Slider

Epäonnistuneet asukuvat osa 2!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tänään luvassa on aikamoinen kuvapommi, nimittäin nyt palataan jälleen epäonnistuneiden asukuvien pariin! Toteutin vastaavan viimeksi marraskuussa ja siitä tunnuttiin pitävän paljon. Ensimmäisen osan löydätte täältä ja nyt päästään jatkamaan siitä, mihin edellisen postauksen asut päättyivät!


Epäonnistuneet asukuvat
Okei, ensimmäisenä vuorossa tällainen klassinen ensimmäinen kuva. Kun kuvaaja vähän testailee kameraa ja minä ehkä vielä säädän jonkun helman tai napin kanssa. Näytän ehkä lähinnä luolamieheltä.

Epäonnistuneet asukuvat-2
Tässä kuvassa puolestaan mun silmistä näkyy lähinnä valkuaiset. Onhan se aika iskevä lookki.


Epäonnistuneet asukuvat
Joskus se aurinkokin on vielä häikäissyt silmiä. Mä muistan näitä kuvatessa, kuinka mun inspiraatio oli jo täysin syksyssä ja mua ärsytti kun oli liian lämmintä pukeutua villapaitoihin ja viininpunaiseen. Aina tuntuu olevan pukeutumisen suhteen väärä sesonki, sillä nyt antaisin mitä vaan, jotta voisin taas käyttää näitä kesän asuja. Ja katsokaa nyt kuinka kaunista ja vehreää näissä kuvissa on! 



Epäonnistuneet asukuvat  2
Kun odotat, että ihmiset kävelevät pois sun kuvasta...

Epäonnistuneet asukuvat 3
"Siis ihan totta, kyllä mä pysyn näillä kengillä pystyssä ihan ilman tätä seinääkin!"

Epäonnistuneet asukuvat-8
Okei, tää kuva on epätarkka ja oon varmaan justiinsa alkamassa nauramaan, mutta siis paljastettakoon eräs asia. Mä inhoan sitä, että kun nauran tai hymyilen spontaanisti niin ainakin tietystä (juuri tästä) kulmasta mun kasvoista tulee mun mielestäni todella hassun muotoiset. Katsokaa nyt kuinka kupera tuo mun poski on!! Vihaan sitä kun mun leuka törröttää terävänä ulospäin, poskipäät on kauhean korkeat ja pulleat ja silmistäni tulee pienet puolikuut. Meinasin ihan totta jättää tämän kuvan näyttämättä, mutta ajattelin, että kaikkien meidän on välillä jaettava myös niitä meidän huonoja puoliamme.

Epäonnistuneet asukuvat-9
Tässä kohtaan tajusin, että miksi ihmeessä mulla on tämä laukku crossbodyna, kun erityisesti takin ollessa auki se näyttää fiksummalta yhdellä olalla kannettuna.

Epäonnistuneet asukuvat-10
Nyt ollaankin innokkaina menossa! Toivon että tälle kuvalle on joku selitys, että mulla on joku imitaatio meneillään tai vastaavaa.

Epäonnistuneet asukuvat-11
Tässä kohtaan todennäköisesti huudan jotain ohjeita tai muuten vaan nyrpistelen nenääni koska miksikäs ei.


Epäonnistuneet asukuvat-12
"Anteeksi, mutta oikeastaan asia ei mene aivan noin."

Epäonnistuneet asukuvat-13
Näyttäisin kovasti kaipaavan vessaa?

Epäonnistuneet asukuvat-14
Ja se hätäuloskäynnin merkki näyttää tältä!

Epäonnistuneet asukuvat-15
Kun näät jonkun puolitutun etkä ihan tiedä pitäiskö vilkuttaa.


Epäonnistuneet asukuvat 1
Mihin  mulla on voinut olla näin kova kiire? 

Epäonnistuneet asukuvat-4
"Siis se kala oli näin iso!"

Epäonnistuneet asukuvat-5
Juoskaa karkuun ennen kuin käsi saa teidät kiinni.

Epäonnistuneet asukuvat-6
How to flirt 101.

Epäonnistuneet asukuvat-7
How to flirt 101 part 2 - näytä siltä ettei sua kiinnosta.

