olenko itsevarma vai kaipaanko vähän extramukavuutta. Usein se loppuasu syntyy sen oman fiiliksen sekä päivän agendan perusteella. 

- Onko jollain vaatteilla sulle tunnearvoa? Jos niin millä?
No onhan nuo rippi/wanhat/yo-mekot sellaisia, että niitä tulee säilytettyä, vaikka kauheesti ei ole tullut käytettyä uudestaan. Rippimekkoa käytin vielä ysin päättäreissä, ja yo-mekkoani tulen varmasti vielä tulevaisuudessa käyttämään, kunhan tulisi sopivia tilaisuuksia. Wanhojen mekosta en sitten osaa sanoa, mutta se oli vaan niin upeeta saada teettää se oma unelmien mekko, että siitä olisi hankalaa luopua. Moniin vaatteisiin liittyy myös paljon muistoja, kuten Ted Bakerin paitaan jossa on possuja. Se oli mun ensimmäinen vaatteeni Ted Bakerilta ja samalla Lontoon reissulla palattiin vielä kauppaan ostamaan myös mulle rakas Bakerin viitta, joka oli mun 15-v synttärilahja. Myös Vuittonin ekan laukkuni ostin itselleni 15-v lahjaksi. Mulberryn Cara oli puolestaan lahja yo-tuloksista, syntymäpäivästä ja ensimmäisestä oikeasta työpaikasta. Monet vaatteet muistan myös niihin liittyvistä matkoista ja esimerkiksi että "tämän mekon ostin, kun menin ensimmäistä kertaa Megin luo Aberdeeniin". Sehän voisi olla hauska idea esitellä näitä vaikka blogissakin! Keikkapaitoja löytyy myöskin, sekä jotain peruskoulun kansainvälisyysprojektien paitoja.


Punainen poolopaita, gant harmaa jakku, punainen baskeri

SEKALAISET

- Jos saisit vuorokauteen pari lisätuntia, mihin käyttäisit ne?
Todennäköisesti nekin vierähtäisivät blogin kanssa puuhaillessa, nimittäin siihen ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Olisi ihana saada joka päivä pari tuntia lisää blogin päivittämiseen, niin ehtisi postailla vähän useamminkin.

- Mitä jokaisen ihmisen pitäisi tehdä edes kerran elämässään? 
Varmasti hyvin monia asioita. Mutta pari asiaa, joita suosittelen kaikille ovat lukeminen, matkustaminen ja yksinolo. Kaksi näistä on ihan ilmaista ja onnistuu varmasti kaikilta. Lukeminen on niin mieltä avartavaa ja kehittävää, että sitä ei koskaan tulisi unohtaa tai aliarvioida. Yksin oleminen on myöskin mun mielestä hyvin tärkeää, sillä tiedän monia keille se on hyvin vaikeaa. Mun mielestä on ihanaa viettää aikaa yksin ja käydä vaikka yksin leffassa tai syömässä tai lähteä vaikka yksin Berliiniin viideksi päiväksi, kuten tuli kerran tehtyä. Matkustaminen kannattaa myöskin aina, jos vaan on siihen mahdollisuus.

-Milloin muistat ensimmäisen kerran kuulleesi feminismistä?

Ysiluokalla lukemisen ja luovankirjoittamisen kurssilla! Meiän teema oli sukupuoli ja opettajamme kertoi meille feminismistä ja aatteen historiasta. Ajattelin tuolloin, että wau olisinpa saanut elää silloin kun olisin voinut todella ajaa muutosta ja tasa-arvoisempaa maailmaa. Onnekseni ja harmikseni olen sen jälkeen oppinut kuinka paljon parannettavaa meillä vielä on tasa-arvon puolesta.

- Mikä on sun must have -kosmetiikkatuote?
Ihoni kuivuu niin helposti, joten kosteusvoide. Ilman Eucerinin kasvovoidetta en voisi elää.

- Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä?
Netflixistä aloin juuri kattomaan Skinssiä, ja olen nyt tokalla tuotantokaudella. Pari mitä Netflixistä katson vähän epäaktiivisemmin on The Confession Tapes ja 70's Show, josta osan jaksoista olen jo aikoinaan telkkarista nähnyt. YLE:ltä katson tällä hetkellä Siltaa ja uutta sarjaa Epäilyksen polttopiste: Tennison.

- Mikä on kirja, jonka luit viimeksi?
Vaikka sitä lukemista niin ylistänkin, niin olen viimeaikoina ollut siinä tavattoman huono. Viimeisin lukemani kokonainen kirja taitaa olla syksyllä lukemani Agatha Christien Hercule Poirot sarjaan kuuluva Aikataulujen arvoitus. Mun todella pitäisi lukea enemmän ja tahtoisin lukea enemmän, mutta en tiedä mitä lukea enkä siten saa mitään aikaiseksi. Tästä mulla on suunnitteilla blogipostaus, kunhan saisin vähän setvittyä ajatuksiani ensin.

Toivottavasti tykkäsitte kyssäreistä ja vastauksista ja opitte tuntemaan mua nyt vähän enemmän! Kiitokset vielä kaikille kysymyksiä esittäneille :)

Luitko jo nämä? Sara V - 1 V, miten blogi on muuttanut elämääni?, Bloggaaminen - työtä vai pientä kirjoittelua nettiin?

10 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kattava postaus ja jaksoi hyvin lukea, vaikka pitkä olikin!

    VastaaPoista
  2. Sun tyyli on parasta mitä tiiän! ❤️

    VastaaPoista
  3. Oli kiva saada uutta tietoa susta tämän postauksen kautta! <3 Matkustamiseen liittyvät asiat tottakai kiinnostivat, mutta myös tuo sun mottosi oli tosi hyvä! Oon itsekkin melko määrätietoinen ihminen sekä myös teen kovasti töitä sen eteen, että saan mitä haluan tai tavoittelen :) Namibia ja muutenkin Afrikan maat ovat mielenkiintoisia kohteita, joihin haluaisin ehdottomasti joskus matkustaa. Paljon samoja maita ollaan käyty, paitsi että mäkin haluaisin käydä Lontoossa yhtä usein kun sä :D Kaupunkilomat voittavat rantalomat 6-0, mutta välillä on myös kiva jos yhdistettynä kaupunki sekä ranta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! ❤️ Hahah, samaa vikaa on täällä :) Namibiaa ehdottomasti suosittelen ja sinne uskon vielä palaavani! Oli aivan uskomaton paikka 😍 Lontoossa tulee kyllä ravattua mikä on ihanaa, mutta välillä olis kiva keretä käymään muuallakin 😂 Siellä vaan on aina niin paljon kaikkea kivaa kuten keikkoja ja vastaavia, että "pakko" on käydä 😅 Ja ihan samaa mieltä olen kaupunkilomista! :)

      Poista
  4. Olipas hyviä kysymyksiä ja myös mielenkiintoisia vastauksia! :) Matkustushaaveista Islanti on munkin listalla jpten hei eiköhän mennä ;D Ja voi miten upeat mekot sulla onkaan ollut vanhoissa ja lakkiaisissa, ihan täydelliset😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Elli! Juu mun puolesta voidaan varata lennot Islantiin vaikka heti 😍 Ja voi kiitos! ❤️

      Poista
  5. olipa kiva kun olit vastannut kysymyksiin pitkästi ja vaikka oli pitkä niin hyvin jaksoi lukea tän postauksen kun mielenkiintoisia kysymyksiä ja vastauksia!:) Ja tuo sun vanhojen mekko ja ylppärimekko upeat! Itsekin edelleen säästän omia sillä en raaski myydä niitä pois, vaikka en luultavasti ikinä niitä käytä:D Kauniit kuvat susta myös tässä postauksessa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Ihana että jaksoit lukea ja pidit mielenkiintoisena :) Voi kiitos! Ne on kyllä itselle rakkaita mekkoja 😍 Mun yo-mekolla on vielä toivoa päästä käyttöön, mutta en kyllä itsekään raaskis myydä pois! Kiitos!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan