Kuvat Messukeskus
Mitä tämä on? Postaus torstaina? Blogissa on nimittäin arvonnan aika ja arvottavana on kaksi lippua I Love Me -messuille!
Olen vuosien ajan aina ajatellut näille messuille lähteväni, mutta ne kun sattuvat olemaan syyslomien aikaan, niin olen aina ollut ulkomailla. Nytpä olen kerrankin vuosien odotuksen jälkeen Suomessa tämän viikonlopun ajan ja pääsen itsekin messuille osallistumaan! Sain messuille bloggaajapassin sekä kaksi lippua arvottavaksi yhdelle onnekkaalle lukijalle.
Messuthan ovat jo viikon kuluttua eli 20-22.20, eli nyt on sitten arvonnalla kiirettä. Jaossa on siis kaksi lippua yhdelle voittajalle. Liput oikeuttavat käyntiin messuilla yhtenä päivänä. Kyseessä ovat Suomen suurimmat kauneus- ja hyvinvointimessut. Tutkailin jo hieman viikonlopun ohjelmaa sekä siellä edustavia merkkejä ja sieltä löytyy varmasti jotain kivaa kaikille.
Haluaisitko voittaa kaksi lippua I Love Me -messuille?
1. Voit osallistua arvontaan jos olet blogini lukija. Toisen arvan voit saada, jos seuraat minua Instagramissa (@Sara.Oona). Voit siis yhteensä osallistua kahdella arvalla.
2. Osallistuaksesi jätä kommentti tähän postaukseen.
Kerro kommentissasi:
- Mistä pidät minun blogissa
- Oletko käynyt messuilla aikaisemmin ja jos olet, niin mikä on ollut niissä parasta (kaipaan vinkkejä!)
- Kuinka monella arvalla olet mukana
- Sähköpostisi, jotta voin olla sinuun yhteydessä ja lähettää sinulle sähköiset liput
Osallistuminen sulkeutuu keskiviikkona 18.10. kello 18.00 jolloin suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajaan. Mikäli en saa yhteyttä voittajaan vuorokauden kuluessa, suoritan arvonnan uudelleen.
Onnea kaikille arvontaan!
Hei tähän arvontaan pitää kyllä osallistua! Tykkään sun blogin postauksissa sekä ulkonäöstä :) Mukana kahdella arvalla! vii_vi_95@hotmail.com
VastaaPoistaKiitos kommentista ja osallistumisesta Viivi! :)
PoistaSun blogissa ihailen aina ottamiasi kuvia. Oli kyseessä sitten kuva päiväsi asusta, kauneustuotteista, ruuasta tai rakennuksesta ne ovat aina todella upeita! Itse en ole koskaan aikaisemmin käynyt I Love Me -messuilla, mutta ihania kertomuksia on kavereilta tullut kuultua. He ovat sanoneet aina että ammattilaisten vinkit ovat todella suurta herkkua noilla messuilla. Itse olen kahdella arvalla mukana :) funnyseppa@gmail.com
VastaaPoistaVoi kiitos Paula! Ammattilaisilta saa kyllä varmasti hyviä vinkkejä :) Kiitos osallistumisesta!
PoistaOi ihanaa! Oon kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistaSun blogissa tykkään ihan sikana siitä kun kuvissa jotenki mulle ainaki huokuu semmonen itsevarmuus ja sulla on aivan upee tyyli muutenki! :)
Laura.paukkonen1@hotmail.com
Ihana kuulla Laura! Kiitos osallistumisesta :)
PoistaYhdellä arvalla mukana! Tykkään kovasti, kun panostat selvästi kuviin ja sisältöön. Postaukset tuntuvat aina kunnolla viimeistellyiltä. I love me -messuilla en ole aiemmin käynnyt, mutta tällä kertaa tarkoitus olisi mennä. Odottelen kovasti varsinkin luonnonkosmetiikkamerkkejä.
VastaaPoistateaandvanity.blog @ gmail.com
Kiitos ihanasta kommentista ja osallistumisesta Maru!
PoistaBloggerin kautta seurailen, eli yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistaNäillä messuilla olen käynyt monen monituista kertaa, siis jo silloin kun messuilla oli vielä eri nimi.
Messujen parasta antia itselleni ovat hyvät messutarjoukset ja uutuustuotteiden esittelyt. Luonnonkosmetiikkaa raahasin viime vuonna kotiin ison kassillisen ja sama tapahtunee tänäkin vuonna.
suvi.vikholm(a)luukku.com
Tarjoukset ja uutuudet kyllä kiinnostaa :) Kiitos osallistumisesta!
PoistaKahdella arvalla mukana.
VastaaPoistaPidän eniten sisustuspostauksista.
Näillä messuilla en ole ennen käynyt, nyt ystävä pyysi seuraksi.
alexannemalkia@gmail.com
Kiitos kommentista ja osallistumisesta! :)
PoistaKahdella mukana.
VastaaPoistaEniten luen sustusjuttuja ja postauksia ihan tavallisesta arjesta :)
En ole aikaisemmin käynyt messuilla... Sisaren kanssa lähtisin :)
sirkkulitm@gmail.com
Kiitos kun osallistuit ja kommentoit! :)
PoistaPidän blogisi selkeästä ja tyylikkäästä ulkonäöstä ja upeista kuvista!
VastaaPoistaEn ole aikaisemmin käynyt, tänä vuonna eniten houkuttelee tuo Jeffree Star. :)
Kahdella mukana, jennyahlqvist1@gmail.com
Kiitos Jenny! Noita Jeffree Starin tuotteita tahtoisin kyllä itsekin päästä kokeilemaan :) Kiitos osallistumisesta!
PoistaSelkeä ja tyylikäs. Ei ole liikaa kaikkea :)
VastaaPoistaEn ole aikaisemmin käynyt, mutta tänä vuonna olen menossa! :)
Kahdella mukana.
nannaliini10@gmail.com
Kiitos kommentista ja osallistumisesta Nanna!
PoistaYhdellä mukana. Tykkään näteistä kuvista ja ideoista sisustukseen :)
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Kiitos osallistumisesta ja kommentista :)
PoistaKahdella arvalla mukana, seuraan täällä Bloggerissa sekä Instagrammissa :) Tykkään blogissasi sun persoonasta sekä tyylistä <3 Oon ollut aikaisemmin messuilla ja parasta on kaikki alennukset sekä uudet tuttavuudet kosmetiikassa! Kahdella arvalla mukana. Niina_93_2@hotmail.com
VastaaPoistaIhana kuulla Niina! Kiitos :) Alennukset ja uutuudet tosiaan houkuttaa, kiitos osallistumisesta!
Poistaseurasin sua instassa ja tähän viskaan,että oispa huippua päästä! :)
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta! :)
Poistaja hulda84@hotmail.com
VastaaPoistaSun asukuvat on ihania ja tykkään siit tyylistä, miten kirjotat :) En oo aikasemmin ollu I Love Me-messuilla, mutta ne kiinnostais tosi paljon! Olis ihana päästä tekee meikkilöytöi ja näkee kaikkee sitä ohjelmaa! Kahdella arvalla oon mukana ja sähköpostiosoite on essiaula@hotmail.com!
VastaaPoistaKiitti Essi! Kiva kuulla :) Kiitos osallistumisesta!
Poista