Tässä siis tämänkertaiset epäonnistuneet otokset! Siis voin kertoa faktan näistä viimeisistä kuvista. Mun piti tehdä tästä asusta asukuvapostaus, mutta tästä asusta oli yksinkertaisesti liian vähän onnistuneita kuvia! Tässä on nimittäin vain näiden epäonnistuneiden kuvien parhaimmisto. Näiden lisäksi seassa oli muutamia kuvia, jotka olivat tarkentuneet pois minusta sekä ihan mielettömän paljon kuvia, joissa mulla oli yksinkertaisesti silmät kiinni. Koskaan mulla ei ole käynyt tämän lisäksi niin huonoa tuuria, että mulla on oikeasti silmät kiinni joka toisessa tai kolmannessa kuvassa. Jos näyttäisin kaikki kuvat joissa mulla on silmät kiinni, niin ne olisivat täyttäneet varmasti kaksi tällaista epäonnistuneet postausta ihan yksinään. Joskus vaan käy todella huono tuuri, mutta sainpahan noista kuvista kolme pelastettua blogiin ja pari lisää jaettua tässä postauksessa hahah. Kävelin muuten juuri tuon seinän ohi ja se on maalattu uudestaan! Ihan hyvä vaan, koska tuo maalihan näyttää ihan kauhealta haha.

Toivottavasti tykkäsitte vilauksesta siitä, miltä ne asukuvat toisinaan todellisuudessa näyttävät!

Ps. Ootko jo tykännyt blogistani facebookissa?

20 kommenttia:

  1. Muutama noista kuvista oli mun mielestä ihan super kaunis ja jotenkin sympaattinen! Välillä asukuvien joukossa olisi ehkä ihan kivakin nähdä jotain vähän erilaisia ilmeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos! Se on kyllä totta, että asukuvissa olisi kiva nähdä välillä vähän vaihtelua! 😊

      Poista
  2. Ihana postaus! :) Oon joskus itsekin miettinyt tällaisen toteuttamista. Mutta ainakin vielä toistaiseksi on ollut toteuttamatta. Sun tyyli on kyllä niin ihana, että bongailen siitä aina vinkkejä omaankin pukeutumiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Nää on kyllä hauskoja postauksia 😊 Ihana kuulla! ❤️

      Poista
  3. Haha ihan mahtavia kuvia! Ja noi kuvatekstit on ihan parhautta :D

    VastaaPoista
  4. Nää on kyllä aina hauskoja postauksia, varsinkin noi kuvatekstit on ihan huiput! :D

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! :D Sun tyyli on kyllä ihan mielettömän ihana! <3 Olisimpa itekin noin luova pukeutuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Terhi ❤️ Ihana kuulla! Kuule se tyyli syntyy kokeilemisesta nii kannattaa vaan rohkeasti lähtee kokeilemaan kaikkea 😄

      Poista
  6. Hhaha ihana Sara! :D Ja siis etenkin noi sun tekstit sai mut nauramaan vielä lisää :D Musta tuntuu että muut keksii aina hyviä näihin ja itse en osaa pahemmin huumoria heittää kuvien sekaan vaikka ihan hauska ja huumorintajunen tyttö oonkin :')

    Voi vitsi mikä look muuten tuo punainen takki, playsuit ja noi kengät. Näytät kyllä ihan tajuttoman upeelta <3 Ja kiva muuten huomata että joku muukin pukeutuu ja haluu pukeutua niin ettei vuodenaika täsmää. Miks hemmetissä pitää talvella haluta kevät ja syksy vaatteita kun on kylmä, keväällä pukeutua jo liian kesäisesti ja kesällä halajaa liian aikaisin niitä syksysiä vaatteita? :D Aina tosiaan tuntuu olevan väärä sesonki pukeutumisen suhteen, hyvä etten näköjään oo ainoa joka kamppailee tuollaisen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ihana kuulla! 😄🙏🏻 Varmasti löytyis sultakin hauskoja juttuja tällaiseen postaukseen

      Ja voi kiitos paljon ❤️ Joo mulla on kyl aina inspistä pukeutua just väärään sesonkiin 🙈 Se on kyllä turhauttavaa kun sään takia ei sitte voi pukeutua niin kun itteä huvittais 😅

      Poista
  7. siis noi kuvatekstit aivan huiput muutenkin tää postaus!!:) Múnki kuvista usein löytyy toi menkää pois mun kuvasta ilme ihan samanlainen ilme ku oottaa että porukka liikkuu:d

    VastaaPoista
  8. Mä tykkään niin paljon tosta epätarkasta kuvasta, jossa hymyilet spontaanisti! Mullakin pään malli on sellainen, että poskipään ja leuan välillä oleva liha vetäytyy hymyillessä ja pää näyttää omituiselta, mutta oon oppinut pitämään siitä. On hyvä joskus näyttää alienilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitos paljon, kiva että joku tykkää siitä 😄🙈

      Poista
  9. Tosi hauskoja kuvia! :D<3 Tuo "Kun näät jonkun puolitutun etkä ihan tiedä pitäiskö vilkuttaa" oli mun lemppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha kiva kuulla! ❤️ Se on kyllä hauska kuva 😄

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan