Meistä jokaisella on varmasti jotain asioita, joista olemme haaveilleet jo pitkään, tai asioita, joita haaveilemme joskus tulevaisuudessa saavuttavamme. Mä olen ihminen, joka tyypillisesti tahtoo suunnitella etukäteen kaikki minuuttinsa seuraavan viiden vuoden ajalle. Sen tähden ajattelin tässä postauksessa esitellä muutamia mun pidemmän tähtäimen unelmia.

T-shirt & Dungarees - Jack Wills

Isomman asunnon ostaminen

En ole edes ensimmäiseen muuttanut, mutta silti toiveissa on jo joskus isomman asunnon ostaminen. Ensimmäisessä asunnossani tulen asumaan ainakin opiskelujeni ajan ja todennäköisesti vähän pidempään. Tämäkin unelma siis sijoittuu todennäköisesti ehkä noin kymmenen vuoden päähän. Mun asunto on kyllä todella söpö, mutta ei sen kokoinen, että siinä koko elämäni asustaisin. Olisi kiva jos seuraavan asunnon ostaessani voisin kuitenkin säilyttää nykyisen asunnon ja pitää sitä vuokralla.

Omakotitalo

Olen koko elämäni omakotitalossa asunut ja olen omakotitalosta varmaankin koko elämäni haaveillut. Jo lapsena haaveeni oli rakennuttaa oma taloni, tosin silloin haaveilin rakentavani siihen erilaisia liukumäkiä ja vekkulamaisia huoneita. Nykyisissä haaveissa talo näyttää ehkä hieman erilaiselta, mutta todennäköisesti kyseessä olisi silti itse suunnittelemani talo. Olisi ihana ostaa joku vanha talo narisevine lankkuineen, mutta mulla on niin paljon tarkkoja ajatuksia siitä, mitä talooni tahtoisin. Ensinnäkin tahtoisin taloon useamman ikkuna-istuimen, vähintään yhdet portaat, kuistille kulkevat lasiset tuplaovet,  ainakin yksi kylpyhuone, jossa on kylpyamme sekä kaksi käsienpesuallasta, vaatehuone on must... näitä elementtejä tosiaan löytyy aika reilusti. Sitten vielä kun mielessä on tietyntyyliset ikkunat, ovet, listat sekä muut. 

Ulkomailla asuminen

Tämä on semmoinen haave, joka on ollut mielessä jo pitkään. Harkitsin lukiossa vaihtoon lähtöä, mutta kuulin niin paljon kauhutarinoita ja huonoja kokemuksia lukioaikaisesta vaihdosta, että en sitten lähtenyt. Tahtoisin kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla sitä ulkomailla asumista ja yliopistovaihto voisi olla mulle se juttu. En ole vielä päättänyt asian suhteen mitään, mutta sitä ainakin harkitsen vakavasti.

Saaristossa asuminen

Saaristossa asumisesta olen haaveillut myöskin aivan pienestä pitäen. Ensimmäisenä unelmaa innoitti varmaankin Saariston lapset ja sittemmin reissumme Högsåran tuttaviemme mökille. Vaikka reissusta taitaa tulla jo yli 10 vuotta, niin Högsåra on painautunut mieleeni ja tehnyt minuun aikamoisen vaikutuksen. Kesämökki saaristosta olisi ihana, mutta tahtoisin myös joskus asua ainakin yhden kokonaisen vuoden saaristossa. Saaressa asuminen olisi erittäin kiinnostavaa, mutta ihan pelkästään saaristokin olisi etenkin syksyllä ja talvella varmasti aika erilainen elinkokemus. Muistan myös vuosia sitten kuulleeni radiossa juttua pariskunnasta, jotka muuttivat vuodeksi saareen. He taisivat olla jonkinlaisia taiteilijoita, niin että kyseessä oli ikään kuin retriitti, mutta tuo sai minut todella harkitsemaan vuotta saaressa/saaristossa.

Lemmikkejä

Olen aina tykännyt lemmikeistä kamalasti, ja näen useamman juoksentelevan siellä haaveitteni omakotitalossa. Ihan ensimmäiseksi tahtoisin kuitenkin koiran, tarkemmin sanottuna Chihuahuan. Chihua olen toivonut siitä asti, kun 3 tai 4 vuotiaana sain perhepäivähoitajaltani julisteen, jossa oli chihu. Myös ensimmäinen Nintendogs koirani oli vaalea lyhytkarvainen chihu nimeltä Tryffeli. Olin oikeasti todella kiintynyt tuohon kuvitteelliseen koiraan ja ajattelin nimetä ensimmäisen Chihuahuani hänen mukaansa. Tryffelin toivoisin voivani ostaa jo ehkä opiskelujen aikana, mutta myöhemmin isommassa talossa olisi haaveissa myös pari vähän isompaa koiraa, kuten English Springer Spaniel tai Kooikerhondje, sekä ehkä toinen chihu kaveri ja pari kissaa. Mun mielestäni Fleur de Forcen lemmikit ja Emma Hillin koirat on aika squad goals.

Vanhojen harrastusten jatkaminen

Tanssin yläasteella balettia, mutta lopetin lukiossa ajanpuutteen takia. Aikuisryhmän treenit olivat aina todella myöhään illalla ja koulu alkoi aikaisin seuraavana päivänä. Olen kuitenkin jäänyt jossain määrin kaipaamaan balettia ja toistan harjoituksia vieläkin lähes päivittäin kun teen jotain paikoillani. Olisikin ihana aloittaa baletti vielä jossain vaiheessa uudestaan, kun elämäntilanne sallii taas säännöllisemmät harrastukset. Toinen harrastus jota olen jäänyt kaipaamaan on ratsastaminen. Ratsastin pienempänä vuoden, kunnes sain niveltulehduksen ja jouduin kaikki harrastukseni lopettamaan. Tulen kuitenkin vähän heppaperheestä ja tallilla on tullut käytyä pari kertaa vuodessa ratsastelemassa ja silittelemässä hevosia. Ratsastus-harrastuksenkin toivoisin voivani kuitenkin aloittaa vielä uudestaan, ehkä tämänkin sitten yliopiston jälkeen, kun aikaa on ehkä enemmän. Partio on myös semmoinen, jota harrastin hyvin pitkään. Toisinaan olen miettinyt partioonkin palaamista vetäjänä, mutta baletti ja ratsastus on niitä vähän voimakkaampia haaveita.

Chanel Boy

Chanelin laukuista Boy on suosikkini ja pidän siitä jopa klassista 2.55 -laukkua enemmän. Tuo Boy on kyllä mulle semmonen unelmien laukku. Haluan laukun Caviar-nahassa, kultaisin metalliosin ja joko klassisena mustana tai jossain punaisen sävyssä. Esimerkiksi crimson tai ruby olisivat upeita punaisen sävyjä tai sitten ihan vaaleanpunainen. Toki muitakin laukkuja on toiveissa ja muita pienempiä juttuja kuten Burberryn duffeli, mutta tuo Chanel Boy on se ultimate luxury item mulle.

Tarinan kirjoittaminen

Mun unelma-ammattini oli vuosien ajan kirjailija. Kirjoittelin lapsena kaikki vihkot täyteen tarinoita ja mun äikän tarinat oli aina paljon pidempiä kuin olisi pitänyt olla. Mulle tupsahtelee vieläkin kaikenlaisia ideoita tarinoita mieleen, jotka tahtoisin vielä joku päivä kirjoittaa. En tavoittele sitä, että mitään mun kirjoituksia julkaistaisiin, vaan mun tavoite on ihan vaan kirjoittaa joku mun tarinoista omaksi ilokseni. Se on ollut niin pitkään mun tavoitteena, että saisin jonkun mun pidemmän tarinan valmiiksi. Kokonaisen tarinan kirjoittaminen vaan vaatii kamalasti töitä ja sitä, että ihan oikeasti vaan istuu alas ja kirjoittaa. Toistaiseksi näin ei vaan ole tunnut tehtyä. Ehkä vielä eläkepäivilläni saisin jonkun ideoistani kasattua kokoon!

Käsityötaitojen kehittäminen
Olen aika taitava neulomaan, sillä osaan niin norjalaisen kuin kaikenlaiset palmikot ja pallurat. Villapaitoja olen neulonut pari erilaista ja sukkia aivan tavattomasti. Pidin lapsena ompelemisesta todella paljon, mutta mulla oli aina pulaa kankaista ja kaavoista, enkä oikein tiennyt mitä ommella. Saumuria en omistanut ja sillä saa aina nätimpää jälkeä, kuin tavallisella ompelukoneella. Tahtoisin kuitenkin käydä vaikka jossain ompelukursseilla, joissa opittaisiin taas ihan kunnolla käyttämään ompelukonetta ja saumuria, sekä myös ehkä itse suunnittelemaan kaavoja. Olisi niin mahtavaa pystyä itse ompelemaan omia vaatteitaan! Toinen taito, jonka tahtoisin ehdottomasti opetella on pitsin nyplääminen. Myöskin ristipistotöitä tahdoisin osata tehdä. Kehikkoni kanssa voisin teeskennellä eläväni Jane Austenin romaanissa. Käsityötaitojen kehittäminen ei todellakaan ole mikään hankala unelma, mutta tahtoisin oppia nämä kaikki taidot hyvin ja mieluiten käydä jossain kursseilla. Toistaiseksi en ole kuitenkin löytänyt aikaa käsityökursseille. Tosin neulomaankin opettelin itse kokeilemisen ja virheiden kautta, joten ehkä täytyisi vaan lähteä yrittämään.

Mitkä on teidän pitkän tähtäimen unelmat?

Läpinäkyvässä mekossa

Pink dress - Monki I Blue dress - Abercrombie & Fitch I Hair accessories - Asos I Earrings - Topshop I Belt - Ted Baker I  Shoes - Clarks

Kirjoittelin täällä kevään ja kesän trendeistä ja yksi niistä on läpinäkyvyys. Vinkkasinkin tuolloin, että mulla on tähän trendiin liittyvä asu suunnitteilla. Tässä siis yksi kätevä tapa yhdistää asuun läpinäkyvä elementti. Läpinäkyvän kerroksen pukee helposti toisen päälle ja parhaimman efektin saa, jos läpinäkyvä elementti jatkuu myös peittävän kerroksen ulkopuolelle. Jos läpinäkyvää mekkoa etsit, niin kannattaa valita vähän pidempi malli kuten tämä. Päällimmäinen mekko jatkuu lähes nilkkoihin asti, vaikka peittävä mekko päättyy jo ennen polvea.

 Tämä läpinäkyvä Monkin mekko, on ollut vaatekaapissani jo kaksi kesää, samoin kuin sen alla oleva sininen mekko. Molempia olen kuitenkin tainnut käyttää vaan kerran. Mun alkuperäinen idea tätä läpinäkyvää mekkoa ostaessa oli pukea se sellaisen slip mekon päälle, mutta en ole toistaiseksi löytänyt oikean väristä - tahtoisin sen nimittäin olevan mahdollisimman lähellä mekon väriä. Tämä sininen mekko ei puolestaan ole päässyt käyttöön, sillä sen väri ja materiaali sekä leikkaus on pienessä konfliktissa. Vaaleansininen on tyypillisesti mun kesäinen väri, mutta tämä ei ole kovin hengittävää materiaalia ja siinä on pitkät hihat - ei siis paras hellemekko. Lisäksi se on yksinään niin yksinkertainen, että se vaatii paljon muuta toimiakseen.

Tämä on siis sikäli aika hauska asu, että siinä on päällekkäin kaksi mekkoa, joita tyypillisesti en osaa yhdistää minkään kanssa. Jotenkin ne kuitenkin mielestäni toimivat toistensa kanssa. Sinisen mekon päälle puettuna ohuen mekon puuterinen sävy nousee paremmin esille, etenkin vyötäröllä, johon kerääntyy enemmän kangasta. Abercrombien mekko on swing dress, joka raskaan kankaan tähden lähinnä roikkuu yllä. Monkin mekko on puolestaan todella yli-iso, sillä minullakin on päällä koko xs. Vaikka tämän Monkin mekon onkin tarkoitus olla telttamainen, niin tykkään siitä vähän enemmän kun siihen lisää vyön. Vyö lisää mekkoon hitusen ryhtiä ja erottelee ylä- sekä alaosan.

Kun mekot olivat valikoituneet, niin muistin nämä Asoksen koristepinnit. Niissä yhdistyy ihanasti molempien mekkojen värit, joten ne sopivat oivasti asuun. Koska pinnit veivät hiukset pois korvieni edestä, niin tahdoin lisätä asuun vähän näyttävämmät korvakorut. Valitsin siis nämä vuosia vanhat yksilöt Topshopista. Koska mustat sukkahousut olisivat pilanneet koko asun, niin valkoiset olivat luonnollinen valinta mulle. Kesä-kesällä  asua voisi tosin käyttää ihan ilman sukkahousuja! Vielä ei kuitenkaan ollut ihan vielä sen tai sandaalien aika, joten valitsin jalkaani nämä Clarksin siniset kävelykengät, joissa on ihanat valkoiset pohjat.

Toimiiko kaksi mekkoa päällekkäin? 

Onko läpinäkyvä-trendi jotain, mihin te aiotte tänä keväänä ja kesänä pukeutua?

6 X Lemppari MAC-huulipunat

Ensimmäisen MACin huulipunani ostin matkallani Irlantiin vuonna 2013. Viiden vuoden aikana on huulipunia kerääntynyt muutama lisää ja tällä kertaa esittelyssä ovatkin mun omat lempparini. Yleisesti MACin huulipunat kuuluvat mun suosikkeihini, sillä niissä riittää pigmenttiä ja väri pysyy huulilla pitkään, eikä myöskään leviä huulien ulkopuolille. Kaikki suosikkini ovat mattapunia, sillä matat ovat yleisesti mun suosikkeja, vaikka pari muutakin löytyy. MAC tekee ehkä parhaita mattapintaisia huulipunia, sillä ne todella ovat mattoja. Jonkin verran ne huulia kuivattavat, mutta eivät tavattomasti. Lisäksi mainitsin joka kohdassa mitä MACin huultenrajauskynää tyypillisesti käytän kunkin punan kanssa. Rajauskyniksi ehdottomat suosikit ovat Soar ja Whirl, sillä ne menevät lähes kaikkien huulipunien kanssa.

RUSSIAN RED

Tässä on se paholainen, josta kaikki alkoi. Olin pitkään miettinyt MACin huulipunan ostamista, sillä olin kuullut niistä niin paljon hyvää. Tartuin sitten tähän hyvin klassiseen ja vahvaan punaisen sävyyn Dublinissa useammankin kerran, sillä sitä oli monta kappaletta testereissä. Kolmannen kerran jälkeen ajattelin, että kyllä tämän on sitten pakko olla se "the lipstick" kerta sen kolme kertaa sokkona valitsin. Tämä onkin yhä mun suosikki, mikäli tahdon tehdä klassisen red lip meikin. Väri on hyvin kestävä ja pysyy paikoillaan, mikä on näin tummassa huulipunassa erittäin tärkeää.  Tämä on mielestäni täydellinen punaisen sävy, sillä se ihan totta on niin punainen. Osa punaisista taittaa niin paljon oranssiin tai violettiin, mutta tämä on ehkä punaisin punainen mitä voi kuvitella. Kädelläni sävy näyttää hitusen vaaleammalta kuin huulillani. Jos etsii täydellistä punaista huulipunaa, niin suosittelen kokeilemaan tätä.

Rajauskynä: Brick tai He Said, She Said

VELVET TEDDY

Tietojeni mukaan Velvet Teddy oli ainakin jossain vaiheessa myös Kylie Jennerin suosima huulipuna, ja siksi yksi niitä MACin tunntetuimpia sävyjä. Ainakin jossain vaiheessa tämä sävy oli tyypillisesti aina loppu stockkalta. Tämä on mielestäni mukavan monikäyttöinen huulipuna, sillä jos vaan taputtelen sävyä huulilleni, on lopputulos aika nudehtava. Jos puolestaan laitan tätä kunnolla huulilleni, mahdollisesti pari kerrosta, niin huulipuna alkaa muistuttamaan jo aika ruskeaa sävyä. Vähän tummemmalle iholle kyseessä  on varmaankin aika tyypillinen nude, mutta minun vaalealla ihollani sävy on tosiaan lähes ruskea. Tykkään käyttää tätä syksyisin, mutta en tyypillisesti niin paljoa kesällä. Velvet Teddy on sikäli erikoinen sävy, että joillain olen nähnyt sen taittavan lähes vaaleanpunaiseen nudeen, mutta minun huulillani tai minun ihoani vasten mitään vaaleanpunaista ei ole havaittavissa, vaan sävy on aika vahvasti ruskea. Pohjasävyksi sanoisin enemmänkin jonkinlaisen tummanpunaisen, kuin vaaleanpunaisen.

Rajauskynä: Whirl, Soar tai Stripdown

KINDA SEXY

Tätä onkin hyvä verrata tuohon Velvet Teddyyn. Molemmat ovat aika nudeja sävyjä, jotka helposti hylsyissään näyttävät aika samankaltaisilta. Todellisuudessa sävyt ovat kuitenkin melko erilaiset. Kinda Sexy on Velvet Teddya melko paljon vaaleampi, mutta ehkä merkittävin ero on niiden pohjasävy. Tai ainakin se miten, niiden pohjasävyt tulee esiin. Voin puhua vain omasta kokemuksestani, sillä huulipunat näyttävät aina jokaisella erilaiselta. itse hämmennyin suuresti sitä, kuinka vaaleanpunaiselta Velvet Teddyn pohja osassa googlen kuvia näytti. Minulla tuo Teddy on tosiaan melko ruskea, kun taas Kinda Sexy taittuu aika paljolti oranssiin minun huulillani. Se on yhä nude, mutta melko lämmin ja hiukan oranssihtava. Tätä sävyä tyypillisesti käytän, mikäli haluan nuden huulipunan. Jos se tuntu liian oranssilta, niin taputtelen siihen hitusen jotain punaisempaa päälle, kuten Mehr-huulipunaa.

Rajauskynät: Stripdown, Soar tai Whirl

MEHR

Tämä on sitten se kaikista suosikeistani ykkönen. Mulla on todellisuudessa erittäin vaaleat huulet, kuten esimerkiksi näistä kuvista näkyy. Talvisin mun huulet ihan todella sinertää aika helposti. Mun ongelmana on siis aina se, että etenkin kuvissa mun huulet vaan sulautuvat mun kasvoihin, joten huulipuna tai kuvanmuokkaus on kutsuttava apuun. Tämä on siis se huulipuna, jota tulee käytettyä eniten. Toisinaan levitän sitä ihan kunnolla ja käytän rajauskynää sun muuta, mutta aika tyypillisesti otan tätä sormenpäähän ja levitän sormella huulille, saadakseni luonnollisemman lopputuloksen. Mun huulet näyttävät ehkä jopa luonnollisemmilta tämän huulipunan kanssa, kuin ilman sitä. Ihan päivittäin en huulipunaa käytä, etenkään talvella, etteivät huuleni kuivuisi. Jos kuitenkin tulee lähdettyä Helsinkiin tai vaikka reissuun ilman tätä, niin sitten on kyllä jo huonompi juttu. Myös siskoni osti tämän huulipunan sitä kokeiltuaan ja unohdin tämän joskus äidiltä lainaamaani laukkuun, joten hänkin tykästyi tähän. Tämä on erittäin hyvä peruspuna, jolla saa tosiaan kerrostettuna selkeästi väriä ja mattapintaisen efektin, mutta kevyesti taputeltuna myös erittäin luonnollisen ja terveen punan.

Rajauskynät: Soar tai Whirl

PLEASE ME

Tämä taitaa olla uusin lisä MACin huulipuniini. Kyseessä on kuitenkin puna, josta tuli nopeasti yksi lemppareistani. Tämä taitaa olla mun käytetyin sävy tuon Mehrin jälkeen ja nämä tulevatkin aikalailla samasta sävyperheestä. Mehrin pohjasävy on aikalailla sellainen "mauve" ja tässä pohjasävy on ehkä enempi dusty rose. Please me on sävyltään vaaleampi ja pari astetta lämpimämpi kuin Mehr, mutta niissä on sitä samaa dusty rose/mauve pohjasävyä. Tätä käytän paljon arkena ja varsinkin nyt kun kevät ja kesä tuo taas mukanaan vähän vaaleampia asuja, niin niihin tämä käy mainiosti.

