9.05 Aika aamiaiselle. Oon säälittävän huono syömään aamupalaa jopa hotelleissa ja tässä on kaikki mitä aamupala buffetista lautaselleni löydän. En tykkää brittiläisestä makkarasta, pekoni menettelee vaikka hampurilaisissa, muttei sellaisenaan ja pavutkin ovat yksinään vähän tylsiä. Laktoosi-intolerantikkona en voi maitotuotteita briteissä nauttia, paitsi silloin kun muistan ottaa lääkkeet mukaan, enkä niitä aamiaiselle muistanut. Tuo leipä on kyllä ihan pelkkää pullaa, mutta hyvältähän se maistuu!
10.35 aamiainen on syöty ja naama meikattu. Ripsissä on mun vanhat ja kulahtaneet ripsenpidennykset, sillä en ole kerinnyt vielä kauppoihin keräämään kasaa Fleur de Forcen Fleur Loves -ripsiä (niistä postaus täällä). Asu on myös sama kuin edellisenä iltana, sillä nyt vasta lähdetään kaupoille.
11.45 miten sattuukaan nämä kaikki ajat alkamaan vitosella? Ärsyttää kun tämä kuva ei tarkentanut, sillä Willsillä myyjät aina asettelevat kaikki vaatteet kauniisti koppeihin sillä välin kun vielä katselet lisää.
Mutta tässä vaiheessa oltiin tosiaan ehditty piipahtamaan Oxford Streetin Lushilla, sillä olin jättänyt vahingossa Bootsin kassini sinne edellisenä päivänä. Onneksi se oli otettu talteen ja sain kaikki räpsyni takaisin hah! Oxford Streetiltä suunnattiin pienempiä takakujia pitkin Carnaby Streetille ja mun pyhäkköön eli Jack Willsiin. Willsin täytyy aina olla reissun eka stoppi, sillä sieltä tulee myös eniten ostettua.
11.50 Sovittelua Willsin sovitushuoneessa. Näitä ei voi edes kopeiksi kutsua, kun kaikki ovat niin isoja ja näissä on toisinaan ihan sohvia tai sänkyjäkin. Ihastuin molempiin näistä vaatteista tässä asussa ja kyllähän ne kotiin kiikutettiin!
12.42 Tämän tunnin aikana ollaan ehditty sovittaa kaikki loputkin Willsin vaatteet sekä tultu ostopäätökseen myös Clarksilla. Clarksille lähdin nilkkureita hakemaan ja ne kyllä löytyivät, mutta nämä kävelykengät tarttuivat ikään kuin bonuksena mukaan. Hetken aikaa vertailin näitä kävelykenkiä viininpunaisiin brogues-kenkiin, mutta koska kaikissa kävelykengissäni on jo erikoinen väri sekä tupsuja ja muuta, niin päädyin tähän astetta kasuaalimpaan pariin.
13.24 Tähän mennessä ollaan ehditty Abercrombie & Fitchin sovituskoppiin. Tällä kertaa Abercrombien valikoima oli pieni pettymys, mutta kyllä sieltä muutama vaate kuten tämä tosi söpö fleece. Yleensä mun tavanomainen shoppailureissu on metrolla Oxford Circusiin ja siellä alotan Carnaby Streetillä Jack Willsiltä tai Topshopista, joidenka jälkeen kävelen alas Regent Streetiä ja Burberryn kulmalta käännyn sivukadulle, jolla Abercrombie & Fitch sijaitsee. Sieltä suuntaan alas Piccadilylle ja sitä pitkin hotelliin. Suoritan reissuni aina joko näin tai saman käänteisessä järjestyksessä. Tällä kertaa ei tehty juuri pysäkkejä Regent Streetillä, sillä Jack Willssillä oli niin hyvä valikoima, etten muuta tarvinnut. Topshopille päätin myös suunnata vasta seuraavana päivänä omassa rauhassani.
13.41 Oli pakko pysähtyä Bentley & Skinnerin ikkunaan ihailemaan näitä aivan upeita luomuksia. Ikkunoissa oli esillä mitä upeimpia sormuksia, korva- ja kaulakoruja sekä tiaroita ja rintakoruja. Olivat aika unelmaisia eikä todellakaan oltu ainoita tiirailemassa sisälle.
13.49 Pääsimme kohteeseen eli Fortnum & Masonille. Ostetaan täältä kaikki juomamme tee, mutta sieltä löytyy myös kahvia, viiniä, suklaita ja muita karkkeja sekä ruokaa. Sieltä löytyy myös teehuoneita ja ravintoloita. Paikka on niin kaunis, että siellä kannattaa ehdottomasti käydä!
14.02 Piccadillyn varrella oli pakko vielä tehdä toinen pysäkki Bootsiin hakemaan vähän Fleur de Forcen tuotteita sekä Eucerinia. Puhuinkin aikaisemmin, etten ole Eucerinin kadottua Suomesta löytänyt iselleni sopivaa kosteusvoidetta. Onnekseni sitä löytyy Lontoosta, joten kävinpähän sitä ostamassa oikein monta kappaletta.
14.12 Kierros päättyi ja päästiin takaisin hotelliin! Tässä oli päivän shoppailujen aikaansannos! Jos teiltä on jäänyt mun ostokset näkemättä niin klikatkaapa tästä.
14.36 Tässä vaiheessa olikin jo nälkä, joten suunnattiin yhteen meiän vakkari ravintoloista eli Da Corradin Shepherd's Marketilla.
14.43, 14.59, 15.27 Ruokaa, ruokaa, ruokaa! Oli super hyvää kuten aina.
16.07 Jäätiin Shepherd's Marketille ottamaan asukuvia. Asukuvat löytyvät täältä!
16.32 Palataan hotellille ja teen ystävälleni perinteisen Snapchat Haulin, jossa lähetän hänelle kuvat kaikesta mitä ostin. Siihen menikin hetki.
Ehkä noin kello viisi taidettiin lähteä kohti Emirate's Stadiumia Arsenalin peliä varten
19.32 Oltiin super aikaisin stadionilla, sillä tavattiin muutamia meidän Lontoolaisia ystäviä ennen peliä. Saatiin super hyvää kakkua!
20.00 Peli alkaa!
21.45 Peli päättyi 2-0 tulokseen eli voitto tuli. Itse en jalkapallosta niin välitä, vaikka ihan kiva sitä on siellä livenä seurailla jos sillä syyllä pääsee Lontooseen
22.28 Mitäs tässä jonotellessa. Jäätiin matsin jälkeen hetkeksi vielä stadionille teetä juomaan, jotta pisimmät jonot olisivat ohi. Jonkin verran sai kuitenkin jonotella metroon päästäkseen.
23.06 Viimein takaisin hotellilla pitkän päivän jälkeen!
23.18 Meikit pesty ja nyt ei muuta kuin Eucerinia kasvoihin ja nukkumaan!
Tajusin näitä kuvia katsoessani, että minä todella tarvitsen uuden puhelimen... Nykyinen iPhone 5S:säni on palvellut minua hyvin ja uskollisesti pidempään kuin yksikään muu puhelimeni, mutta sen aika tuntuu olevan lopussa. Tämä siis ei johdu ainoastaan kuvanlaadusta, mutta kuvanlaatuun tahdon seuraavassa puhelimessani panostaa.
Tässä kuitenkin oli mun aika tavanomainen päivä Lontoossa. Shoppailua, Italialaista ja jalkapalloa. Mulla oli alkuun ajatuksena tehdä video reissusta, mutta kun ekan päivän puolessavälissä tajusin unohtaneeni kuvata täysin niin luovuin ideasta.
Kiinnostaisiko teitä nähdä videota ehkä seuraavasta reissusta?
Mitäs piditte tällaisesta My Day -postauksesta?

Voi miten kiva postaus! :) Tää ei yhtään helpota Lontoo-kuumetta!
VastaaPoistaHaluisin niin mennä sovittamaan noita tiaroita tuonne korukauppaan! <3
Kiitos Taru! Juu mun blogi on enempi semmoinen näin villitset kuin näin hillitset Lontoo-kuumetta blogi 😂 Ne oli niin upeita ja ois kyllä mahtavaa saada tuommonen päähänsä pistää 😍
PoistaTosi kiva postaus! Ihania shoppailuja oot kyllä tehny.
VastaaPoistaKiitos Sini! Kiva jos tykkäsit :)
PoistaMäkään en mikään jalkapallofani ole mutta olin silti ihan innoissani kun pari päivää sitten käytiin katsomassa Southampton Saintsin peli! :D ja joo hei ens reissusta olisi ihana nähdä video, sulta toivoisinkin enemmän videoita!😍❤️
VastaaPoistaHahah, livenä se on toisinaan ihan hauskaa, mutta en kyllä viikottain kävis 🙈 Ihana kuulla Elli! Video on vakavassa harkinnassa😉❤️
PoistaKivan kuuloinen päivä sulla! :) Paljon shoppailua, hyvää ruokaa ja jalkapalloa :D<3 Tuli taas sellainen olo, että haluan pian Lontooseen!
VastaaPoistaOli kyllä onnistunut päivä! Lontoossa on aina yhtä ihanaa 😍
Poistaolipa kiva postaus ja oii miten hyvltä nuo ruuat näyttää!!:)
VastaaPoistaKiitos Saara! Oli kyllä herkullista ruokaa 🙈
Poista