Slider

Sara V - 1 V, miten blogi on muuttanut elämääni?

maanantai 29. tammikuuta 2018

Kirjoitin ensimmäisen postaukseni tähän blogiin tasan vuosi sitten. Se kipinä kirjoittaa blogia oli tosin kutitellut minua jo pidempään. Ensimmäisiä blogejani aloitin kirjoittamaan jo joskus 12-13 -vuotiaana. Muistin juuri vanhat tunnukseni bloggeriin ja pääsin ihailemaan nyt yksityistä blogiani juurikin seiska- ja kasiluokilta. Laatukamaahan se oli "tänään olin kaverin kanssa ja sit syötiin karkkia ja katottiin Harry Potteria kunnes sen piti lähtee ja sit saatoin sen kotiin. Sen jälkeen katoin vielä ite vähän Potteria ja datasin mesessä" mukana pari kuvaa, jotka parhaassa tapauksessa eivät edes liittyneet postaukseen. En oikeastaan tiedä, miksi edes blogia tuolloin kirjoitin. Ehkä se oli trendikästä. Oma blogini oli kuitenkin kuin lähinnä päiväkirja parilla kuvalla höystettynä. Vuosi sitten kuitenkin perustin jälleen kerran uuden blogin puhtaalta pöydältä. Olin tehnyt Youtube-videoita jo jonkin aikaa, mutta se ei enää niin paljoa innostanut, eikä se tuntunut ihan omalta suunnalta. Muoti ja tyyli oli kuitenkin se, mikä minua ajoi sosiaaliseen mediaan ylipäätänsä sotkeutumaan. En kuitenkaan kokenut että pystyin ilmaisemaan tätä intohimoa videolla. Mulla oli oikein semmoinen vahva halu ja kutina päästä esittelemään asuja ja trendejä muille ja mulla oli vahva tunne, että blogi onkin se oikea väline siihen.



Mitä blogi on tuonut elämääni?

Ainakin ystäviä. Tämä ehkä yllätti itsenikin! Blogini kautta olen päässyt tutustumaan muihin ihaniin bloggaajiin, osaan ruudun välityksellä, mutta osaan myös ihan kasvotusten. Erityisesti tahtoisin mainita vielä muutaman henkilön. Ensimmäisenä mainitsisin Ellin, jonka kanssa ollaan paljonkin yhteydessä lähes päivittäin ja kasvotustenkin ollaan päästyjo muutaman kerran tapaamaan. Tarun kanssa tulee kans jutskattua, ja olisi ihana päästä joku päivä mittaamaan! Ja vielä tahtoisin mainita kaikki meidän pikkujoulujen tytöt, tällä porukalla toivottavasti mitataan uudemmankin kerran. Myöskin Facebookin ehdotetut kaverit ovat yllättäen täyttyneet tutuilla blogi-naamoilla.



Uutta inspiraatiota. Mua ainakin blogi inspiroi monellakin saralla (saralla, hahah). Bloginkirjoittaminen inspiroi mua yrittämään enemmän oman tyylini kanssa. Olen kirjoittanut aiemminkin, etten koskaan ole tyylini kanssa "valmis" tai siihen tyytyväinen. Bloginkirjoittaminen kuitenkin kannustaa mua keksimään uusia asuja ja yhdistelmiä kaiken aikaa. Blogini inspiroi mua yrittämään myös muitakin uusia asioita, kuten uutta kosmetiikkaa tai ravintoloita. Etenkin Lontoossa kun on niin paljon mahdollisuuksia, niin viimeisimmän vuoden aikana on tullut kokeiltua lisää uusia paikkoja, jotta niistä voisi blogiinkin kirjoitella. Helposti nimittäin käy niin, että Lontoon reissutkin ovat ihan rutiininomaisia ja tulee käytyä samoissa kaupoissa sekä ravintoloissa. Myös Helsingissä uusien paikkojen tutkiminen on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Oltiin mun ystävän kanssa bussissa yksi päivä, kun totesin, että joku katu näytti hyvältä asukuvien ottamiseen. Ystäväni vaan nauroi ja totesi, että "that's such a Sara thing to say". Asioita huomaa ajattelevansa ja katsovansa uudella tavalla. Mistä saisikin aikaiseksi postauksen, ja oi miten tuosta saisi nätin kuvan. Uuteen inspiraatioon liittyy myös ehkä uusi rohkeus - rohkeus kokeilla uusia asioita ja esimerkiksi lähteä mukaan blogimiitin kaltaisiin tapahtumiin.



Mitä blogi on minulta vienyt?

