Lähdin selailemaan mun suosikkinettikauppojani, etsiessäni ideoita tämän kevään pukeutumiseen. Sesongin vaihtuessa mulla on tyypillisesti tiedossa ne uuden sesongin trendit joista tykkään ja ne, jotka ajattelin jättää pienemmälle huomiolle. Sen sijaan en kuitenkaan heti osaa sanoa, millaiseksi se mun uuden kauden tyyli tulee muotoutumaan. Ensimmäisen kuvan siitä tyypillisesti siinä vaiheessa, kun rupean kokoamaan uutta pinterest-taulua tai kokoamaan ostoslistaa. Tässä sitten se, mitä sain tällä kertaa koottua mun suuntaa antavalle ostoslistalle. Täytyy sanoa, että se hiukan yllätti itsenikin.
Nämä ovat siis kaikki vaatteita, jotka jollain tapaa osuivat silmään enemmän kuin muut. Näistä huomaa ensin neljä väriä, vaaleansininen, vaalea keltainen, beige sekä pistaasi. Näistä tyypillisesti vain vaaleansininen on kuulunut vaatekaappiini. Tosin keltaisesta olen aina pitänyt, mutta en ole löytänyt keltaisessa värissä vaatteita, joista olisin pitänyt. Hiekka ja kameli ovat puolestaan sävyjä, jotka alkoivat jo talvella minua erityisesti viehättämään, joten tämä jatkumo on aika luonnollinen. Etsin yhä täydellistä pooloneuletta jommassa kummassa sävyssä. Tuommoiset safari-housut olisivat varmasti kesällä käytännölliset ja sopisivat kaikkiin väreihin. Ylänurkan jakku puolestaan on samaa mallia, kuin tämä blogissakin useaan otteeseen vilahtanut suosikki. Tuo tumma jakku on ehdottomasti syksyn ja talven käytetyimpiä vaatteita, joten sille on varmaankin "pakko" hankkia myös tämä vaalea vaihtoehto.
Alimmalla rivillä on parissa asusteessa myös mukana punainen, joka on aina osana vaatekaappiani, mutta erityisesti talvella. Lisäksi kollaasissa näkyy hyvin yllättävää väriä, eli mustaa. Älkää kuitenkaan huoliko, en aio pukeutua tästä lähtien pimeyden lordiksi. Kyllä, tuon oikeanpuoleisen haalarin tahtoisin mustana, sillä se on tämä haalari, joka minulta löytyykin jo farkunvärisenä. Musta olisi vaan käytännöllinen väri töihin ja pari kertaa olen tuota farkkuhaalariani käyttäessä toivonut, että se löytyisi myös mustana. Tuo vasemmanpuoleinen haalari puolestaan pyrkii demonstroimaan löysempää kangashaalaria, kenties kulossimittaisilla lahkeilla. Sen en siis toivo olevan musta, mutta toistaiseksi valikoimat eivät tarjonneet värikästä haalaria.
Ja entä nuo housut? Ne ovat ehkä "oudoin" asia tästä kollaasista, mutta jotenkin viimeaikoina tuo checkerboard-kuosi on ruvennut minua kiehtomaan. Eniten siihen törmää mustavalkoisena, mutta olisi ihana nähdä sitä lisää myös muissa väriyhdistelmissä. Tätä kangasta näki paljon esimerkiksi Rat Boyn keikalla ja se on selvästi tekemässä jonkin asteista comebackia, ainakin samoissa piireissä, jotka käyttävät myös farkkuhaalareita ja clout goggles laseja. Voin myöntää eläväni aina pientä persoonallisuuskriisiä, sillä kuuntelen paljolti samaa musiikkia kuin nämä nuoret ja poimin omaan tyyliini osia heidän tyylistään, mutta lopulta oma pukeutumiseni sekä elämäntyylini on jotain aivan erilaista. Minä itse ainakin näen paljon konnotaatioita musiikin ja pukeutumisen välillä ja onhan tämä checkerboard-kuosikin alkujaan ollut vahvasti yhteyksissä ska-genreen. No mutta, identiteettikriisistä huolimatta, tämä kuosi ehdottomasti kiinnostaa. Nämä farkut ovat samaa mallia kuin myös tässä postauksessa esiintyneet Monkin farkut, joten ne ovat hyvin vahvalla harkintalistalla. Ehkä ainoa mikä mua jarruttelee on kysymys siitä, kuinka paljon tulen housuja käyttämään kun kelit kääntyvät taas plussaan? Myös nuo keltaiset farkut ovat sitä samaa mallia ja niissäkin on niin ihana väri. Kyseiset farkut löytyvät Monkin nettikaupasta myös punaisina, joten kohta omistan ne varmaan kaikissa väreissä maan ja taivaan väliltä.
Mekkoja ja toppeja, niiden ei uskoisi olevan yllättäviä. Tarkemmin tutkittuna, sitä ne kuitenkin ovat. Näitä molempia toppeja ja mekkoja yhdistää kaksi teemaa: napit ja ohuet olkaimet. Napeista tykkään, mutta tyypillisesti niitä on mekoissani vaan koristeena. En ihan tiedä sopivatko nämä kollaasin mekot minulle, sillä ne näyttävät suhteellisen suoralinjaisilta. Aion kuitenkin ehdotomasti niitä sovittaa, mikäli vaan kaupasta löytyy. Nämä ohuet olkaimet minua hiukan epäilyttävät, sillä minulla on kuitenkin kohtuullisen leveät hartiat. Yleensä siis tykkään vaatteista, jotka peittävät hartiapinta-alasta vähän enemmän. Esimerkiksi näissä kuvissa on minulle hyvin tyypillinen kesämekko. Jos hartiat ahdistavat, niin kyllähän mekon alle voi aina esimerkiksi t-paidan pukea. Rakastan tätä olkain lookkia näissä kuvissa, mutta se pitää nähdä sitten yllä erikseen.
Keltaisten housujen yläpuolella on Abercrombien kietaisupaita. Näitä kietaisupaitoja on nyt todella paljon saatavilla, eli kyseessä taitaa olla high streetin seuraava trendi. Tämmöiset blouse tyyliset paidat ovat todella nättejä kietaisupaitoina, mutta ikävä kyllä, materiaaleina tuppaa olemaan polyesteri tai muu muovi. Pari puuvillaista kietaisupaitaa nappaisin kyllä mielelläni vaatekaappiini.
Pari asustetta, jotka on mulla ollut jo pidempään etsinnässä, on neliönmuotoinen huivi, jonka voisi kietaista kaulan ympärille tai laukkuun. Tässä Gantin huivissa on hyvä värimaailma, joten se on vilkaisun arvoinen. Toinen asuste on punottu laukku, kuten yläkulmassa. Tuon laukun meinasin Lontoosta jo ostaa, tosin ilman noita kirjailuja. Päätin kuitenkin jäädä odottelemaan, mitä kevään valikoimat tuovat mukanaan, sillä mulla oli ollut mielessä enempi suorakulmion muotoinen laukku. Vaikka harvoin kadun jonkin ostamatta jättämistä, niin tätä kadun. Täytyy siis toivoa, että niitä vielä löytyy. Toinen laukku jota olen etsinyt on pyöreä bucket bag jossain kivassa värissä. Topshopilla on tarjolla tuo punainen ja se kieltämättä houkuttelee. Kauheaa vaan jos joudun valitsemaan näiden kahden laukun väliltä!
Olenkin tällä viikolla lähdössä taas Lontooseen, joten siellä päästään kollaasin tuotteita metsästämään. Nyt siis jännitetään mitä kaikkia löytöjä sieltä tarttuu mukaan! Kollaasin tuotteet on muun muassa Monkista, Jack Willsiltä, Abercrombie & Fitchiltä ja Topshopista. Tarkemmin tuotteet löytää mun Polyvoresta, klikkaamalla tästä.
Siis kiitän kaikkia, jotka jaksoivat lukea postauksen loppuun asti ahah. Voisin itse rupatella vaatteista ja kaikesta niihin liittyvästä vaikka ajan loppuun asti, joten ihana jos te myös tykkäätte näitä mun ajatuksia lueskella - arvostan!
Luitko jo nämä? 9 X Kevään trendit - In, out and the in between, Lontoosta ostetut asusteet
Olenkin tällä viikolla lähdössä taas Lontooseen, joten siellä päästään kollaasin tuotteita metsästämään. Nyt siis jännitetään mitä kaikkia löytöjä sieltä tarttuu mukaan! Kollaasin tuotteet on muun muassa Monkista, Jack Willsiltä, Abercrombie & Fitchiltä ja Topshopista. Tarkemmin tuotteet löytää mun Polyvoresta, klikkaamalla tästä.
Siis kiitän kaikkia, jotka jaksoivat lukea postauksen loppuun asti ahah. Voisin itse rupatella vaatteista ja kaikesta niihin liittyvästä vaikka ajan loppuun asti, joten ihana jos te myös tykkäätte näitä mun ajatuksia lueskella - arvostan!
Luitko jo nämä? 9 X Kevään trendit - In, out and the in between, Lontoosta ostetut asusteet
jaksoin lukea, sun vaatepostauksia on kiva ja mielenkiintoista lukea :) Vaaleansininen ja keltainen kiinnostaa itseä nyt myös!!
VastaaPoista