Koska en ole käyttänyt näitä sanoja tässä tarpeeksi, niin sanotaan vielä kerran, että dusty rose ja mauve ovat sellaisia sävyjä, jotka ovat viimeaikoina viehättäneet minua huulipunissa kovasti. Seuraavaksi olenkin suunnitellut kokeilevani sävyä Faux, joka ainakin googlesta löytyneiden kuvien perusteella pitäisi olla ikäänkuin jotain Mehrin ja Please Me:n väliltä. Toinen MAC sävy joka myöskin kiinnostaa on Brave, jonka pitäisi olla myös aika saman tyyppinen.

Rajauskynät: In anticipation tai Soar

CANDY YUM YUM

Halusin heittää tähän postaukseen mukaan myös jotain hiukan erilaista, joten tässä on mun lemppari "hauska" huulipuna. Eli jos haluan huulipunalta jotain muuta, kuin perus nuden tai aika luonnollisen punaisen, niin silloin tämä on valintani. Candy Yum Yum on todella kuin karkkia, sillä se on niin ihanan kirkkaan pinkki! Pohjasävy tässä huulipunassa on aika kylmä ja sininen, joten tämä pinkki taittaa hitusen violettiin, mutta on kuitenkin selkeästi pinkki sävyltään. Talvella tähän tulee harvoin tartuttua, mutta keväällä ja kesällä tämä piristää ilmettä kivasti.

Rajauskynä: Candy Yum Yum

Mitkä ovat teidän lemppari huulipunanne MACilta tai muulta merkiltä?

Inspiroivimmat Instagram-tilit

Multa kysellään aika usein, että mistä saan inspiraatiota tyyliini. Yksi vastauksista onkin Instagram ja nyt päätin esitellä teille mun suosikki käyttäjät. Mä itseasiassa jakaisin nämä innoittajat ikään kuin kahteen ryhmään, jotka edustavat erilaista tyyliä. Ryhmässä yksi on vanhoista vuosikymmenistä inspiroituneita, mutta moderneja tyylejä. Näiden naisten pukeutumisessa on paljon yhteisiä elementtejä, vaikka jokainen on selkeästi omanlaisensa. Toinen ryhmä on vähän pienempi ja ykkösryhmän arkityylin sijaan kakkoseen kuuluvat tyylit ovat vähän tyylikkäämpiä, glamimpia ja aikuisempia. Itse nään tyylini kahtena suurena vaikuttajana Blair Waldorfin sekä kuuntelemani musiikin eli 60-80 -luvut ja indie musan. Tähänkin postaukseen valitsemissani bloggaajissa pystyn näkemään, miten nämä minun suurimmat vaikutteeni jakautuvat. Ryhmä 1 edustaa musikkia ja ryhmä 2 Blair Waldorffia. On hassua, miten kaksi niin erilaista tyyliä inspiroi mua vuodesta toiseen. Olen seilannut näiden kahden tyylin väliä ja käynyt niiden äärirajoillakin koko sen ajan, kun olen itse itseäni pukenut. Seilaan oikeastaan osin vieläkin näiden välillä ja tyylini muuttuu jonkin verran päivästä ja vuodenajasta riippuen. Nyt kuitenkin siirrytään jo inspiraation pariin! Niin sanottuun ryhmä ykköseen kuuluvat siis kaikki paitsi kaksi viimeistä. Bloggaajia ei ole sijoitettu mihinkään suosikkijärjestykseen, mutta ryhmä ykkösessä kuljetaan ikään kuin yksinkertaisempaa tyyliä kohti. 

Megan Ellaby (@MeganEllaby)

Megan Ellaby on mun style-babe! Hänellä on niin upea ja inspiroiva tyyli. Meganille tyypillistä ovat kreisit kuosit, printit ja väriyhdistelmät. Hänen tyylinsä saa tyypillisesti vaikutteita 60-luvun mod-tyylistä, 70-luvusta ja jonkin verran myös 80- ja 90-luvuista. Vaikka Meganin tyyli ei olekaan täysin samanlainen kuin omani, niin poimin siitä paljon elementtejä ja ideoita myös omiin asuihini. Meitä inspiroi myös samat vuosikymmenet, joten tyyliämme yhdistää juurikin noiden 60- ja 70-lukujen elementit. Megan on oikeasti maailman paras yhdistelemään hulluimpia värejä ja printtejä, mikä on aivan mahtavaa.

Olivia Purvis (@LivPurvis)

Olivia Purvis blogista What Olivia did on  ehdottomasti mun some-suosikkeja koko tältä vuodelta. Luen hänen blogiaan, katson hänen videoitaan, seuraan häntä instassa ja katson aina hänen stoorinsa sekä nyt myös kuuntelen hänen ja Charlotte Jacklinin podcastia. Olivia inspiroi muutakin kuin vain mun pukeutumista, nimittäin häneltä saa myös ideoita sisustukseen ja toisinaan hänen kauttaan löytää myös uutta musiikkia tai musiikkia, josta oli unohtanut täysin. Hänen vaatekaapistaan löytyy ihania haalareita, jakkuja, röyhelöpaitoja, mekkoja sekä villapaitoja ja asusteita. Tahtoisin vaan kaikki hänen vaatteensa heti kiitos.

Sophia Rosemary (@Sophia_Rosemary)

Hänelläkin on ihanan vintage inspired tyyli, jossa näkee paljon 60- ja 70-lukujen tyylivaikutteita. Sophian tyyli on hitusen yksinkertaisempi kuin Olivian? Vaikea sanoa sillä hyvin monet samat elementit toistuvat hänenkin tyylissänsä. Vertaillessani heidän instagram kuviaan edelliseltä kesältä, niin Sophian tyylissä on hitunen lisää 60-luvun boho/hippi vaikutteita. Hippityyli (etenkään moderni sellainen) ei todellakaan iske omaan silmääni, mutta Sophian kaikki asut ovat vaan niin söpöjä ja tyylikkäitä. Hänen tyylinsä on myös kivan värikäs ja siinä yhdistyy ihanasti raitaa, pilkkua, ruuutua ja muita printtejä.

Alice Cathrine (@Alicecathrine)

Tämä vintage tyyli yhdistää myös Alice Cathrinea, mutta hänen tyylinsä värimaailma on tummempi ja hillitympi kuin edellisten. Alicea en ole seurannut vielä puoltavuotta pidempään, joten hänen kesätyylinsä on minulle vielä uusi juttu. Hänen tyylinsä sopii kuitenkin todella hyvin mun syksyiseen tummempaa tyyliin, joten silloin ainakin hän inspiroi paljon. Alicen asuissa on usein mukana jokin printti kuten ruudut, raidat tai pallot, joten yksinkertaisetkaan asut eivät ole koskaan tylsiä. Hänellä on myös ihania asusteita ja tahtoisin osata yhdistellä koruja yhtä hyvin kuin hän. Hänen instagraminsa on mielettömän esteettinen ja harmoninen kokonaisuus ja Alice on myös kaunis kuin mikä.

Mikäli katselee näiden neljän kuvia, niin ai taida olla mikään suuri ihme, että leikkasin syksyllä otsatukan - haha. Tosin Olivia Purvis ei silloin vielä kuulunut otsatukkakerhoon. Minun puolustuksekseni olin miettinyt otsatukkaa jo pitkään, mutten ollut tahtonut leikauttaa sitä, kun hiukseni olivat vielä pitkät. Otsatukan lisäksi näissä neljässä on pari muutakin hauskaa yhteyttä. En tiedä/muista mistä Olivia Purvis on alunperin kotoisin, mutta kaikki kolme muuta ovat kotoisin ja/tai asuvat Manchesterissä. Nämä naiset edustavat sitä minun musiikista inspiroitunutta estetiikkaani ja huvittavasti Sophia Rosemary seurustelee Blossoms bändin rumparin Joe Donovanin kanssa (on muuten hyvä bändi), Megan Ellaby seurustelee George Craigin kanssa, joka on viime vuosina hiljaiseloa viettäneen One Night Only bändin laulaja, mutta joka myöskin omistaa muusikko veljensä kanssa live musiikille omistetun baarin Manchesterissä. Olivia tai hänen poikaystävänsä eivät ole muusikkoja, mutta Olivia jakaa joka kuukausi soittolistansa blogissaan sekä toisinaan suosituksia tulee myös videoilla tai instagramissa, eli musiikki vaikuttaa olevan myös iso osa hänen elämäänsä.  Myös musikkimakumme on paljolti saman tyyppinen. Selvästi musiikilla ja tyylillä siis on yhteys! Mutta vielä on kaksi super tyylikästä instagramia esiteltävänä, joten jatketaan vielä niihin.

Rose Thomas (@Rosielondoner)

Rose Thomas tunnetaan somessa tyypillisesti nimellä Rosie the Londonder ja hänen instasta saa puolestaan vähän enempi glam inspiraatiota. Hänen kuvissaan vilisee luksus laukkuja, klassisia takkeja, kauniita mekkoja ja upeita maisemia. Rosen blogia en niinkään lue, mutta hänen instagramiaan kyllä selailen kateudesta vihreänä. Tätä postausta varten häntä tutkiessani, ilmeni että hänen bloginsa aiheuttaa myös aika monille närästystä, koska sitä pidetään epäaitona. En usko, että kenelläkään on niin täydellinen elämä, kuin se ehkä instagramin välityksellä vaikuttaa. Välillä on kuitenkin ihana uppoutua näihin unelma-instagrameihin ja niiden upeisiin kuviin. Jos mun pitäisi kuvailla Rosen tyyliä kolmella sanalla, se olisi klassinen, glamorous, ja put-together

Julia Engel (@juliahengel)

Porukan ainoa ei brittiläinen bloggaaja on Gal Meets Glam blogia kirjoittava Julia Engel. Hänenkään blogia en oikeastaan lue, mutta instagramia kyllä ihailen. Googlasin Engelinkin tätä blogitekstiä varten ja ilmeisesti hän on yksi top viidestä maailmassa eniten tienaavista Instagram käyttäjiä, mikä oli aikamoinen yllätys. Kyllähän ne kuvat ovatkin upeita ja hyvin saman tyyppisiä kuin Rose Thomasin. Kaksikko onkin ainakin instagramissa hyviä ystäviä ja kuvista saa ihailla heidän upeita matkakuviaan. Engelin tyyli on erittäin klassinen ja naisellinen. Toisaalta häneltä saan ehkä vähiten inspiraatiota asuihini, mutta hänen instagramissaan on toisinaan aivan todella kauniita vaatteita ja erityisesti yksittäisiä tuotteita ottaisin kaappiini vaikka heti. Julian instagramista saan kuitenkin myös paljon inspiraatiota sisustukseen, sillä siinä meidän makumme todella kohtaavat. Hän on myös lanseeraamassa omaa vaatemallistoaan ja toivottavasti se ei olisi semmoinen mallisto, joka myy loppuun kolmessa minuutissa. Odotan vaatteiden olevan upeita, vaikka tuskin pääsenkään niihin käsiksi.

Löytyikö täältä teille tuttuja tilejä vai kenties uutta seurattavaa?

Ketkä on teidän suosikki käyttäjät instagramissa?

Mustaa ja vaaleanpunaista - sekä pinkit 60-luvun lasit!

Blouse - Sister Jane I Skirt - Topshop I Sunglasses & Brooch - Brick Lane Vintage I Earrings - Michael Kors I Handbag - Mulberry I Boots - Primark (borrowed from a friend)

Tässä on mun toinen helmikuussa Lontoossa kuvattu asu ja mun täytyy sanoa, että nämä olivat mun lemppari asukuvat pitkään aikaan! Olin jo muutaman viikon ajan tällä blogissa valitellut sitä, kuinka inspiraationi talvipukeutumiseen on jo täysin loppu. Olin niin innoissani keväästä ja hameista ja kaikesta vaaleanpunaisesta sekä valkoisesta. Täytyy kyllä myöntää, ettei Lontoossa ollut ihan näin lämmin kuin kuvat ehkä antaisivat ymmärtää. Mun mielestä astetta lämpimämpi sävy vaan sopi tähän lookkiin ja toi kuviin vähän lisää retrohtavaa henkeä. Nämä kuvat otettiin tosiaan jo edellisellä Lontoon keikalla helmikuussa, mutta säästelin näitä kun kelit Suomessa olivat vielä kaukana Lontoon plusasteista.

Mikäli katsoitte mun "Mitä tarttui mukaan Lontoosta?" videon ja lukaisitte myöskin uusia asusteita käsittelevän postauksen, niin siinä tapauksessa tässähän on tuttuja juttuja mukana. Ensinnäkin asuun löysi tiensä tämä Sister Janen aivan upea puuvillainen pitsipaita. Vaikka musta ei olekaan lempivärini, kaukana siitä, niin tässä paidassa oli niin upeat yksityiskohdat, etten voinut sitä vastustaa. Tajusin, ettei tullut otettua paidasta kuvaa takaapäin. Mikäli kuitenkin katsotte tuon videon, niin siinä näkyy kuinka pitsiyksityiskohta jatkuu myöskin paidan selkäpuolelle. Paita on tosiaan 100% puuvillaa, joten se on ihanan hengittävä päällä ja tuntuu miellyttävältä iholla. Siinä kulkee napit edessä ja alareunassa on myös kuminauha. Tässä hameessa vaan tuo napitus vyötäröllä tulee hiukan alareunan pitsin tielle. Esittelin tämän rintaneulan täällä ja vinkkasinkin silloin jo hiukan tästä postauksesta. Downton Abbeyssa monilla palvelijoilla on rintaneula ylimmän napin päällä ja joku tähän tarkoitukseen sopiva koru on ollut mulla etsinnässä jo pidemmän aikaa. Tämän rintaneulan sitten löysin Lontoosta ja se sopii tehtävään hyvin.

Tämä hame on mun mielestäni todella suloinen ja sen villalankamaisessa ruutukankaassa on ihanaa retrotyyliä. Hameessa on lisäksi vetoketju, jonka vedin on pyöreä rengas. Kyseessä on hyvin pieni yksityiskohta, mutta ring-pull vetoketjut ovat olleet yksi talven minitrendeistä. Kaupoissa on näkynyt hyvin paljon vaatteita, joissa toisinaan myös tyypillisesti pieni ja piilotettu vetoketju on korvattu tällä näkyviin jäävällä vetoketjulla ja pyöreällä vetimellä. Tämän tyylin uskoisin kantavan myös kevääseen, sillä uusissakin mallistoissa olen näitä vetoketjuja bongannut. Tämä on aika pieni ja funktionaalinen yksityiskohta, mutta aina se tuo vähän ilmettä. Jos tässä hameessa ei tuota vetoketjua olisi, niin silloin siinä ei olisi mitään rikkomassa välillä tuota kuviota.

Entä nämä lasit sitten? Nämä on todennäköisesti semmoiset mielipiteitä jakavat lasit, joista joko tykkää tai sitten ei. Itse kuulun (yllätys yllätys kun nämä päässäni ovat) tuohon ensimmäiseen kastiin ja mielestäni nämä lasit ovat yksinkertaisesti super coolit, vaikkei välttämättä kovin käytännölliset. Näissähän ei sinänsä mitään aurinkolasien ominaisuuksia ole, vaan näiden läpi katsottuna maailma on kivan vaaleanpunainen. Mitään funktionaalista pointtia näille ei ole, mutta jos käytän silmälaseja ihan vaan "koska ne ovat kivoja", niin miksen käyttäisi näitäkin. Ostin nämä Brick Lanen vintagemarketista, mutta kyseessä ei ole aidot vintage lasit. Sanoisin tyylin jäljittelevän 60-luvun mod tyyliin sopivia aurinkolaseja, mutta ilmeisesti tämän jälkeen nämä on tunnettu Kurt Cobain laseina ja nyt viimeisin nimitys niille on clout goggles.

Koska vaaleanpunainen oli asussa kulkeva elementti, niin lisäsin vielä korviin nämä Korsin korvikset ja tein kerrankin vaaleanpunaisen silmämeikin. Mulla on tyypillisesti aina ruskea tai punainen/oranssi silmämeikki, joten on todella outoa katsoa silmiäni jotenkin noin "vaaleina". Mukaan asuun vielä mukanani ollut laukku ja ystävältä lainatut kengät. Vaikka mekko ja maiharit onkin ihana yhdistelmä, niin Dr. Martensit vaan eivät olisi toimineet sen mun visioni kanssa. Onneksi siis löytyi samankokoinen jalka!

Itse tykkäsin tästä asusta hurjasti - entä te?

Mihin tahtoisin matkustaa?

Maailma on niin täynnä upeita paikkoja, joita tahtoisin vielä joku päivä päästä näkemään. Ja olen myös nähnyt elämäni aikana nähnyt muutamia upeita paikkoja, joihin tahtoisin ehdottomasti palata uudestaan. Osa ihmisistä on sellaisia, jotka eivät tahdo matkustaa samoihin paikkoihin uudestaan, vaan tahtovat nähdä aina jotain uutta. Mun mielestä niissäkin paikoissa joissa on kertaalleen jo ehkä käynyt, on yleensä huomattavasti uutta nähtävää. Esimerkiksi itse en ole laskenut Lontoon reissujani, mutta luku taitaa olla siinä kolmenkymmenen kieppeillä. Siitä huolimatta siellä on niin paljon tehtävää, ettei siihen varmaan yksi elinikä riitä. Mulla on siis monia paikkoja, joihin tahtoisin matkustaa vielä uudelleen. Kuten kerroin minun huonot hyvät hyvät puoleni postauksessa, niin tahdon yleensä tietää kaikesta kaiken. Vähän sama myös näiden matkakohteiden kanssa, tahdon nähdä niistä kaiken ja siksi tahdon aina samaan paikkaan uudestaan. Päätinkin jakaa tämän postauksen kolmeen kategoriaan; maat joissa en ole käynyt, maat ja "alueet" joita tahtoisin nähdä lisää ja kaupungit joihin tahtoisin palata. Erottelin maat ja alueet kaupungeista, sillä tuttuun maahan, mutta uuteen kaupunkiin matkustaminen on eri asia, kuin matkustaminen tuttuun kaupunkiin. Maita joissa en ole käynyt, vaikka tahtoisinkin, tuli äkkiseltään mieleen kaksi, mutta todellisuudessa niitä on varmasti enemmän. Tavoitteenani on joskus nähdä kaikki Euroopan maat ja niistä on jo kolmasosa checkattu. Siis vähintään koko Eurooppa on listallani, mutta tässä ne, jotka ovat listan kärjessä.

MAAT JOISSA EN OLE KÄYNYT

NORJA

Olen käynyt Tanskassa ja Ruotsissa, mutta Norjassa ei ole tullut vielä vierailtua. Norjassa mua kiehtoo erityisesti se luonto. Olen nähnyt niin upeita kuvia Norjan vuoristosta ja niitä vuoria olisi upea päästä näkemään. Ollaan joskus puhuttu, että lähtisi autolla Norjaan tai menisi sellaiselle risteilylle, joka kulkee Norjan rannikkoa pitkin. Vaikka se luonto ja vuoret on se, joka minua eniten Norjassa viehättää, niin Osloon oisi kyllä ihana päästä tutustumaan. Olisi myös hauska päästä kokeilemaan norjan puhumista. Puhun itse ruotsia aika hyvin ja olen katsonut norjalaisia tv-sarjoja ihan vaan norjaksi (muitakin sarjoja kuin Skamia, hahah), joten olisi hauska päästä kokeilemaan norjan puhumista!

ISLANTI

Kuten Norjassa, niin Islannissa tahtoisin vierailla sen luonnon takia. Islanti on ollut mun haaveissa vuosien ajan. Luonto Islannissa on jotain niin erilaista kuin missään muualla. Enkä ole koskaan päässyt käymään kuumassa lähteessä, joten sellaiseen olisi ihana päästä lillumaan. Aina kun googlailen kuvia Islannista, niin mietin vaan kuinka mahtavalta ne paikat varmasti livenä näyttävät, koska ne ovat niin upeita kuvissakin. Ajattelin listailla tähän Islannin nähtävyyksiä, joita tahtoisin päästä näkemään, mutta niitä on yksinkertaisesti vain aivan liikaa. Islantia olisi mahtava päästä auton kanssa kiertämään ja joku päivä sinne tulee varmasti lähdettyä.

 MAAT JA ALUEET JOISTA TAHTOISIN NÄHDÄ LISÄÄ

PUOLA /Itä-Eurooppa
Puolassa olen käytännössä käynyt, mutta se oli osana koulun projektia. Olimme vierailulla Lublin nimisessä kaupungissa, ja aika paljon ajasta vietimme sikäläisessä koulussa. Sen lisäksi kävimme syömässä vanhassa kaupungissa, yhtenä päivänä istuimme hevoskärryissä ympäri jotain kaupunkia, mutta kukaan meistä ei tiennyt edes missä olemme. Päällimmäisenä vierailusta on jäänyt muistiin se, että meillä oli jatkuvasti nälkä, ja että sää oli kylmä ja kostea. Ainoa todella Puolasta mieleen jäänyt asia, oli vierailumme Majdanekin keskitysleirillä. Olen siis käynyt Puolassa, mutta en ole nähnyt Puolaa kovin paljon. Erityisesti tahtoisin käydä Krakovassa ja Varsovassa. Muutenkin Itä-Eurooppa kiinnostaa minua alueena paljon, sillä olen juurikin käynyt kerran Puolassa, mutta en sen enempää ole itäistä Eurooppaa nähnyt. Olisi kiinnostava lähteä vaikkapa interrail reissulle, mutta en ihan osaa sanoa, onko reppureissaaminen se mun laji. Toisaalta ehkä kaikkea pitää kokeilla, mutta ajatus jostain hostellista on myös vähän pelottava. Täytyisi vähintään lähteä jonkun kanssa, mutta en tiedä kuka olisi valmis lähtemään tällaiselle matkalle.




BRITANNIA JA IRLANTI

Lontoossa olen käynyt lukemattomia kertoja, Aberdeenisä muutan kerran, Oxfordissa olin kielikurssilla kaksi viikkoa ja sen aikana tehtiin päiväreissun Bathiin. Aberdeenistä tehtiin kanssa kerran päiväreissu semmoiseen pieneen rannikkokaupunkiin kuin Stonehaven, josta postailinkin blogin alkuaikoina täällä. Koko Britanniasta olen nähnyt kunnolla kolme kaupunkia ja vieraillut kahdessa muussa. Britanniassa on niin monta kaupunkia, jotka tahtoisin nähdä kuten Brighton, Cambridge ja Manchester. Isle of Wightilla tahtoisin myös käydä. Skotlannissa tahtoisin nähdä erityisesti Edinburghin sekä niitä ylämaita.

Ikuinen unelmani on myös kiertää esimerkiksi Jane Austen filmatisoinneissa käytettyjä linnoja sekä kartanoita. Myös Downton Abbeyn kuvauspaikkoja olisi tarkoitus joskus kiertää ja etenkin sarjassa perheen kotina toimiva Highclere Castle on pakko päästä näkemään. Sitä yritettiinkin saada sopimaan meidän huhtikuun aikatauluun, mutta juuri se päivä joka oli meille ohjelmasta vapaa oli täyteen varattu. Myös Sydämen asialla sarjalle ollaan niin omistauduttu, että niitä maisemia on pakko päästä joskus näkemään todellisuudessa. Sarjaa on kuvattu muun muassa Goathland nimisessä kylässä, joka on todellinen pikkukylä - Wikipedian mukaan vuonna 2011 kylässä asui 438 ihmistä. Kylän juna-asema toimi kuvauspaikkana niin Sydämen asialla sarjassa, kuin ensimmäisessä Harry Potter elokuvassa. Toinen kaupunki jossa tahtoisin Sydämen asialla sarjan tähden käytä on Whitby, joka saa pari mainintaa myös Downtonissa. Britanniassa on vaan loputtomasti paikkoja, jotka tahtoisin nähdä. Joskus tahtoisin lähteä interrail reissulle ihan vaan Britanniaan.

Irlannissa puolestaan olen vieraillut maaseudulla ja tehnyt päiväreissun Dubliniin. Maaseutua on siellä siis hiukan nähty, mutta tahtoisin joskus käydä kunnolla Dublinissa ja nähdä lisää Irlannin luontoa - erityisesti rannikkoa. Mulla on heikkous rannikkoseutuihin, kallioihin ja mereen. Siksi tuo Stonehaven oli myös aivan ihana paikka.

AFRIKKA
Tiedän, Afrikka ei ole maa vaan maanosa. Haluaisin kuitenkin yleisesti nähdä niin paljon lisää Afrikkaa, että tietyn maan valitseminen tuntui tylsältä. Olen käynyt Namibiassa ja se oli ehdottomasti mieleenpainuvimpia kokemuksiani ikinä. Tahtoisin siis vierailla useammissa Afrikan maissa, kuten Namibian naapureissa Botswanassa ja Etelä-Afrikassa. Tosin Namibia on kyllä myös maa, johon on pakko vielä palata. Se kyllä vei palasen sydämestäni ja jäi ikuisesti mieleen. Olen harkinnut, että kaivelisin noita vanhoja kuvia joskus isäni tietokoneelta ja tekisin reissusta pientä postausta, vaikka siitä onkin jo aikaa.

KAUPUNGIT JOIHIN TAHTOISIN PALATA

NEW YORK

Isossa omenassa olen käynyt kerran elämäni aikana, mutta olin tuolloin muistaakseni kymmenen. Silloin minua kiinnosti vähän eri jutut kuin nyt. Hienointa matkassahan oli se, että sain ensimmäisen iPodini (ensimmäisen sukupolven iPod Nano, oi mikä nostalgia) sekä Nintendo DS:än ja siihen Nintendogs pelin. Nähtävyyksistä muistan Empire State buildingin, Vapaudenpatsaan ja 9/11 memoriaalin, tosin silloin en edes oikein kunnolla käsittänyt mistä oli kyse. Nyt vanhempana New Yorkiin kiinnostaisi matkustaa muodin ja kulttuurin tähden. Ihan rehellisesti voin myös myöntää Gossip Girlin olevan suuri vaikuttaja, ja haluaisin istua siellä Metropolitan Museum of Artin portailla ja syödä jogurttia.

BERLIINI

Olin haaveillut Berliinin matkasta jo pidemmän aikaa, kunnes viimein syksyllä 2016 sinne reissasin. Olin reissussa lähes viikon yksikseni ja vaikka paljon tulikin nähtyä ja osassa tahtomistani museoista ehdinkin nähdä, niin Berliinistä löytyisi kyllä loputtomasti nähtävää. Olen itse suuri historiafriikki ja minua kiinnostaa erityisesti maailmansodat, joten Berliinistä löytyy hyvin paljon nähtävää. Minulla on loputtoman pitkä lista museoista ja nähtävyyksistä, joissa tahtoisin vierailla Berliinissä. Sinne täytyy siis ehdottomasti päästä palaamaan. Harkitsin syksylläkin lähteväni sinne uudestaan, mutta reissu ei sitten sopinut oikein mihinkään väliin. Ehdottomasti Berliiniin olen kyllä menossa uudestaan!

ROOMA

Roomassa olen käynyt ainakin kerran, ellen pari. Olen kuitenkin ollut niin pieni, että muistikuvani eivät ole kaikista vankimmat. Muistan Colosseumin sekä muutamia patsaita ja taideteoksia. Muistan, että oli aika lämmin ja sain hienon valkoisen tekoturkin. Italiassa olen käynyt todella monia kertoja ja se on maana minulle tuttu, mutta itse Roomassa ei ole tullut moneen vuoteen käytyä. Viimeksi kun käytiin Roomassa oli muistaakseni huhtikuu ja se oli kyllä täydellinen aika sinne matkustaa. Ei liian kuuma, eikä liikaa ihmisiä. Ehkä ensi vuonna en lukisi huhtikuussa pääsykokeisiin ja voisi olla aika uusia visiitti Roomaan.

Mikä on sun unelmien matkakohde? Entä oletko käynyt näissä paikoissa mun listallani?'

Luitko jo nämä? Peggy Porschen Cakes London, Warner Bros Studio Tour 

POISTA AJASTUS

Olen rakastanu musiikin kuuntelua niin pitkään kuin vaan muistan. Ystäväni aina naureskelevat mulle sen takia, etten suinkaan kuuntele musiikkia esim. Spotifyin kautta, vaan kuuntelen musiikkia YouTubesta ja jos todella pidän jostain, niin ostan sen varmasti CD-levylle. Kyllä, olen yhä CD-levyjen suurkuluttaja ja autooni istuvat saavat yleensä siivota ison kasan levyjen koteloita penkistään ennen kuin kyytiin mahtuvat. Minulla on melko auditiivinenmuisti ja muistikuvani rakentuvat usein äänten, äänteiden tai musiikin ympärille. Opettelen aina listoja tai ulkoluetteloita laulamalla niitä tuttuihin melodioihin, uusia kielten sanoja opetellessa muistan niistä ensimmäisenä niihin sisältyvät äänteitä tai kirjaimet joiden kautta hapuillen sanaa. Tietyn laulun kuullessani yhdistän sen heti johonkin tiettyyn hetkeen tai tiettyyn ajan jaksoon jolloin olen sen kuullut tai kuunnellut. Erityisesti kesäbiisi ovatkin minulle tästä syystä tärkeitä. Kerään aina parin vuoden välein uutta biisilistaa kesäksi ja ne biisit tuovatkin minulle aina tulevina vuodenaikoinakin kesäfiiliksen.

Lukemisen taito - POISTA AJASTUS

Pienempänä ahmin kirjoja päivässä. Kesäisin valvoin aamuyöhön, kun en malttanut pistää kirjaani pois. "Vielä yksi luku", oli yleisin valheeni. Kutsuin lukemista harrastukseksi ja loin itselleni lukulistoja. Suoritin koulussa innolla lukudiplomin. Lukion alettua lukemieni kirjojen määrä romahti. Koulussa piti lukea paljon enemmän, piti tehdä läksyjä ja koulupäivät koulumatkoineen olivat paljon pidempiä kuin aikaisemmin. Itselleni on junassa vaikea keskittyä lukemiseen, joten siitäkään ei tullut mitään. Iltaisin tartuin kirjan sijasta mieluummin kaukosäätimeen ja pistin jonkun sarjan pyörimään.  Toki koulussa tuli koulukirjojen lisäksi luettua ihan kaunokirjallisuuttakin. Lukiossa lukeminen oli kuitenkin pakkopullaa. Tämän muummuassa Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmän luin oikeasti vasta sen jälkeen kun olin pitänyt siitä esitelmän luokan edessä. En millään enkä vaan millään saanut sitä luetuksi ennen esitelmää, vaikka kun sen luin esitelmän pidettyäni (ja kirjastolainan vanhennuttua) pidin siitä hyvin paljon. Se vapaa-ajalla lukemisen ilon olen menettänyt. Lukiossa ei ollut aikaa, eikä jaksamista ja kun niitä enkun ja äikän kurssien kirjojakin olisi pitänyt lukea vaikkei huvittanut. Mihin onkaan kadonnut lukemisen iloni? Osaisinkohan enää edes viettää päivää selailematta kännykkää tai konetta, ihan vaan lukien ja lukien. On niin helppoa pistää Netflixistä suosikkisarja pyörimään ja uppoutua siihen, mutta entäpä kirjoihin? Toisinaan kaipaan niitä kesäkuun öitä, kun vilkutin ikkunasta postiautolle, pistettyäni juuri loppuun luetun kirjan pois. Nykyään kuitenkin nukkumaanmeno aikani on aivan viimeistään keskiyöllä, eikä aamu kuuteen lukeminen tulisi kuuloonkaan, kun aamulla taas työt kutsuvat. Aineeton lukulistani vaan kasvaa ja kasvaa, mutta kuinkakohan monta kirjaa olen tänäkään kesänä saanut luettua? Yhden? Kaksi?

Viime aikoina ongelmanani on myös ollut kysymys, minkälaisia kirjoja tahdon lukea? Lukiossa luin niitä kirjoja joita oli pakko lukea. Ennen lukiota lu

Pienenä haaveilin kirjailijan urasta. Toisinaan teen niin yhä. Mutta koska oikeastaan kirjoitin muuta kuin blogi-tekstejä? Päässäni pyörii ideoita tarinoista ja hahmoista, mutta miksi en koskaan saa niitä kirjattua paperille. Ehkä koska olen aina ollut parempi kirjoittamaan asioita paperille, ja nykyään kirjoitus innon alkaessa tyypillisesti avaan tietokoneen ja kohta olenkin kadonnut internetin syövereihin ja inspiraatio ajelehtinut aikojaan.
Haluaisin kovasti viettää joskus viikon tai pari ilman älypuhelinta, tablettia ja tietokonetta tai telkkaria. Usein ajattelen tätä, viime aikoina vielä enemmän, mutta entä yhteydenpito kavereihin, entä bloggaaminen, entä tekemisen keksiminen, entä elämä? Varmasti saisin tällöin enemmän aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle, mutta suurin kysymys mahtaakaan ehkä olla, kumman uhraan ennemmin; lukemisen ja kirjoittamisen vai internetin ja sosiaalisen mediaan? Toisinaan toivoisin sen olevan jälkimmäinen, mutta ainakin toistaiseksi olen viime vuodet elänyt sosiaalisen elämän ja kännykkäni ehdoilla. Yritän kuitenkin tällä hetkellä luoda jonkinlaista tasapainoa näiden kahden välille. Komboon täytyy uitenkin lisätä myös työt. Töissä olenkin käyttänyt taukosi mieluummin lukemiseen kuin suomen selaamiseen ja iltaisin pyrin myös sulkemaan koneen jo aiakaisemmin ja syventymään johonkin kirjaan. Usein kuitenkin jos tahdon blogipostauksen saada kirjoitettua, niin sen väsääminen meneekin iltamyöhään.


Suosikkejani olivat englannin tunneilta Viktor Franklin Man's Search for Meaning, Jane Austenin ennestään minulle tuttu Emma sekä Pygmalion näytelmä joka on toiminut muun muassa My Fair Lady -musikaalin pohjana (jos joku ihmettelee, kävin kaksikielisen lukion, eli englantia opetettiin meille kuten äidinkieltä). Ja vaikka ehkä silloin siitä hiukan valitinkin, niin olihan Shakespearin King Richard kolmannesta kertova näytelmäkin aika mielenkiintoinen. Äidinkielessä meille anntettiin enemmän valinnanvaraa kirjojen suhteen ja koska luettavaa oli niin paljon, niin menin usein siitä mistä aita oli matalin ja luin muun muassa dekkareita ja yhden muumikirjan. sekä kirjoja joita olin jo aikaisemmin lukenut. Ehkä mieleenpainuvimpana uutena teoksena oli kuitenkin Samuel Beckettin Huomenna hän tulee.

Muoti tarinani POISTA AJASTUS

Kiinnostukseni vaatteisiin syntyi jo ennen kuin osasin kävellä kahdella jalalla. Tällöin tosin minua ei niinkään kiinnostanut vaatteiden estetiikka, vaan ryömiminen siskoni vaatekaappiin, ja vaatteiden heittely ympäri huonetta. Kuitenkin niin pitkään kuin vain pystyn muistamaan, pukeutuminen ja pukuleikit ovat aina minua kiinnostaneet. Nukkeleikeissä miltei hauskinta oli nimenomaan se nukkejen pukeminen. Kaverien kanssa usein kisattiin siitä, kenen nukke oli parhaiten pukeutunut. Päätettiin kategoriasta, valittiin vaatteet ja sen jälkeen pyydettiin lähintä perheenjäsentä valitsemaan paras. Aina kun käytiin papalle niin puin kaikki varaston vaatteisiin, ja pidin olohuoneessa muotinäytöksen. Teimme kotona myös paljon näytelmiä ja elokuvia, joissa suuressa osassa oli roolivaatteiden valinta. Kavereiden kassa yökyläillessä leikittiin aina "muotinäytöstä". Tyylikokeiluni alkoivat jo kolmannellaluokalla, jolloin ryhdyin pukeutumaan enemmän oman mieleni mukaan. Tyylikokeiluja on ollut niin huonoja kuin hyviäkin, ja kaikki tämä kokemus on tuonut minut tähän pisteeseen missä olen nyt.

Kokeilujani en kyllä vielä ole päättänyt. Usein pakotan itseni pukemaan päälleni jotain josta pidän, mutta joka on mukavuusalueeni ulkopuolella. Usein pakotan itseni pukemaan ylleni asukokonaisuuden, jossa oloni on hiukan epävarma. Vaikka itsevarmuus onkin paras asia, jonka voit päällesi pistää, on välillä hyvä olla hiukan epävarma. Mitä enemmän epävarmuudelle itseään altistaa, sitä enemmän oma itsevarmuus kasvaa. Näin ainakin itse uskon, ja näin olen todennut asioiden omalla kohdallani olevan. Esimerkkinä voin vaikka antaa ihonmyötäiset mekot. Vuosi sitten en juuri koskaan olisi uskaltanut ihonmyötäistä mekkoa päälleni pistää, sillä olisin kokenut itseni liian isoksi ja liian näkyväksi. Ostin kuitenkin Michael Korsilta aivan ihanan raitamekon, joka ei ole kotelomekko mutta malliltaan kuitenkin suora. Yleensä käyttämäni mekot olivat nimittäin kellohameisiamekkoja, jotka korostivat vyötäröäni. Pelkäsin kovasti laittaa tuon mekon päälleni, mutta yllättäen se saikin suurenmäärän kohteliaisuuksia aikaan. Saan yhä kohteliaisuuksia aina kun mekko on ylläni! Siitä lähti itseluottamukseni kasvamaan, vaikka aluksi mekko saikin aikaan suurta epävarmuutta. Nykyään pukeudun kotelomekkoihin vaivatta, ilman epäluottamuslauseita itseluottamukseltani. Henkilökohtaisesti minulle tämä on ollut suuri muutos, ja itseluottamukseni on tämän yhden mekon ansiosta kasvanut huomattavasti.

Halusin kirjoittaa blogiini itseluottamuksesta ja kehonkuvasta. Alkuperäisen tekstin piti käsitellä sitä miten kiinnostuin vaatteista ja pukeutumisesta. Lähdin kuitenkin kirjoittamaan sitä ajatuksenjuoksutekstinä ja pian teksti käsitteli enemmänkin itseluottamusta. Päätinkin ennemmin kirjoittaa itseluottamuksesta ja kehonkuvasta. Alkuperäinen  teksti oli hyvin positiivinen ja keskittyi itseluottamuksen löytämiseen. Itseluottamus on kuitenkin ailahteleva ominaisuus, eikä se ole mitenkään pysyvä tai stabiili. Toisinaan itseluottamuksen voi kadottaa ja toisinaan taas löytää. Tällä hetkellä oma itseluottamukseni kulkee vuoristorataa. Aloitettuani jälleen bloggaamaan, on omaa kehoa tullut katsottua tietokoneen ruudulta tarkemmin kuin pitkään aikaan. Toisinaan ajattelen, että enhän minä nyt tuollaista kuvaa voi blogiin pistää tai tuollaista asua käyttää, kun minähän näytän siinä lihavalta. Toisaalta ajattelen, että mitäs sitten? Mitäs sitten jos joku tuntematon pitää minua lihavan näköisenä? Miksi sillä olisi mitään merkitystä minulle?

Olen aina uskonut, että tärkeintä ei ole se miltä näyttää, vaan se miltä itsestä tuntuu. Tärkeintä ei ole se mitä numeroa vaaka näyttää tai minkä kokoiset housut vetää jalkaansa, vaan se että päästää irti niistä numeroista ja nauttii elämästä juuri sen kokoisena kuin on. Ihannevartalo on muuttunut vuosisatojen saatossa, mutta tietyn vartalotyypin ihannointi ei ehkä koskaan ole ollut suurempi ongelma kuin 2000-luvulla, kun meitä ympäröivä maailma on täynnä kuvia ja mainoksia ja lehtiä ja videoita ja lisää ja lisää kuvia ja kehoja. Suurin osa näistä mainoksissa tai julkisuudessa esiintyvistä henkilöistä ovat kuitenkin pitkiä ja laihoja. Miltä tuntuu katsoa niitä kuvia, kun itse ei ole kumpaakaan? En ollut oikeastaan itsekään sisäistänyt, kuinka tärkeää on esittää erilaisia kroppia sosiaalisessa mediassa, ennen kuin Abercrombie&Fitchin uutiskirje kilahti sähköpostiini. Katsoin suu ammollaan kurvikasta mallia - joka näytti samalta kuin minä. Harmikseni tämä on ollut ainoa kerta kuin olen kyseisen merkin nähnyt kurvikasta mallia käyttävän, mutta se teki minuun suuren vaikutuksen ja toimi silmiä avaavansa kuvana.. Samanaikaisesti Zara julkaisi uuden "love your curves" kampanjansa. Sama Zara jonka housuihin olen viimeksi pystynyt änkemään itseni yläasteella - enkä silloinkaan ksuurella menestyksellä. En usko Zaran tahtovan minun rakastavan kurvejani, ennen kuin kauppa valmistaa housuja ja jakkuja, joihin minun lantioni ja minun hartiani mahtuvat. On hyvin turhauttavaa selata nettikauppoja, kuten vaikkapa juuri aran nettisivuja ja ihailla kauniita housuja, joihin tiedät ettet tule koskaan mahtumaan vaikka kuinka laihtuisin.Vaikka olisi kuinka sujut oman kehonsa kanssa, ei silti ole mukavaahaaveilla niistä housuista, joita et tule saamaan polvia korkeammalle. Se väkisinkin vetää mielen alas.
ANOIN, ETTÄ TÄRKEINTÄ ON SE MILTÄ ITSESTÄ TUNTUU. Pääsykokeisiin lukiessani lihotin parisen kiloa, mutta alkuun se ei minua vaivannut. Uskoin, että kunhan kokeet ovat ohi ja normaali elämä jatkuu taas, niin kyllä ne siitä katoavat, mutta eivätpä ole neljässä viikossa kadonneet ja nyt minusta alkaa todella tuntumaan ikävältä. Minua ei haittaa se, miltä ehkä ulkopuolisen silmin näytän, mutta minulla on huono olla omassa kehossasi- Silti kysyn itseltäni, johtuuko huono-olo todella siitä että kroppaani ei voi hyvin, vai siitä, että en mahdu siihen yhteiskunnan olettama muottiin, vaikka kuinka koiran väittää itselleni, etten siitä välitä. Mitä sitten tehdä, jos on huono-olo omassa kehossa? Itse ainakin lähden ratkaisemaan sitä, mistä se johtuu. Oma huono-

Kyllähän esimerkiksi Dove on kampanjoinut kehojen erilaisuudesta, mutta oikeastaan suurin osa keho-positivismi kampanjoista joita olen nähnyt, ovat käsitelleet kauneustuotteita tai plus side mallistoja. Nämäkin ovat tietenkin tärkeitä, mutta itselleni tämä valaistumisen hetki tuli vasta, kun näin itselleni läheisen merkin julkaiseman kuvan ihmisestä, joka muistutti minua. Olen aina katsonut esim. Plu side kampanjoita vähän sillä tyylillä, että hyvä kun kampanjoidaan ja se on toki tärkeää, mutta en ole kokenut niiden olevan kohdistettuja minulla. Myöskään kauneuskampanjat eivät ole vaikuttaneet minuun niin suuresti, sillä muoti ja pukeutuminen ovat kuitenkin suurimmat intohimoni ja haluaisinkin nähdä enemmän muodikkaita ja kurvikkaat naisia mainoskampanjoita.


Minua on usein elämäni aikana kehuttu itseluottamuksestani, mutta totuus on, ettei sitä aina löydy. Muutaman viikon ajan olen tuntenut oloni kehossasi todella huonoksi. Yleensä kuitenkin paras tapa minulle vahvistaa itseluotttamustani, on tehdä jotain, mihin itseluottamukseni ei riitä ja huomata, että kaikki onkin ihan okei. PPukeudun usein vaatteisiin, jotka saavat minut tuntemaan oloni hiukan epävarmaksi, mutta dake it till you make it esitän olevani itsevarma. Yleensä juurikin näistä epävarmimpia asioistani olenkin saanut kaikista eniten positiivista palautetta ja sitä myötä lisää ja lisää sitä todellista itseluottamust. En esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten olisi koskaan tahtonut käyttää ihnmyötäisiä mekkoja, sillä nehän saavat minut näyttämään lihavalta ja tursuavalta mursulta. Nykyään vetäessäni kotelomekon päälleni, koen, että se vaan korostaa kurvikkaat naisellista vartaloani ja jos joku kokee sen rumaksi tai isokokoisuuteni on jokin suuri ongelma niin se on katsojan silmässä - kuten kauneuskonsultti. Viime aikoina itseluottamukseni on junarata- en kuitenkaan anna
Heikon itseluottamukseni pysäyttää minua, sillä tahdonvoiman on aina ollut valtava . Aion yhä pukeutua juuri siihen kuin huvittaa, tuntui miltä tuntui ja tulla tästäkin läpi entistä itseluottavaisempana. Isompikokoisista ihmisistä liikkuu usein sellaisia ennakkokäsityksiä tai stereotypioita siitä, että heidän tulisi pukeutua mahdollisimman löysiin ja peittäviin telttaa isiin vaatteisiin. Minun mielestäni jokaisen tulisi pukeutua juuri niin kuin huvittaa ja omaa kehoa ei tulisi pelätä paljastaa. En oikein usko kehontyypiun mukaan pukeutumiseen. Mielestäni itseluottamus on tyylikkäistä mitä ihmiseltä voi löytyä ja mitä vaan päälleen pistää, niin kunhan sen pukee itseluottamuksen kanssa, voi olla varma täyden kympin asusta. Itseluottamuksen puutteeseen auttaa tosiaan ainakin itselläni fake it till you make it. Eikä omaa tyyliään tarvitse muuttaa yhdellä silmänräpäuksellä.
koko merkinnät kaikkea xs-xl


Tänään minusta tuntuu lihavalta. Pahinta ei kuitenkaan ole vatsani vaan lantioni ja reiteni. Minusta tuntuu niin kuvottavan lihavalta.



Omaa kehoa on niin turha vihata.Sillä faktaan on se, että vietät koko elämäsi kehossasi, eikä se tule (ainakaan ilman surgical operations s) sen suuremmin muuttumaan.  Laihtua voit, lihota voit, mutta kehosi aina pysyy. Siksi on niin turhaa vihata omaa kehoaan ja oikeastaan se mitä olen huomannut on, että kun siitä rupeaaa valittamatta, on se paljon helpompi hyväksyä. Omasta kehosta valittaminen on muutenkin niin turhaa. Ihan kuluu paljon energiaa ja se voi vaikuttaa negatiivisesti myös muihin ihmisiin. Itse olen monesti kuullut kuinka kaverini valittavat omaa "läskiyttäään" tai haukkuvat muita läskeiksi (mikä minusta on raukkamaista), mutta itse jos olen samallahan viitannut siihen kuinka olen liian iso tai pyöreä, niin samaiset ihmiset ovat heti sanomassa, ettei näin ole. Onko siis niin, etteivät he vain kehtaa sitä minulle päin naamaa sanoa mitä tuntevat, ja puhuvatko he minusta selkäni takana pahaa samaan sävyyn kuin je puhuvat muista minulle, vai eivätkö he todella usko omaan lihavuutensakaan vaan kerjäävät vain huomiota? Onneksi tällaisia ihmisiä ei enää juuri elämässäni ole, mutta muistakaa, että kaikki tällaiset asiat saattavat todella vaikuttaa jonkun mieleen. 

Toivoisin, että voisin rohkaista muitakin kurvikkaat tyttöjä käyttämään juuri sellaisia vaatteita kuin heitä huvittaa ja olemaan ylpeitä kehoistaan. 

Merkkihöskä - POISTA AJASTUS

Merkkilaukkuihin ja muihin brändituotteisiin kuluttaminen on vahvasti ihmisiä jakava asia, sen joko ymmärtää tai ei. Itse kuulun siihen ryhmään joka on valmis laittamaan suuriakin rahasummia merkkilaukkuihin tai takkeihin ja vastaaviin. Olen kuitenkin hyvin tietoinen maksavani myös siitä merkistä - enhän minä merkittömästä vastaavasta tuotteesta varmasti muuten semmoisia hintoja maksaisi. Merkitön on tuntematon, eikä tuntemattomaan voi luottaa. Mistä minä tiedän mistä maksan tuotteessa, jos sen valmistaja ei sano minulle mitään. Merkkituotteita ostaessani tiedän mitä odottaa ja tiedän myös miten toimia, jos tuote ei vastaakaan odotuksia.
Hinta ei takaa laatua, mutta oman kokemukseni perusteella ne kulkevat usein käsi kädessä. Kulutin esimerkiksi useamman lompakon rikki lyhyessä ajassa, sitten ostin Vuittonin lompakon joka on yhä priimakunnossa neljä vuotta myöhemmin. En sano ettei yksikään halvempi lompakko kestäisi neljää vuotta, tai että kaikki kalliit lompakot kestäisivät ikuisesti, mutta oman kokemukseni perusteella kalliimpi on myös ollut laadukkaampi.
Monet luksusmerkit toki valmistavat myös tuotteita, jotka ovat mielestäni yksinkertaisesti rumia ja joista en koskaan maksaisi senttiäkään. Olen kuitenkin valmis maksamaan kauniista ja laadukkaasti valmistetuista tuotteista, merkin tarjoamista palveluista sekä merkin imagosta. Se että minulla on merkkituotteita ei tee minusta mitenkään parempaa kuin muista ihmisistä, mutta se tuo minulle itselleni paremman mielen. Tämä kuitenkin on juuri sellainen asia, jonka joko ymmärtää tai ei. Jos sitä ei ymmärrä (mikä on ihan ok, kunhan antaa kaikkien tehdä mitä lystää), niin sitä ei ymmärrä, eikä silloin yleensä mikään selittäminen auta.
Tämä oli hyvin kirjoitettu teksti ja on ihan hyvä välillä pysähtyä miettimään miksi jonkin tuotteen haluaa tai miksi siitä on valmis rahaa maksamaan. Ehkä tärkeintä onkin se, että tiedostaa maksavansa merkistä ja itse päättää onko merkki rahan arvoinen. Tämä kappale jäi kuitenkin mua vaivaamaan: "Mutta en voi kieltää, ettenkö olisi ollut aika monttu auki, kun teininä kesätöissä työkaveri kertoi käyttävänsä kaikki palkkarahansa kalliiseen laukkuun. Puhumattakaan siitä, kun näitä esitellään blogeissa. Ihan kuin kalliit merkkituotteilla saisi elämästä korkeatasoista high lifea ja blogista sitä myötä myös." Itse olin juurikin sellainen henkilö, joka 14-vuotiaana säästi kaikki taskurahansa ja lahjaksi saaneet setelinsä ostaakseen synttärilahjaksi itselleen Vuittonin laukun. Laukku oli minusta kaunis, enkä nähnyt mitään syytä olla sitä ostamasta. Tiesin myös jo tuolloin laukkujen hintojen mahdollisesta sijoitusarvosta. Nyt 5 vuotta myöhemmin jos laukun myisin, niin tekisin sillä todennäköisesti muutaman satasen voittoa. Ja kyllä, juuri tänään julkaisin postauksen mun kolmesta luksuslaukusta, osana postaussarjaa mun kaikista laukuistani. Multa lukijat olivat pyytäneet postausta mun laukuista, joten siksi postaussarjan toteutin. Tarkoitus ei ollut mitenkään leuhkia tuotteillani tai yrittää esittää elämääni jotenkin hulppeampana kuin se on. Tarkoituksena on vain jakaa se tieto ja kokemus mitä mulla on tuotteista. Ehkä joku muukin on harkinnut juuri sen saman laukun ostamista, tai tykkää vaan niistä lukea. Itse rakastan käsilaukkuja, sekä 'slg'-tuotteita, joten voin käyttää tunteja lukiessani postauksia erilaisten laukkujen materiaaleista ja muodoista tai katsoa youtubesta arvosteluja ja vertailuja. Mun mielestä olisi hyvin tylsää, jos näitä luksuslaukkuja ei blogeissa esiteltäisi. Kaikki luksusostokseni myös perustuvat yleensä pitkään selvitykseen ja monien arvosteluiden lukemiseen sekä katsomiseen. En koskaan osta näitä tuotteita hetken mielijohteesta, vaan esimerkiksi Mulberryn laukkuani ihailin jopa kaksi vuotta. Katsoin jokaisen Youtubesta löytäneeni videon laukusta ja luin kaikki blogiarvostelut, jotka silmiini sattuivat. Käyttäjien arvostelut kertovat tuotteesta yleensä paljon enemmän kuin myyjän kehut tai tyhjän mallikappaleen hipelöinti.
Yleisesti merkeissä kiinnostaa yleensä niiden historia sekä persoona. Persoonaton merkki on tylsä, eikä sellaista jaksa seurata tai tukea. Mulle esimerkiksi H&M on persoonaton, sillä merkillä ei ole omaa selkeää tyyliä tai linjaa. Toki jotkut juuri pitävät näistä "persoonattomista" merkeistä (ei välttämättä persoonaton yksittäinen vaate, mutta yleinen tyylilinja puuttuu). Oma suosikki vaatemerkkini on Jack Wills, joka on englantilainen astetta hintavampi high street merkki. Merkki pysyy sesongista toiseen hyvin uskollisena omalle tyylilleen, ryntäilemättä turhaan jokaisen trendin perässä. Vuosia sitten ostamani vaatteet yhdistyvät merkin viimeisinpiin vaatteisiin saumattomasti ja itse tunnistaisin brändin tyylin missä vain. Vaikka tuotteissa olisikin hiukan lisää hintaa sen pienen logon tähden, niin se ei minua haittaa. Merkki on suomessa tuntematon ja hyvin huomaamaton, mutta en pukeudukaan siihen statuksen vaan sen vaatteiden tähden.
Tiivistettynä mielipiteeni: merkkituotteet ovat elämäntapa ja harrastus - kallis semmoinen, mutta onpahan jokaisen oma asiansa mihin rahansa tahtoo pistää. On kuitenkin hyvä toisinaan pysähtyä kertamaan omia arvojaan ja kulutustottumuksiaan, mutta mikäli merkeistä tahtoo maksaa, niin ei siinä mitään pahaa pitäisi olla. Ja jos vielä tiivistelmään saisin yhden pointin lisätä, niin usein brändien imago ei ole vain sen itse luoma, vaan myös sen asiakkaiden. Imagoa luodaan sen perusteella, ketkä brändiä käyttävät, mutta myös sen perusteella mitä he siitä sanovat. Tässä aikaisemmassa kommentissa viitattiin H&M:män imagoon huonolaatuisena merkkinä. Sekin on varmasti käyttäjien aikaansaama ajatus, sillä tuskin ketju lähtisi ajatuksella itseään markkinoimaan. On kuitenkin hassua, miten samaan perheeseen kuuluvia COS:sia ja &OtherStories:sia pidetään yleisesti niin hyvälaatuisina. Kyseessä on tosiaan sama H&M Group johon merkit kuuluvat, joten luulisi vaatteiden tulevan samoilta tehtailta? Tästä mulla ei kuitenkaan oo varmuutta, mutta sekin ois kiva tietää.
Mutta joo, sainpas nyt oman mielipiteeni jossain määrin ilmaistua, vaikka kilometrin mittainen tästä varmaan tulikin. Aihe on vaan semmoinen josta voisin puhua päivät ja pitkät! Mukavaa alkavaa viikkoa sulle :)

Keho 3 - POISTA AJASTUS

Olen lihonnut ja se ahdistaa - uskaltaako lihoamistaan myöntää, entä saako body positivismia kannattanut myöntää lihoamisen ahdistavan?

Istuin koko alkukevään tietokoneen ääressä kirjoittelemassa blogipsotauksia valmiiksi keväälle. Lopun kevättä istuinkin sitten pöydänääressä lukemassa pääsykokeisiin. Ruokailutottumuksiani en muuttanut, ahdistustani yritin tunkea pois mielestä hemmottelemalla itseäni herkuilla ja liikkumaan en kuulemma ehtinyt tai säät eivät sitä sallineet. Minä lihoin ja minä ahdistuin. En uskaltanut myöntää lihoamistani ensin edes itselleni. Alkuun vain keksin vaa’an lukemille tekosyitä. ”Söin viime viikolla tosi huonosti, niin kyllä tää viikossa taas tasottuu”, ”mulla on menkat niin tässä on varmaankin useampi kilo sen takia ylimääräistä”, ”söin eilen illalla ravintolassa ison annoksen, niin se varmaan näkyy vielä aamun lukemassa”... kaikkea vastaavaa löytyi. Sisälläni kuitenkin tiesin sen kammottavan todellisuuden. En edes ollut kuukausiin käynyt vaa’alla ja menin sitä kokeilemaan, sillä tiesin jo lihonneeni. Silti en sitä uskaltanut uskoa. Aloin pelkäämään sitä lukua, mutta silti tahdoin aina tietää mitä se näyttää. 

En muuttanut sitä miten söin, sillä ajattelin, että jossain vaiheessa mun täytyy ruveta laihduttamaan, joten nautin nyt vielä näistä karkeista ja roskaruuasta. En uskaltanut ruveta treenaamaan, sillä tiesin, etten kykene samanlaisiin suorituksiin kuin ennen. Pelkäsin sen todellisuuden kohtaamista, että kuntoni oli poissa ja tilalla yhä vaan isompi minä. Aloin myös pelkäämään sellaisten ystävien näkemistä, joita ei tule usein nähtyä. Entä jos he huomaavat? Aloin pelkäämään sellaisten vaatteiden käyttämistä, jotka olivat jo entuudestaan tiukkoja. Entä jos ne eivät enää mahdu? Asukuvia ottaesakin aloin pelkäämään, että entä jos joku huomaa minun lihonneen, entä jos minulla on kuvassa kaksari tai vatsani näyttää todella isolta? Ironisesti samalla kun ahdistukseni kasvoi, niin samalla kasvoi myös se vaa’an lukema, sillä olin vaan niin onneton. Olin niin onneton, että se lamautti minut täysin ja esti tekemästä todellisia muutoksia. Vaikka painonnousussa ei edes ollut kyse kuin muutamasta kilosta, niin jo valmiiksi iso kokoiselle se parikin kiloa lisää on iso asia. 

Vaikka lopulta uskalsin myöntää painon nousuni niin itselleni, kuin muutamille ystävistäni, tuntui absurdilta, että uskaltaisin puhua siitä avoimesti blogissa. Minua pelotti myös myöntää painoni ahdistavan minua. Olen kirjoittanut blogiini kehonkuvasta ja siitä kuinka sitä omaankehoa tuli rakastaa. En minä voi myöntää sitä, etten itsekään aina pysty tähän. Voinko kirjoittaa blogiini siitä kuinka kaikkien kehojen pitäisi olla hyväksyttyjä, vaikka olisin ahdistunut omastani? Saanko myöntää omaa ahdistustani julkisesti? 

Ehkä kuitenkin juuri se ahdistuksesta avautuminen on se asia, joka auttaa minua tästä pääsemään yli. Sillä onhan se hyvin lohduttavaa itsellekin kuulla muiden kamppailevan samojen ongelmien kanssa. Vaikka kukaan ei uskaltaisi kommenteissa myöntää kokeneensa näitä samoja tunteita, niin tiedän etten voi olla ainoa. Ehkä tästä on siis vähintäänkin apua jollekin toiselle. Ehkä tämä myös auttaa minua sikäli, että näytän olevani isompi kuin ahdistukseni. Uskallan kohdata tuon pelon ja asettaa itseni ehkä yhä enempi näkyville. Enkä koskaan lakannut jakamasta asukuviani, sillä vaikka minua kuinka ahdistaisi omakuvani, niin se mun viimeinen ajatus on aina kuitenkin, että mitä sitten. Koskaan en ole kokenut sellaista pelkoa tai ahdistusta, josta en olisi päässyt yli.

Mutta ei, aina minäkään en ole yhtä itsevarma, kuin kuvani kertovat.