AIKAA. Rupesin tuossa syksyllä miettimään, että mitä ihmettä tein kaikella ajallani ennen kuin aloitin blogia kirjoittamaan? Etenkin marraskuussa oikeastaan kaikki vapaa-aikani työn ja avoimen ulkopuolella meni bloginkirjoittamiseen. Blogikirjoitusten suunnitteluun, kuvaamiseen ja kirjoittamiseen menee todella niin paljon enemmän aikaa kuin helposti voisi olettaa. Lisäksi täytyy välillä tehdä niitä kiinnostavia juttuja, kuten käydä ravintoloissa tai showroomeissa, jotta niistä voisi kirjoittaa. Olen kuitenkin nauttinut tästä bloginkirjoittamisesta niin paljon, etten kadu siihen kuluvaa aikaa lainkaan. Jos yhtäkkiä saisin jostain lisää aikaa, niin varmasti uhraisin senkin blogini parantamiseen, sillä aikaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi.



Mitä ensimmäiseen vuoteen on mahtunut?

Tammikuussa bloggaaminen vasta alkoi, joten kummia ei ehtinyt tapahtumaan. Helmikuussa kärsin siitä, ettei minulla oikeastaan ollut kuvamateriaalia. Maaliskuussa kävin Lontoossa ja ystäväni luona Aberdeenissä, joten niistä tuli postailtua (1,2,3,4). Leikkasin myös hiukseni lyhyiksi ensimmäistä kertaa vuosiin. Postasin myös ensimmäiset asukuvani, palellen minihameessa lumisateessa.

Huhtikuussa blogini siirtyi lukulomalle, joten postaukset olivat lähinnä ajastettuja. Leivoin Kinderkakun, ostin uutta kosmetiikkaa, unelmoin luksuslaukuista, ja sain toteutetuksi blogini toiset asukuvat.

Toukokuussa kärsittiin vielä lukulomasta, joten ajoitettujen postausten kuvasaldo oli niukkaa. Kirjoittelin vinkkejä turhien ostosten välttämiseen, ostin Vuittonin Tahitienne Bandeaun, pääsin ulos pääsykokeista ja sain viimein kuvattua uusia asukuvia.

Kesäkuussa leivoin skonsseja sekä Victoria Sponge -kakkua, ostin Block-lampun, ja napsin parit todella kivat asukuvat (1,2).

Heinäkuussa tuli postattua Lontoon reissulta niin Harry Potter -studioilta, Peggy Porschenin kahvilassa, Suomessa tuli taas käytyä kesäisessä Kehla Stall Cafessa ja vietettyä ihania illanistujaisia ystävien kanssa. Päätin myös puhua blogissani tärkeästä asiasta, eli itseluottamuksesta ja kehonkuvasta. Heinäkuun päätti vielä 13 faktaa tyylistäni tagi. Ihanasti myös kesästä alkaen asukuvia on tullut säännöllisemmin ja enenevissä määrin.

Elokuussa jatkettiin vielä Lontoon postauksilla, kun kirjoittelin Farm Girl Cafesta ja julkaisin asukuvia Notting Hillistä. Esittelin teille osan mun astiakokoelmastani ja myöskin laukkujani esittelevä postaussarja alkoi. Löysin myöskin kaikkien aikojen parhaan kalenterin, ja tämä vinkki oli pakko jakaa muillekin!



Syyskuussa oltiin taas etsimässä inspiraatiota sesongin vaihtuessa, ja kirjoittelinkin syksyn inspiksestä, lemppari tubettajistani sekä Blair Waldorfin tyylistä. Laukkujani esiteltiin kahdessa postauksessa (1,2). Osallistuin myös elämäni ensimmäiseen blogimiittiin.

Lokakuussa puolestaan palattiin taas Lontooseen ja blogissa tuli muun muassa esiteltyä ostoksia tuolta reissulta ja käytyä läpi mun tyypillinen päiväni Lontoossa. Postailin Lushin lemppareistani ja osallistuin heidän joulun pr-tapahtumaan. Osallistuin myös ensimmäistä kertaa elämässäni I Love Me -messuille. Lokakuu oli blogin kanssa mun vuoden aktiivisin postauskuukausi ja 100 postausta tuli blogissa täyteen!

Marraskuun aikana päästiin puolestaan naureskelemaan mun epäonnistuneille asukuville. Kyseinen postaus sai paljon positiivista palautetta, ja jatkoa on varmasti luvassa vielä kevään aikana! Marraskuussa kokeiltiin myös uusia kasvonaamioita ja esiteltiin niitä meikkipussin ikuisia vakkareita. Kirjoittelin laihuuden merkityksestä  ja aloitin mun lemppari tv-sarjoja käsittelevän postaussarjan.

Joulukuussa oli paljon jouluuun liittyviä postauksia, kuten lahjaideoita sekä osallistuin bloggaajien pikkujouluihin. Sain myös valmiiksi mun käsinneulotun jättiviltin ja vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Porvoossa. Vaikka lupauksista en sinänsä välitä, niin seitsemän tavoitetta annoin itselleni vuodelle 2018.

Tammikuussa päästiin kurkkaamaan joulukuun ostoksia, jaoin 5 oppiani pukeutumisesta, toteutin suosikit-postauksen vähän uudella tavalla, esittelin tyylini kulmakivet, kokeilin uutta kosmetiikkaa, ja otin kantaa siihen, onko bloggaaminen pelkkää raapustelua nettiin vai ehkä jopa todellista työtä.

Paljon on tähänkin vuoteen mahtunut, mutta toivottavasti seuraavaan vuoteen vielä enemmän! Itse huomaan kyllä blogissani kehitystä noista ensimmäisistä kuukausista, mutta vielä on tämä tuotos kaukana siitä, mitä sen todella toivoisin olevan. Mutta suunta on toivottavasti oikea ja eteenpäin mennään. Omasta mielestäni parasta ensimmäisessä vuodessa on ollut se, kuinka moni oikeasti jaksaa mun blogia lukea ja jättää aina niin ihania kommentteja. Ette tiedä miten ihanaa on kuulla jonkun todella sanovan, että inspiroin heitä - se on aivan uskomattoman hyvä fiilis! Aloitin blogini saadakseni jakaa inspiraatiota pukeutumiseen ja löytääkseni itselleni paikan oman intohimoni valjastamiseen. Siispä teidän ihanat kommentit aina muistuttavat mua juuri siitä miksi blogini aloitin.

Omia suosikkipostauksiani ovat todennäköisesti olleet mielipidepostaukseni, sillä ne ovat olleet postauksia, joiden julkaisu on aina hiukan epäilyttänyt, mutta tyypillisesti ne ovat päätyneet minun luetuimpiin postauksiin. Myöskin asukuvani ovat olleet niitä omia lemppareita, kun ne yleensä eniten myös muissa blogeissa kiinnostavat. Tätä postausta kuvittavatkin kaikki ensimmäisen vuoteni aikana ilmestyneet asukuvat. Hauskasti muuten huomaa tuon sävymaailman muutoksen kesän muuttuessa syksyksi. Kaikki muut kuvat ovat aikajärjestyksessä, paitsi nuo kaksi viimeistä. Jos mun täytyisi valita asukuvapostauksistani kaksi suosikkia, niin lopulta ne olisivat varmaankin nämä kaksi. Suosikkien valitseminen oli ihan älyttömän hankalaa, mutta näihin päädyin. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään asuista, vaan siitä koko postauksesta ja kokemuksesta.




Vasemmalla olevat kuvat ovat minun Vaatevarkaissa Vaahteramäellä -postauksesta. Tämä postaus oli yksi suosikeistani sen tähden, että mun mielestä asu ja kuvauspaikka menivät postauksessa niin saumattomasti yhteen. Meillä oli myös hirvittävän hauska päivä ystäväni kanssa näitä ottaessa, kun päästiin kahvilaan syömään kakkua, paettiin välillä sadetta pakoon, syötiin autossa isot kasat irtokarkkeja ja pyörittiin pellossa. Tältä päivältä tuli myös aika paljon niitä epäonnistuneita asukuvia, joita löytyy ylempänä linkatusta postauksesta.

Toinen lempparini oli tämä Vaaleanpunainen farkkumekko -postaus, jonka kuvat otti ihana Elli kun ekaa kertaa treffattiin Lontoossa. Tykkäsin asusta todella paljon ja se oli mun mielestä todella hyvä välikauden asu. Lisäksi Lontoon kadut ovat upeita ja nämä muistuttavat myöskin aina siitä, kun ekaa kertaa Ellin kanssa tavattiin. Meillä on ollut tästä ekasta tapaamisesta asti aina niin paljon puhuttavaa, että oikeestaan aina jää juttu kesken. Tällöin käytiin myös Peggy Porschen -kahvilassa kakkua syömässä, joten selvästi kakulla on maaginen korrelaatio asukuvien laatuun.

Tahtoisin kuitenkin kiittää kovasti teitä kaikkia lukijoita ensimmäisestä vuodesta! Kannattaa pitää silmät auki, sillä odottelen vielä yhä postipakettia, jonka jälkeen blogissa on luvassa pientä arvontaa. Toivottavasti olette tykänneet blogistani tähän asti, ja postausideoita tai muita ehdotuksia saa aina esittää.

Mites muuten, mitkä ovat olleet teidän suosikkipostauksenne vuoden ajalta? Entä parhaat asukuvat?
TallennaTallenna

18 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :) Mä oon aina miettinyt sun postauksia lukiessa, et sut olis kyllä huippu tuntea ihan oikeasti, eikä pelkästään blogin välityksellä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Kuule samat sanat takasin 😍 Täytyis joku päivä treffailla! ❤️

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus! Sä osaat kyllä pohdiskella niin hyvin! Mäki oon ihan yllättyny siitä, kuinka paljon uusia tuttavuuksia bloggaamisen kautta on saanut. Sitä ei ainakaan ollenkaan osannut odottaa :D Lisäksi toi, et blogi inspiroi kokeilemaan kaikkea uutta, on niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Ihana kuulla! ❤️ Joo, uusia tuttavuuksia en osannut odottaa, mutta oon kyllä ollut tosi ilonen asiasta! :) Ja niinpä - kiva että oot samoilla linjoilla!

      Poista
  3. Aivan ihana postaus ja niin upeita tyylinäytteitä nää kollaasit täynnä ♥ Onneksi oot aloittanut blogisi pitämisen, sillä tää on aina yhtä ihastuttava avata kuin sillon kun ensimmäisen kerran tänne eksyin :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane! ❤️ Ihana kuulla ja ihana kommentti!

      Poista
  4. Sun blogi on aivan ihana <3 Itellä on nyt vähän elämässä sellainen tyhjiö, kun tahtoisin esitellä asukuvia ja -kokonaisuuksia, mut blogi on kiinni ja instassa on vähän rajallista tuo asujen esittely :D

    Oot kyl tosi iso tyyli-inspis mulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga, aivan ihana kuulla ❤️ Joo instassa asukuvien esitteleminen on vähän rajoittunutta, mutta parempi se kuin ei mitään!

      Poista
  5. Sun blogi on tosi ihana ja fiilaan sun tyyliä, vaikka se onkin tosi erilainen, kuin minun. Silti saan tosi paljon inspiraatiota sinun asupostauksista. Löysin sun blogiin niiden bloggaripikkujoulujen myötä! : )

    Tuo on niin totta, että bloggaaminen vie aikaa. Ihan jo pelkän ajan käytön suunnittelu siihen vie minulta aikaa!

    Ihanan pitkä postaus ja vastauksia oli kiva lukea aamupalaa syödessä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri, kiva että mun tyyli inspiroi vaikka onkin erilainen! ☺️ Ja joo toi on aivan totta, ajankäyttöä saa kyllä aika paljolti suunnitella ja ihan jo siihen uppoaa helposti paljonkin aikaa 😄

      Poista
  6. Oi, eiköhän me tulla näkemään vielä! <3

    Mulla on muuten vieläkin toi sun Victoria Sponge kakun ohje tallennettuna ja se odottaa leipomisfiilistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kyllä! 😍 Hahah, ihanaa, tuo kakku on kyllä aivan parasta 😄

      Poista
  7. Sun blogi on kyllä tosi ihana ♥ Sulla on niin upea tyyli ja sun asukuvat on aina mun lemppareita :) Ja ton Vaatevarkaissa Vaahteramäellä postauksen asukuvat on kyllä mun ehdottomat lempparit! Bloggaamisessa on kyllä kaikkein parasta se, että pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Varsinkin eri Wappi ryhmien kautta pääsee tutustumaan muihin bloggaajiin oikein kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia ❤️ Ihana kuulla, ja kiva että säkin tykkäsit juuri noista kuvista! Joo bloggaajien wappi-ryhmien kautta pääsee kyllä tutustumaan uusiin ihmisiin :)

      Poista
  8. sun blogi on kyllä niin kiva, että oot osannut heti ottaa kyllä homman haltuun:)) kiva oli lukea tää kooste blogi vuodesta :) Sun kaikki asut on aina jotenkin niin inspiroivia aina, tykkäsin hulluna sun asusta mikä sulla oli blogipikkujouluissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Kiva että tykkäsit postauksesta ☺️ Ihana kuulla, tykkäsin kyllä itsekin asusta paljon!

      Poista
  9. Jeeee niin paljon onnea sun blogille!!😍 Muutaman päivän oon myöhässä mutta syytän siitä sairastelua haha :D

    Mutta hei sun blogivuoteen onkin ehtinyt mahtua jo vaikka mitä! Ja mä muistan hyvin nuo kaikki sun asut aiemmista postauksista ja myös kaikki meidän kuvaustreffit :) Kuinka ihanaa oikeasti että molemmat ollaan päätetty alkaa kirjoittamaan blogeja, koska mieti että ilman niitä ei oltaisi todennäköisesti koskaan tutustuttu!😳❤️ Toivotaan että sun seuraava blogivuosi on vielä edellistäkin parempi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! ❤️ Hahah, enempikin olisi voinut mahtua, mutta ei nyt ihan tyhjäkään vuosi ollut :) Mut niinpä!! Sattuma on niin hassu juttu, niin helposti oltais voitu aloittaa eri aikaan tai jättää aloittamatta eikä oltais koskaan tavattu 😳 Mutta kyllä, tätä toivotaan!❤️

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan