Slider

Elämäni ensimmäiset I Love Me -messut

keskiviikko 25. lokakuuta 2017



Mun päiväni I Love Me -messuilla lähti käytiin CND:n pisteellä, missä Liina (@kohokukkia) teki mulle tämän aivan ihanan geelilakkauksen. Kävin Liinalla aina lukiossa rakennekynsiä laittamassa, mutta ylppäri-kynnet jäivät mulla toistaiseksi viimeisiksi. Kynnet kuitenkin hiukan haittasivat toisinaan töissä jotain puuhia, eikä aikaa huoltamiseen enää jäänyt. Oon kyllä kaivannut Liinan luomuksia ja tämä geelilakkakin on aivan ihana!

Näitä Annie Eleanooran koruja ihastelin Weecosin pöydällä. Vaikka en mitenkään hirveästi koruja käytä, enkä tällaisia puisia ainakaan, niin viime aikoina ovat ne jotenkin alkaneet kutkuttamaan. Jotain tästäkin pöydästä saattoi tarttua mukaan, mutta mitä?




Sieltähän löytyi kaikkea ruokaa kanssa ja itse söin päivän aikana tällaisen vege-kana wrapin. Mua jäi nyt kuitenkin hämmentämään se, että jos tämä oli vegeä niin mitähän se "kana" sitten oli? En tiedä oliko kanaa vai muuta, mutta ainakin oli super herkullista. En tullut ottaneeksi kuvaa siitä paikasta mistä tämän ostin, eli en tiedä kuka se valmistaja tällä kertaa oli. Jos joku teistä tuli myös tätä maistaneeksi ja tiedätte puodin nimen niin kertokaa toki kommenteissa.




Menin itse messuille sunnuntaina, jonka olettaisin olevan se kaikista hiljaisin messupäivä. Siitä huolimatta ihmisiä oli tolkuttomasti. Monia kiinnostavia tuotteita oli vaikea päästä väkijoukon läpi katsomaan ja kuvien ottaminen oli myös hankalaa. En tiedä viihtyykö kukaan valtavissa väkijoukoissa tönittävänä, mutta itse en ainakaan. Kiersin siis kaukaa monet ruuhkaisimmista pisteistä kuten Jeffree Starrin sekä Nyxin. Mulle tuli vähän sama reaktio kuin hulluilla päivillä tuppaa tulemaan, että pakko tänne on tulla käymään, vaikka ei jaksaisi sen väkijoukon läpi työntyä mitään tuotteita katsomaan. Kyllä mä varmasti lähtisin messuille uudestaankin, mutta tosiaan itseltä meni kyllä varmasti monet tuotteet sivusuun, kun en jaksanut ruveta rynnimään väkijoukossa. Myös aivan vieraiden kosmetiikkatuotteiden suhteen olen aina hitusen skeptinen ja tuolla on vaikea päästä niitä rauhassa tutkimaan.




Olihan siellä kyllä vaikka mitä nättiä ja kiinnostavaa. Tämä hampaiden valkaisu oli kuitenkin kuin jostain sci-fi -elokuvasta! Blogini seuraajana tiedät kyllä rakkauteni kaikkeen vintage-henkiseen, joten nämä Remingtonin hiustenkuivaajat olivat kyllä mitä suloisimmat. Tämän pistän ehdottomasti muistiin, jos tulee kuivaajalle tarvetta.

Tässä vielä se tyypillinen kuva portailta, jonka vastaavia on nyt parin päivän ajan blogeissa pyörinyt. Tämän kuvan nappasin sunnuntaina lähtiessäni joskus viiden aikoihin. Kyllä tässä paljon vähempi on porukkaa, kuin monissa näkemissäni kuvissa. Aikaisempaa kokemusta ei minulla messuista ole, eli en voi verrata tätä päivää aikaisempiin vuosiin. Lueskelin tuossa aikaisemmin Nooran blogia ja hänellä oli kanssa ekat messut kyseessä. Hänellä oli mun mielestä tosi hyvät plussat ja miinukset. Eli kuten yllä jo hiukan päivittelin, niin miinusta tosiaan ihmisten määrästä. Monet ovat myös valittaneet tuon Jeffree Starrin pisteen sijainnista, jonka voin kuvitella olleen suuri ongelma perjantaina ja lauantaina. Pientä miinusta antaisin myös siitä, että oli vaikea löytää tietylle pisteelle, kun monessa näistä ei ollut niitä "koordinaatteja" näkyvissä. Esimerkiksi sain kiertää aika kaukaa, ennen kuin löysin tuon CND:n pisteen. Kuten Noorakin kirjoitti, niin oli messuhalli kuitenkin ihmismäärästä huolimatta siisti ja tarjontaa löytyi kaikille. Itse olisin toivonut ehkä vielä hiukan lisää vaatteita ja muotia, mutta kosmetiikka taitaa kuitenkin monille olla se suurin syy messuille lähtemiseen.

Kävin myös ennen lähtöäni seuraamassa Vaakakapinasta tuttujen Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen paneelia. Paneelissa kerrottiin aika paljon tulevasta J+ Lupa näkyä -ohjelmasta sekä kehoonsa suhtautumisesta ja esimerkiksi syomisestä sekä liikunnasta. Tässä vaiheessa huomasi, että neljän jälkeen sunnuntaina pitkän messuviikonlopun jälkeen eivät olleet Lehtinen ja Sarvas ehkä parhaassa vedossa. He kuitenkin myös itse huomauttivat tästä jo heti aloittaessaan, joten pienet ajatuskatkot ja muut pystyttiin ottamaan ihan huumorilla. Ihan mukava oli seurata heidän rupattelua siinä puolisen tuntia ja aion varmasti myös seurata heidän yleltä parin päivän päästä alkavaa uutta sarjaansa. 

Kyllähän sieltä messuilta tuli muutama juttu myös hankittua. Oli tarkoituksena postailla niistä tähän perään, mutta tuntui siitä tulevan turhan pitkä postaus. Niinpä ostoksia on sitten vuorossa maanantaina! 

Mites tuliko teidän vierailtua messuilla? Mikä oli messuissa parasta?

18 kommenttia:

  1. Tosi hyvin sinäkin kerrot messuista! Nuo hiustenkuivaajat on kyllä tosi söpöt! *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Juu ne kyllä houkutteli mua kovasti😍

      Poista
  2. En kestä, toi vaaleanpunanen kuivain on niin söötti! Ja vitsit miten kivan väriset kynnet sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin on! Kun uudelle kuivaajalle tulee tarvetta, niin tuo on kyllä ykkösenä mun listalla😍 Kiitos! :)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Hyvin ja kattavasti kerroit messuista :) Itse en oo mikään vuosi tuolla käynyt, mutta ens vuonna vois yrittää päästä mukaan!

    http://www.millat.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla, kiva kuulla :) Mullakin oli vasta ekat messut kyseessä, mutta varmasti lähden ens vuonnakin tuonne! Kannattaa kyllä :)

      Poista
  4. Noi messut näyttää niin kivoille! :) Uskon kyllä, että porukkaa on ollut paljon ja ehkä tungostakin, ehkä sitä parannetaan sitten ensi vuodelle! Mulla jäi messut välistä tänäkin vuonna, vaikka sinne kovasti halusin...No ensi vuonna sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tungokseen olisi ensi vuonna varauduttu jotenkin paremmin! Ehkä jos messut kirjamessujen tapaan jakautuisivat neljälle päivälle, niin kävijätkin jakautuisivat vielä vähän enempi :) Toivottavasti pääset ensi vuonna osallistumaan kans!

      Poista
  5. Harmittaa vaan postaus postaukselta enemmän, etten itse päässyt tuonne :D Ehkä ensi vuonna sitten! Ainoa mikä itseäni tuossa tapahtumassa häiritsee, on se ihmispaljous jota en tietyn rajan ylityksen jälkeen enää voi sietää :D

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, voi ei! Toivottavasti pääset säkin messuille ens vuonna :) Siis kyllä tuo ihmispaljous on ehdottomasti mullekin suuri miinus!

      Poista
  6. Vau oot saanut napattua ihanat kuvat tuolta, noiden ansiosta tekee vielä enemmän mieli päästä sinne ensi vuonna😍 Toki ilmeisesti siis täytyy alkaa varautua väenpaljouteen sitä varten jo nyt hahah :D Jos hei sä ostit jotain tuolta niin olisi kiva lukea niistä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elli, varmasti pääset säkin ens vuonna messuille! Ja kyllä, rupean itsekin jo keräämään voimia sitä ens vuoden koetelmusta varten..😂 Ja joo mun ostoksia on tulossa maanantaina, kun en tahtonut tehdä tästä liian pitkää postausta :)

      Poista
  7. Ensi vuonna olis kiva päästä messuille! :) Tuo ihmispaljous ei kyllä houkuta yhtään mutta kokemuksena varmasti kivat messut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmispaljous on tosiaan messujen suurin miinus, mutta muuten kyllä messuja täysin suosittelen! Toivottavasti pääsisit ens vuonna paikan päällle :)

      Poista
  8. Kylläpäs te nyt kidutatte mua näillä messu postauksilla :D Ensi vuonna on kyllä ihan pakko päästä käymään tuolla, olisi sitten mitä muuta menoa tahansa :D Kieltämättä toi ihmismäärä ei kuulosta oikein hyvältä, mutta noi messut on kyllä ihan pakko päästä kokemaan edes kerran elämässään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, voi sinuakin! 🙈 Noni, kyllä mullakin meni monta vuotta, ennen kuin messuille kerkesin! Suosittelen valitsemaan sunnuntain, jos haluaa välttyä isoimmilta ruuhkilta :)

      Poista
  9. Noi sun kynnet on kyl niiiin ihanat *_* Kauan tollanen geelilakkaus kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga!☺️ Geelilakkaus kestää kyllä kaiken, että sit pitää käydä huoltamassa tai poistamassa, kun "juurikasvu" käy omaan silmään liian pitkäksi. Eli riippuu vähän omien kynsien kasvutahdista, mutta yleensä se huoltoväli on joku 3-5 viikkoa :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan