Kirjoitin ensimmäisen postaukseni tähän blogiin tasan vuosi sitten. Se kipinä kirjoittaa blogia oli tosin kutitellut minua jo pidempään. Ensimmäisiä blogejani aloitin kirjoittamaan jo joskus 12-13 -vuotiaana. Muistin juuri vanhat tunnukseni bloggeriin ja pääsin ihailemaan nyt yksityistä blogiani juurikin seiska- ja kasiluokilta. Laatukamaahan se oli "tänään olin kaverin kanssa ja sit syötiin karkkia ja katottiin Harry Potteria kunnes sen piti lähtee ja sit saatoin sen kotiin. Sen jälkeen katoin vielä ite vähän Potteria ja datasin mesessä" mukana pari kuvaa, jotka parhaassa tapauksessa eivät edes liittyneet postaukseen. En oikeastaan tiedä, miksi edes blogia tuolloin kirjoitin. Ehkä se oli trendikästä. Oma blogini oli kuitenkin kuin lähinnä päiväkirja parilla kuvalla höystettynä. Vuosi sitten kuitenkin perustin jälleen kerran uuden blogin puhtaalta pöydältä. Olin tehnyt Youtube-videoita jo jonkin aikaa, mutta se ei enää niin paljoa innostanut, eikä se tuntunut ihan omalta suunnalta. Muoti ja tyyli oli kuitenkin se, mikä minua ajoi sosiaaliseen mediaan ylipäätänsä sotkeutumaan. En kuitenkaan kokenut että pystyin ilmaisemaan tätä intohimoa videolla. Mulla oli oikein semmoinen vahva halu ja kutina päästä esittelemään asuja ja trendejä muille ja mulla oli vahva tunne, että blogi onkin se oikea väline siihen.

Mitä blogi on tuonut elämääni?

Ainakin ystäviä. Tämä ehkä yllätti itsenikin! Blogini kautta olen päässyt tutustumaan muihin ihaniin bloggaajiin, osaan ruudun välityksellä, mutta osaan myös ihan kasvotusten. Erityisesti tahtoisin mainita vielä muutaman henkilön. Ensimmäisenä mainitsisin Ellin, jonka kanssa ollaan paljonkin yhteydessä lähes päivittäin ja kasvotustenkin ollaan päästyjo muutaman kerran tapaamaan. Tarun kanssa tulee kans jutskattua, ja olisi ihana päästä joku päivä mittaamaan! Ja vielä tahtoisin mainita kaikki meidän pikkujoulujen tytöt, tällä porukalla toivottavasti mitataan uudemmankin kerran. Myöskin Facebookin ehdotetut kaverit ovat yllättäen täyttyneet tutuilla blogi-naamoilla.

Uutta inspiraatiota. Mua ainakin blogi inspiroi monellakin saralla (saralla, hahah). Bloginkirjoittaminen inspiroi mua yrittämään enemmän oman tyylini kanssa. Olen kirjoittanut aiemminkin, etten koskaan ole tyylini kanssa "valmis" tai siihen tyytyväinen. Bloginkirjoittaminen kuitenkin kannustaa mua keksimään uusia asuja ja yhdistelmiä kaiken aikaa. Blogini inspiroi mua yrittämään myös muitakin uusia asioita, kuten uutta kosmetiikkaa tai ravintoloita. Etenkin Lontoossa kun on niin paljon mahdollisuuksia, niin viimeisimmän vuoden aikana on tullut kokeiltua lisää uusia paikkoja, jotta niistä voisi blogiinkin kirjoitella. Helposti nimittäin käy niin, että Lontoon reissutkin ovat ihan rutiininomaisia ja tulee käytyä samoissa kaupoissa sekä ravintoloissa. Myös Helsingissä uusien paikkojen tutkiminen on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Oltiin mun ystävän kanssa bussissa yksi päivä, kun totesin, että joku katu näytti hyvältä asukuvien ottamiseen. Ystäväni vaan nauroi ja totesi, että "that's such a Sara thing to say". Asioita huomaa ajattelevansa ja katsovansa uudella tavalla. Mistä saisikin aikaiseksi postauksen, ja oi miten tuosta saisi nätin kuvan. Uuteen inspiraatioon liittyy myös ehkä uusi rohkeus - rohkeus kokeilla uusia asioita ja esimerkiksi lähteä mukaan blogimiitin kaltaisiin tapahtumiin.

Mitä blogi on minulta vienyt?

AIKAA. Rupesin tuossa syksyllä miettimään, että mitä ihmettä tein kaikella ajallani ennen kuin aloitin blogia kirjoittamaan? Etenkin marraskuussa oikeastaan kaikki vapaa-aikani työn ja avoimen ulkopuolella meni bloginkirjoittamiseen. Blogikirjoitusten suunnitteluun, kuvaamiseen ja kirjoittamiseen menee todella niin paljon enemmän aikaa kuin helposti voisi olettaa. Lisäksi täytyy välillä tehdä niitä kiinnostavia juttuja, kuten käydä ravintoloissa tai showroomeissa, jotta niistä voisi kirjoittaa. Olen kuitenkin nauttinut tästä bloginkirjoittamisesta niin paljon, etten kadu siihen kuluvaa aikaa lainkaan. Jos yhtäkkiä saisin jostain lisää aikaa, niin varmasti uhraisin senkin blogini parantamiseen, sillä aikaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi.

Mitä ensimmäiseen vuoteen on mahtunut?

Tammikuussa bloggaaminen vasta alkoi, joten kummia ei ehtinyt tapahtumaan. Helmikuussa kärsin siitä, ettei minulla oikeastaan ollut kuvamateriaalia. Maaliskuussa kävin Lontoossa ja ystäväni luona Aberdeenissä, joten niistä tuli postailtua (1,2,3,4). Leikkasin myös hiukseni lyhyiksi ensimmäistä kertaa vuosiin. Postasin myös ensimmäiset asukuvani, palellen minihameessa lumisateessa.

Huhtikuussa blogini siirtyi lukulomalle, joten postaukset olivat lähinnä ajastettuja. Leivoin Kinderkakun, ostin uutta kosmetiikkaa, unelmoin luksuslaukuista, ja sain toteutetuksi blogini toiset asukuvat.

Toukokuussa kärsittiin vielä lukulomasta, joten ajoitettujen postausten kuvasaldo oli niukkaa. Kirjoittelin vinkkejä turhien ostosten välttämiseen, ostin Vuittonin Tahitienne Bandeaun, pääsin ulos pääsykokeista ja sain viimein kuvattua uusia asukuvia.

Kesäkuussa leivoin skonsseja sekä Victoria Sponge -kakkua, ostin Block-lampun, ja napsin parit todella kivat asukuvat (1,2).

Heinäkuussa tuli postattua Lontoon reissulta niin Harry Potter -studioilta, Peggy Porschenin kahvilassa, Suomessa tuli taas käytyä kesäisessä Kehla Stall Cafessa ja vietettyä ihania illanistujaisia ystävien kanssa. Päätin myös puhua blogissani tärkeästä asiasta, eli itseluottamuksesta ja kehonkuvasta. Heinäkuun päätti vielä 13 faktaa tyylistäni tagi. Ihanasti myös kesästä alkaen asukuvia on tullut säännöllisemmin ja enenevissä määrin.

Elokuussa jatkettiin vielä Lontoon postauksilla, kun kirjoittelin Farm Girl Cafesta ja julkaisin asukuvia Notting Hillistä. Esittelin teille osan mun astiakokoelmastani ja myöskin laukkujani esittelevä postaussarja alkoi. Löysin myöskin kaikkien aikojen parhaan kalenterin, ja tämä vinkki oli pakko jakaa muillekin!

Syyskuussa oltiin taas etsimässä inspiraatiota sesongin vaihtuessa, ja kirjoittelinkin syksyn inspiksestä, lemppari tubettajistani sekä Blair Waldorfin tyylistä. Laukkujani esiteltiin kahdessa postauksessa (1,2). Osallistuin myös elämäni ensimmäiseen blogimiittiin.

Lokakuussa puolestaan palattiin taas Lontooseen ja blogissa tuli muun muassa esiteltyä ostoksia tuolta reissulta ja käytyä läpi mun tyypillinen päiväni Lontoossa. Postailin Lushin lemppareistani ja osallistuin heidän joulun pr-tapahtumaan. Osallistuin myös ensimmäistä kertaa elämässäni I Love Me -messuille. Lokakuu oli blogin kanssa mun vuoden aktiivisin postauskuukausi ja 100 postausta tuli blogissa täyteen!

Marraskuun aikana päästiin puolestaan naureskelemaan mun epäonnistuneille asukuville. Kyseinen postaus sai paljon positiivista palautetta, ja jatkoa on varmasti luvassa vielä kevään aikana! Marraskuussa kokeiltiin myös uusia kasvonaamioita ja esiteltiin niitä meikkipussin ikuisia vakkareita. Kirjoittelin laihuuden merkityksestä  ja aloitin mun lemppari tv-sarjoja käsittelevän postaussarjan.

Joulukuussa oli paljon jouluuun liittyviä postauksia, kuten lahjaideoita sekä osallistuin bloggaajien pikkujouluihin. Sain myös valmiiksi mun käsinneulotun jättiviltin ja vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Porvoossa. Vaikka lupauksista en sinänsä välitä, niin seitsemän tavoitetta annoin itselleni vuodelle 2018.

Tammikuussa päästiin kurkkaamaan joulukuun ostoksia, jaoin 5 oppiani pukeutumisesta, toteutin suosikit-postauksen vähän uudella tavalla, esittelin tyylini kulmakivet, kokeilin uutta kosmetiikkaa, ja otin kantaa siihen, onko bloggaaminen pelkkää raapustelua nettiin vai ehkä jopa todellista työtä.

Paljon on tähänkin vuoteen mahtunut, mutta toivottavasti seuraavaan vuoteen vielä enemmän! Itse huomaan kyllä blogissani kehitystä noista ensimmäisistä kuukausista, mutta vielä on tämä tuotos kaukana siitä, mitä sen todella toivoisin olevan. Mutta suunta on toivottavasti oikea ja eteenpäin mennään. Omasta mielestäni parasta ensimmäisessä vuodessa on ollut se, kuinka moni oikeasti jaksaa mun blogia lukea ja jättää aina niin ihania kommentteja. Ette tiedä miten ihanaa on kuulla jonkun todella sanovan, että inspiroin heitä - se on aivan uskomattoman hyvä fiilis! Aloitin blogini saadakseni jakaa inspiraatiota pukeutumiseen ja löytääkseni itselleni paikan oman intohimoni valjastamiseen. Siispä teidän ihanat kommentit aina muistuttavat mua juuri siitä miksi blogini aloitin.

Omia suosikkipostauksiani ovat todennäköisesti olleet mielipidepostaukseni, sillä ne ovat olleet postauksia, joiden julkaisu on aina hiukan epäilyttänyt, mutta tyypillisesti ne ovat päätyneet minun luetuimpiin postauksiin. Myöskin asukuvani ovat olleet niitä omia lemppareita, kun ne yleensä eniten myös muissa blogeissa kiinnostavat. Tätä postausta kuvittavatkin kaikki ensimmäisen vuoteni aikana ilmestyneet asukuvat. Hauskasti muuten huomaa tuon sävymaailman muutoksen kesän muuttuessa syksyksi. Kaikki muut kuvat ovat aikajärjestyksessä, paitsi nuo kaksi viimeistä. Jos mun täytyisi valita asukuvapostauksistani kaksi suosikkia, niin lopulta ne olisivat varmaankin nämä kaksi. Suosikkien valitseminen oli ihan älyttömän hankalaa, mutta näihin päädyin. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään asuista, vaan siitä koko postauksesta ja kokemuksesta.

Vasemmalla olevat kuvat ovat minun Vaatevarkaissa Vaahteramäellä -postauksesta. Tämä postaus oli yksi suosikeistani sen tähden, että mun mielestä asu ja kuvauspaikka menivät postauksessa niin saumattomasti yhteen. Meillä oli myös hirvittävän hauska päivä ystäväni kanssa näitä ottaessa, kun päästiin kahvilaan syömään kakkua, paettiin välillä sadetta pakoon, syötiin autossa isot kasat irtokarkkeja ja pyörittiin pellossa. Tältä päivältä tuli myös aika paljon niitä epäonnistuneita asukuvia, joita löytyy ylempänä linkatusta postauksesta.

Toinen lempparini oli tämä Vaaleanpunainen farkkumekko -postaus, jonka kuvat otti ihana Elli kun ekaa kertaa treffattiin Lontoossa. Tykkäsin asusta todella paljon ja se oli mun mielestä todella hyvä välikauden asu. Lisäksi Lontoon kadut ovat upeita ja nämä muistuttavat myöskin aina siitä, kun ekaa kertaa Ellin kanssa tavattiin. Meillä on ollut tästä ekasta tapaamisesta asti aina niin paljon puhuttavaa, että oikeestaan aina jää juttu kesken. Tällöin käytiin myös Peggy Porschen -kahvilassa kakkua syömässä, joten selvästi kakulla on maaginen korrelaatio asukuvien laatuun.

Tahtoisin kuitenkin kiittää kovasti teitä kaikkia lukijoita ensimmäisestä vuodesta! Kannattaa pitää silmät auki, sillä odottelen vielä yhä postipakettia, jonka jälkeen blogissa on luvassa pientä arvontaa. Toivottavasti olette tykänneet blogistani tähän asti, ja postausideoita tai muita ehdotuksia saa aina esittää.

Mites muuten, mitkä ovat olleet teidän suosikkipostauksenne vuoden ajalta? Entä parhaat asukuvat?

TallennaTallenna

Koira-paita ja karvatakki

Denim Jacket - Levi's I Jumper - Ted Baker I Trousers - Mango Suit I Beret - Global accessories I Glasses - Zara I Handbag - Mulberry I Shoes - Dr. Martens

Henkilökohtaisesti tykkäsin tästä asusta todella paljon, vaikka siinä onkin niin paljon mulle epätyypillistä mustaa. Oltiin yks lauantai lähdössä vanhempieni kanssa Sipooseen Gumbostrand Konst & Formiin katsomaan Caj Bremerin valokuvanäyttelyä. Jos paikasta sanon muutaman sanasen tähän alkuun, niin se oli kyllä todella mukava! Aika pitkään sai ajella kaartelevia ja kapeita pikkuteitä, kunnes päästiin paikalle. Mentiin sinne nimenomaan tuota Bremerin näyttelyä katsomaan, mutta galleriassa oli myös maalauksia näytillä, joissa aika monissa oli jonkilaista Suomi 100 -teemaa. Gallerian lisäksi rakennuksessa sijaitsi pieni putiikki, joka myi esimerkiksi Nikarin huonekaluja sekä taidekirjoja. Lisäksi rakennuksessa oli pieni Bistro, jota oli tarkoitus kokeilla, mutta keittiö ehti mennä kiinni kun kierrettiin vielä näyttelyä. Ehkä ensi kerralla päästään bistronkin makuja maistelemaan. Lisäksi samassa pihapiirissä oli vanha punainen puurakennus, jonka sisällä myytiin kaikenlaisia pienempiä ja isompia käsitöitä. Kaiken kaikkiaan paikka oli todella viihtyisä, ja siellä kannattaa kyllä piipahtaa jos Sipoon suunnalla liikkuu.

Takaisin asuun, tosin tuokin oli pientä alustusta tälle asulle. Mä nimittäin rakastan pukeutua kaikenlaisten teemojen mukaan ja yritän aina keksiä asuja, jotka sopisivat siihen tilaan tai paikkaan mihin olen menossa. Usein sovellan näitä teemoja vähän pilkettä silmäkulmassa, kuten nytkin. Päätin, että koska olen menossa taidetta katsomaan, niin minunhan tulee pukeutua kuin taiteilija! Baskeri oli siis pakollinen ja siitä lähdettiin liikkeelle. Tämän Leviksen takin varmasti tunnistattekin mun mitä tuli ostettua joulukuussa postauksesta. Tajusin muuten tässä viime viikolla, mistä idea tuommoisen vuorellisen farkkutakin ostamiseen on täytynyt tulla, kun aiemmin en ole farkkutakeista kamalasti välittänyt. Aloin nimittäin katsomaan Gillmore Girlis -sarjaa tänä syksynä. Nyt katsoessani sarjaa alusta asti uudestaan, tajusin että aika monelta hahmolta noita vuorellisia farkkutakkeja sarjassa löytyy ja etenkin Lorelailla on niitä useammassa värissäkin. Vaikka en ollut siihen aktiivisesti kiinnittänyt huomiota, niin tämä oli varmasti alitajuntaisesti minuun vaikuttanut. Koska takki oli aivan uusi, niin hirveä himohan se oli päälle laittaa. Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, kun sää oli vielä nollan paikkeilla ja oltiin autolla liikenteessä, eli juurikaan ei tarvinnut ulkona vilpoitella. Ja yleisestihän minä olen ihminen joka usein pukeutuu kahteen takkiin päällekäin. Eli jos luvassa olisi ollut enempi ulkona liikkumista, niin olisin yksinkertaisesti pukenut toppatakkini tähän päälle. Aika usein talvella ja kevättalvella teenkin juuri niin, että sisätiloissa liikun ohuemmassa takissa, joka on "osa asuani" ja ulkona puen takin päälle vielä toppatakin. En kuitenkaan jaksa oottaa kelejä, kun ulkona pärjää jo ihan vaan tällä takilla! 

Olin edellisenä päivänä nähnyt töissä tytön, jolla oli vähän samankaltaiset housut jalassa kuin nämä. Mä jotenkin aina unohdan käyttää näitä housuja, koska yleisesti en ole kovinkaan housuihminen, enkä myös hirveästi välitä musta-valkoisuudesta. Nytpä päätin kuitenkin ottaa tilaisuudesta vaarin ja valitsin jalkaani kyseiset housut. Tosin en tajunnut sitä, ettei niiden kuvio välity kauhean hyvin kamerassa, joten tuo houndstooth-ruutu erottuu lähinnä tuossa toiseksi viimeisessä kuvassa. Koska housut olivat mustavalkoiset ja takkikin musta, niin asuun piti saada lisää väriä. Päätin sitten punaisen baskerin lisäksi valita punaisen paidan. Koska asusta puuttui vielä joku keskeinen it-factor, niin en päätynyt mihin tahansa punaiseen paitaan, vaan tähän Ted Bakerin koiraneuleeseen. Puhuin vähän tässä postauksessa siitä, kuinka Ted Bakerin kulta-aika on omasta mielestäni näillä näkymin takanapäin ja tämäkin paita taitaa olla kasiluokalta. Harmi vaan kun en muistanut ollenkaan ottaa tästä paidasta kuvaa selästä, nimittäin tuo koira on myös sillä selkäpuolella, mutta siltä puolelta ei nää koiran naamaa vaan selän. 

Asu oli jo pääpiirteiltään valmis, mutta päätin sitten mennä all-the-way mun taiteilijateeman kanssa, ja lisäsin nuo feikkilasit. Tiedän, että feikkilasit on vähän porukkaa jakava asia. Toistenmielestä ne on täysin turhia, mutta osa taas tykkää paljon. Itse kuulun tähän tykkäysleiriin, sillä aurinkolasien tapaan ne raamittavat kasvoja ja luovat kasvoille vähän lisää symmetrisyyttä - ilman että täytyy kävellä sisälläkin tummien linssien kanssa. Laukuksi nappasin tämän äidin kaapista lainatun Mulberryn, jota tuppaan käyttää semmoisissa asuissa, joissa koen omien laukkujeni tyylin olevan hieman liian "polished". Omia laukkujani esittelin muuten syksyllä täällä. Luotetut Dr.Martensin maiharit sopivat nekin ihan kohtuullisesti taiteilija-lookkiin ja voilá se oli valmis!

Feikkilasit - yay or nay? Entä oliko asu muuten mieleinen? 

Inspiroidutteko te koskaan pukeutumaan sen perusteella mihin olette menossa?

PS. Muistattehan, että täällä voitte jättää mulle kysymyksiä vielä huomiseen (29) iltaan asti!

Luitko jo nämä? Kiltti ja kis-kis-kissa-hattu, 5+1 tyylini kulmakivet

A - Ö Lemppari tv-sarjat osa 3

Nyt kun joulun jälkeen on taas palattu arkeen, niin palataan taas mun lemppari tv-sarjojen pariin. Varsinkin kun pakkanen paukkuu pihalla (tai sataa...), niin mikä mukavampaa kuin käpertyä ilalla viltin alle ja pistää joku mukava sarja pyörimään. Osan 1 löydätte tästä ja osan 2 täältä. Perjantaihan ei ole enää mun virallinen postauspäivä, mutta tämän postauksen syrjäytti keskiviikkona "Bloggaaminen - työtä vai pientä kirjoittelua nettiin" -postaus, jossa otin kantaa viimepäivien keskusteluun bloggaamisesta, työstä ja mainonnasta. Nyt kuitenkin taas tv-sarjojen pariin sopivasti perjantai-iltana! 

Saanko ensin kuitenkin kysyä, että miksi S-kirjaimella alkaa niin monia hyviä sarjoja? Mun oli kauhean vaikea päättää minkä otan tähän, etenkin jos en olisi huijannut näissä postauksissa käyttäen kaikenkielisiä nimiä. Muuten tässä olisi Silta, Sydämen asialla, Syrjäinen maa, Skam, Svenska hollywoodfruar sekä Stranger Things kaikki S-kirjaimen alla. Ehkä kaikki hyvät asiat vaan alkaa S-kirjaimella, kuten suklaa tai Sara V.. ;)

 M 

Making a Murderer

Kyseessä on vähän erilainen sarja, nimittäin Making a Murderer on Netflixin dokumenttisarja. Tämä on varmasti monille tuttu, sillä se on ollut aika kehuttu ja kohuttu. Dokumentissa seurataan Steven Averya, joka istui vankilassa 18 vuotta syytettynä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja taponyrityksestä - teoista, joita hän ei ollut todellisuudessa tehnyt. Avery vapautui vankilasta, kun DNA-testit osoittivat hänen syyttömyytensä rikokseen. Kaksi vuotta vapautumisen jälkeen Avery pidätettiin jälleen ja tällä kertaa häntä syytettiin valokuvaaja Teresa Halbachin murhasta. Dokumentissa seurataan Averyn ja hänen veljenpoikansa Steven Dasseyn, jonka myös syytetään osallistuneen Halbachin murhaan, kuulusteluja sekä oikeudenkäyntejä. Halbachin tapauksessa on todella monia kummallisuuksia ja Averyn syyllisyydestä tai syyttömyydestä voitaisiin väitellä varmasti tuntikausia. Dokumentti maalaa selkeän kuvan Averyn syyttömyydestä, mutta todellisuudessa dokumentissa ei näytetä oikeudenkäyntejä leikkaamattomina, minkä tähden sen on sanottu antavan virheellisen kuvan todellisista tapahtumista. Dokumentti maalaa myöskin melko karmean kuvan Manitowoc Countyn (Wisconsin) poliisivoimista. Oli Avery sitten syytön tai ei, niin ainakaan selvää on se, että murhaa tutkineet poliisit toimivat tapauksessa hyvin epäoikeudenmukaisesti. Jos olet sarjan katsonut tai rupeat sitä nyt katsomaan, niin kerro toki mikä on sinun mielipiteesi tapauksesta!

 N 

Nuori Morse

Nuoresta Morsesta eli Endeavour Morsesta kirjoittelin mun kesäisessä postauksessa, jonka löydätte täältä. Kyseessä on ehdottomasti mun yksi suurimpia suurimpia sarjasuosikkeja, joten kannattaa tosiaan käydä kurkkaamassa tuo postaus!

 O 

Our Girl

Tämän löydätte myöskin tuolta samaisesta postauksesta kuin Morsen.

 P 

Peaky Blinders

Peaky Blinders on sarja, joka kertoo Birminghamissa riehuvasta gansteriklaanista. Sarjalla on etäinen pohja todellisuudessa. Peaky Blinders oli todellinen gansterijengi, joka oli aktiivinen Birminghamin alueella 1890-1910, kunnes se menetti asemansa toiselle klaanille. Sarjassa on säilytetty alkuperäisen klaanin pukeutumistyyli sekä nimi, mutta sarjan hahmot ovat keksittyjä ja se alkaa vuodesta 1919. Pari todellista hahmoa on kyllä päässyt sarjaan mukaan, mutta päähenkilöt ovat tosiaan kehiteltyjä. Sarjan keskeisin henkilö on Thomas "Tommy" Shelby, joka on palannut ensimmäisestä maailmansodasta traumatisoituneena. Peaky Blinders on tosiaan perhe, jengi ja bisnes ja kaikkea tätä johtaa Tommy. Ensimmäisellä kaudella kaupunkiin saapuu Winston Churchillin määräämä uusi poliisi, jonka on tarkoitus "siivota" kaupunki rikollisista, kommunisteista ja muista paheksutuista. Hänen tehtävänään on myös löytää varastettu aselasti. Ylipäätään sarjassa seurataan Blindersin klaanin elämää keskellä muuttuvaa ja teollistuvaa Britanniaa. On luokkasotaa, on jengisotaa, on korruptiota, salaisia sopimuksia, väkivaltaa, ja taistelua perheen johtajuudesta. Kyseessä on myös melko väkivaltainen sarja, joten tätä en suosittele ehkä ihan herkimmille, mutta ihan super hyvä tämä sarja on jos sitä viitsii katsoa. Aloin ihan kiinnostuksesta selata netistä sarjan ikärajoja. Aika mielenkiintoisesti Ranskassa sarjaa saa katsoa 10-vuotias, mutta siinä on jokin "varoitus" ja Britanniassa ikäraja vaihtelee kausien välillä k-15/18. Keskimääräisesti ikäraja tuntuu kuitenkin olevan k-16. Yksi mikä on aivan mieletön lisä on se, että vaikka kyseessä on sarja joka sijoittuu sadan vuoden taakse, on sen soundtrackina käytetty modernia musikkia. Tämä on ensimmäinen sarja jossa törmäsin tähän efektiin, mutta se toimii niin hyvin! Mikään ei ole coolimpaa kuin jokin toimintakohtaus, jossa on vanhoja aseita, hevosia, ihmisiä 1900-luvun alun vaatteissa ja taustalla soi Arctic Monkeys.

 R 

Ruotsin miljonääriäidit

Hahah, kyseessä on ainoa tosi-tv-sarja jota oikeasti seuraan ja oon kyllä tämän sarjan iso fani - kunhan sitä ei ota tosissaan. En henkilökohtasesti nää mitä hauskaa tai kiinnostavaa jossain paradise island tai big brother ohjelmissa on, kun niiden ideana on pelkkä ihmisten nöyryyttäminen. Vähän niinkuin modernia colosseum meininkiä. Vaikka miljonääriäideissäkin tulee välillä vähän pyöriteltyä silmiä ja naurettua niille hölmöyksille, niin se on kuitenkin semmoista hyväntahtoista hömppää, eikä niillä jutuilla yritetä satuttaa ketään. Lempparini on tietysti Maria Montazami, mutta Isabel Adrian on kanssa ollut kiva lisä niillä kausilla kun hän on ollut mukana. Reality kun kyseessä on, niin juonta ei oikeastaan ole. Mutta mikäli et ole sarjasta vielä kuullut, niin siinä seurataan ruotsalaisten naisten elämää Hollywoodissa/Los Angelesissa. Ruotsinkielinen nimihän on svenska hollywoodfruar, eli alkuperäisessä nimessä ei puhuta miljoonista eikä äideistä vaan hollywood-vaimoista. Sarjassa seurataan naisten elämää kaudesta toiseen, osa pysyy samoina ja osa vaihtuu vuosittain. Kyseessä on vaan mun mielestä paras hömppä-reality mitä voi olla.

 S 

Stranger Things

Kuten sanoin, tähän oli vaikea valita minkä sarjan esittelisin, sillä s-alkuisia sarjoja riittää. Päätin nyt kuitenkin tällä kertaa esitellä tässä Stranger Thingsin, sillä se on ehkä jotain vähän erilaisempaa kuin muut esittelemäni sarjat. Kyseessähän on todella suosittu sarja, joten se on varmaan jo monille tuttu, mutta anyways. Tässä sarjassa liikutaan vähän lähempänä nykypäivää kuin monissa muissa mun lemppareista, eli Stranger Things sijoittuu 80-luvulle. Draaman tai rikossarjan sijasta sarja yhdistelee scifiä ja ilmeisesti wikipedian mukaan myös kauhua, vaikka ilmeisen pelottavana en sarjaa pidä. Sarja saa alkunsa kun kuvitteellisessa Hawkinsin pikkukaupungissa nuori Will Byers katoaa. Tästä lähtee liikkeelle omituisten tapahtumien ketju, joihin liittyy myös telekineettisiä kykyjä omaava mysteerinen tyttö, joka on kuin ei tästä maailmasta. Stranger Thingsistä on mun mielestä aika vaikea kertoa sen enempää, paljastamatta liikaa sen juonesta tai selittämättä auki sen jokaikistä konseptia. Kyseessä on kuitenkin skifi-jännäri, jota suosittelen lämpimästi myös niille, jotka eivät välttämättä tieteis-genren faneja tyypillisesti ole. Sarja tosiaan sijoittuu 80-luvulle, joten mukana on tuon vuosikymmenen musiikkia ja estetiikkaa, sekä satoja populaarikulttuuriviitteitä, joista monet menevät kyllä multakin ohi.


BONUS

Musta tuntui tyhmältä tehdä yhdelle tv-sarjalle oma postaus, joten mainitsen tämän pariviikkoa sitten katsomani sarjan nyt tämän postauksen yhteydessä. Eli:

The End of the F***ing World

Tämä sarja ilmestyi Netflixiin 5.päivä tätä kuuta ja sen mainos popahti heti yläpalkkiin avatessani Netflixin. Ajattelin, että tuopa näyttää juuri sellaiselta indie-estetiikalta josta pidän. Yläpalkin kuvauksessa luki jotain sen tapaista kuin "Alyssa tahtoo lähteä etsimään isänsä ja James odottaa mahdollisuuttaan tavata Alyssan" tai niin minä luulin. Ajattelin, että vähänkö söpön kuuloinen, taidan katsoa. Sarja alkaakin sillä, että James analysoi olevansa psykopaatti ja jo ensimmäisten minuuttien sisällä näemme hänen tappavan naapurin kissan (SNIF) ja muita eläimiä. Ei ihan se mitä ajattelin. Menin takaisin ja luin kuvauksen uudestaan. No, siinähän luki, että James odottaa mahdollisuutta tappaa Alyssan. Kyseessä oli siis vähän erilainen sarja kuin mitä odotin, mutta erittäin hyvä sellainen. Sanotaanko, että tuo sarja oli aikamoinen vuoristorata. Sarjan päähenkilöt ovat tosiaan 17-vuotiaat Jamie ja Alyssa, jotka tapaavat koulussa. Molemmilla heistä on aika paljon ongelmia kotona ja Alyssa ehdottaa heidän karkaavan kotoa. Niinpä nuoret varastavat Jamien isän auton ja lähtevät karkuretkelleen, joka mutkien kautta muuttuu aika pian pakoretkeksi. En halua sen enempi paljastaa sarjan juonesta mitään, mutta genreltään se on musta komedia-draama. Itseeni musta huumori kyllä puree, mutta jos et ole kyseisen genren suosija, niin ehkä skippaisin tämän sarjan. Esimerkkinä sarjan huumorintajusta voidaan käyttää kohtausta, jossa molemmat päähenkilöt makaavat sängyssä. Alyssa ajattelee, kuinka turvalliseksi Jamie saa hänet olonsa tuntemaan. Samalla Jamie makaa Alyssan vieressä ja fantasioi päässään tämän tappamisesta. Yksi sarjan mielenkiintoisista puolista on juurikin se, että molemmat päähenkilöt toimivat sarjassa vuoroittain kertojina. Pääsemme kuuntelemaan molempien ajatuksia heidän päänsä sisältä, mikä korostaa hahmojen erilaisuutta. Sarjassa on kahdeksan jaksoa, jotka kestävät keskimäärin 20 minuuttia. Yllättävän paljon hahmokehitystä mahtuu myös tuohon noin kahteen ja puoleen tuntiin. Kaikki sarjassa on aivan sekaisin ja alkuun hahmotkin tuntuvat vastenmielisiltä, mutta sarjan lopuksi sitä huomaa pitävänsä siitä niin paljon. Jos musta komedia on siis yhtään sun juttusi, niin tämä sarja on ihan must-see.

Oliko tällä kertaa kaikki postauksen sarjat jo tuttuja-juttuja, vai kenties jotain katsottavien listalle?
Mikä on ollut sun lemppari sarja viimeaikoina?

Ps. Muistakaa että täällä voitte esittää mulle kysymyksiä vielä maanantai-iltaan saakka!

Luitko jo nämä? Video: Syksyn ja talven suosikit, 4 parasta bändiä, joista et ole koskaan kuullutkaan

BLOGGAAMINEN - työtä vai pientä kirjoittelua nettiin

T-Shirt - Levi's I Jeans - Monki I Earrings - Annie Eleanoora (via Weecos)

Blogimaailmassa on viime päivinä kuohunut. Jos kuitenkin olet elänyt kiven alla, niin kohu lähti liikkeelle brittiläisen some-vaikuttajan Elle Darbyn otettua yhteyttä Irlantilaiseen hotelliin, tarjoten some näkyvyyttä vastineeksi ilmaisesta yöpymisestä. Kohteliaan kieltäytymisen tai viestin ignooraamisen sijaan, hotellinomistaja latasi kuvan sähköpostista facebookkiin. Darbyn videon mukaan alkuperäisessä screenshotissa hänen nimensä oli sutattu niin ohuesti, että kirkkaalla näytöllä se oli selvästi luettavissa kuvasta ja näin internet pääsi hänen hännilleen. Darby sai osakseen suuren määrän vihaa, mutta hotellikaan ei lopettanut pelkkään viestin julkaisemiseen. Hotelli painatti myös paitoja, jotka ivailivat bloggaajan kustannuksella ja nyt lähettivät hänelle miljoonien laskun  hotellin hänelle tuomasta "julkisuudesta". Mikäli haluatte aiheesta lisää tietoa, niin siitä on suomeksi kirjoittanut ainakin ilta-sanomat täällä ja täällä. Kohusta olisi ainesta moneenkin keskusteluun ja blogikirjoitukseen, kuten muun muassa nettikiusaamisesta keskustelemiseen. Tällä kertaa kuitenkin päätin keskittyä siihen, kuinka "bloggaaminen ei ole oikeaa työtä".

Minusta on pöyristyttävää, miten ennakkoluuloisesti ja kapeakatseisesti bloggaajiin ja muihin sosiaalisessa mediassa työskenteleviin vaikuttajiin yhä suhtaudutaan. Tämänkin kohun aikana on saanut lukea useita kommentteja siitä, kuinka kyseinen tyttö on pelkkä vapaamatkustaja ja ettei bloggaaminen tmv vaikuttaminen ole todellinen työ. Voi kuule, jos vaan nämä ihmiset tietäisivät, kuinka paljon työtä blogin ylläpitäminen tarkoittaa, tai kuinka paljon työtä ylipäätänsä tarvitaan, että pääsee siihen asemaan, jossa sosiaalinen media voi sinut elättää. Jotta voisit kirjoittaa blogipostauksen - saatikka usean viikossa useamman vuoden ajan, tarvitset idean ja ne eivät saa koskaan loppua. Yleensä blogipostauksen tekeminen vaatii postauksesta riippuen suunnittelua, taustatietojen tutkimista, kuvien ottamista, kuvien editointia, tekstin kirjoittamista, tekstin editointia ja postauksen valmistuttua julkaisun mainostamista. Se saattaa kuulostaa helpolta, mutta kaikki jotka blogia kirjoittavat, tietävät varmasti toisin. 

Sanotaan, että olet töissä tunnetussa naistenlehdessä - onneksi olkoon, sinulla on aikuisten oikeasti ihan oikea työ! Kirjoitat lehteen vaikkapa muodista ja kosmetiikasta. Kyseessä on yhä ihka oikea työ. Sanotaan, että lehden sijaan julkaisetkin artikkelisi omassa blogissasi. Noh, sehän on pelkkää pientä raapustelua internetissä. Tuo naistenlehti on todennäköisesti ollut olemassa jo ennen sinun työpanostasi siihen ja se tulee myös olemaan olemassa ilman sinua. Sait todennäköisesti valmiin lukijakunnan, tai ainakin sinun juttusi saatetaan lehdestä lukea, vaikkei ostaja lehteä sinun tähtesi käteensä poiminut. Blogisi sen sijaan on olemassa vain niin pitkään, kuin sinä teet töitä sen eteen, eikä sitä tulla lukemaan muiden tähden. Sinun on tullut luoda blogillesi pohja ja ulkonäkö. Olet saanut niska hiessä tehdä töitä raahataksesi etenkin ne ensimmäiset lukijat blogiisi. Kirjoittaessasi blogia ei sinulla etenkään alkuaikoina varmasti ole toimituksen kaltaista tiimiä takanasi. Ei ole ammattivalokuvaajia tai visualisteja jotka sommittelevat ja ottavat kuvasi. Ei graafikkoja, jotka muokkaavat blogisi ulkoasua tai postausten layouttia. Ei muita, joiden kanssa brainstormata ideoita tai luoda kokonaisuutta. Ei muita, jotka voisivat antaa palautetta teksteistäsi ennen julkaisua, eikä ketään, joka voisi tekstit esilukea ja tarkistaa kirjoitus- ja asia virheiltä. Jos sinun työpanoksesi on huono, ei blogiasi kukaan lue. Jos lehdessä työpanoksesi on huono, niin todennäköisesti sitä luetaan siitä huolimatta. Sinulla ei ole takanasi markkinointitiimiä tai -rahoitusta. Sinulla ei ole samanlaisia apu- ja tukiverkostoja kuin tyypillisillä työpaikoilla. Sinulla on tuskin käytössäsi samanlaisia kuvapankkeja tai arkistoja, kuin toimittajilla. Kaikki pitää osata tehdä itse ja usein "oikean työn" ohessa. Sen ensimmäisen rahapalkan eteen tulee nähdä kuukausia töitä, että joku tahtoisi todella tehdä yhteistyötä blogisi kanssa ja maksaa siitä sinulle. Ja ensimmäinen rahapalkka ei ole mitään satoja euroja. Se, että ylipäätänsä pääsee semmoiseen asemaan, että voi itsensä blogilla elättää, tarkoittaa, että on jo tehnyt tavattomasti työtä. Miksei se silti muka olisi oikeaa työtä?

Tarkoituksenani ei ole sanoa, että kaikki muu työ, kuten journalismi, on kauhean helppoa, vaan korostaa sitä, kuinka paljon työtä se vie, että voisi blogilla itsensä elättää. Vaikka bloggaaminen ei olisikaan perinteistä työtä, ei se tarkoita, ettei se olisi sen vähempää työtä. Monille blogi on pelkkä harrastus, mutta se ei tarkoita, ettei se voisi osalle olla ammatti. Vaikka blogin aloittaminen rahanhimo silmissä harvoin kannattaa, niin harrastuksesta voi kuitenkin kehittyä ammatti. Kuten Elli kirjoitti blogissaan, on urheilukin osalle harrastus ja osalle ammatti. Miksei urheilijoilta kysytä, että miksi he eivät tee oikeaa työtä? Yhteistyöt ja sponsoroinnit ovat monelle varmasti tuttuja juurikin urheilumaailmasta, joten jatketaanpa hiukan tämän vertauksen kanssa. Brändit maksavat tavattoman suuria rahasummia urheilujoukkueille, saadakseen logonsa näkyviin stadionille. Esimerkiksi jalkapallojoukkue Arsenal tienaa vuosittain noin 30 miljoonaa puntaa yhteistyöstään Puman kanssa, joka valmistaa pelaajien peliasut sekä fanituotteita. Me kaikki varmasti ymmärrämme miten kyseinen yhteistyö toimii; Puma maksaa Arsenalille, jotta Arsenal esittelisi heidän tuotteitaan. Tästä seuraa, että Arsenalin fanit ostavat Puman tuotteita, tuottaen rahaa Pumalle. Vaikka blogiyhteistöissä yleensä puhutaankin vähän pienemmistä summista, niin samaa mallia voidaan soveltaa myös niihin. Mainostaja tarjoaa bloggaajalle palveluitaan, tuotteitaan ja mahdollisesti myös rahallista korvausta, riippuen tyypillisesti blogin suuruudesta. Bloggaaja kirjoittaa palvelusta tai tuotteesta ja hänen lukijakuntansa kiinnostuu asiasta, ehkä ostaen tuotteen tai palvelun. Bloggaajakin on yrittäjä ja kyseessä on bisnes-sopimus, josta molemmat hyötyvät. Vastaavankaltaista kauppaa on ollut olemassa niin pitkään, kuin jonkinlainen julkkiskulttuurikin on ollut olemassa. Tahtoisin vielä tässä sivussa huomauttaa siitä, että hyödykkeiden hinta on niiden tuottajalle huomattavasti niiden markkinahintaa alhaisempi. Jos tuote X maksaa kaupassa 20€ sen materiaalikustannukset voivat olla vaikka 2€, jotka yritys menettää antaessaan tuotteen ilmaiseksi. Jos bloggaajan kaksi seuraajaa ostavat tuotteen, on yritys jo tehnyt voittoa, verrattuna siihen, että bloggaaja olisi maksanut tuotteesta tai jättänyt sen täysin ostamatta.

Viimeiseksi vielä tahtoisin puhua vähän siitä, kuinka blogiyhteistyöt ovat mainoksia. Usein ne ovat blogiin tarkkaan valikoituja mainoksia. Bloggaaja valitsee itselleen sopivat yhteistyöt bloginsa aihepiirin ja lukijakunnan perusteella. Yleensä oikean kohderyhmän tavoittaminen voi blogimainoksella olla hyvinkin helppoa ja toimivaa. Kosmetiikkablogia kirjoittava henkilö tekee yhteistyön uuden kosmetiikkamerkin kanssa, tai tiettyyn harrastukseen keskittyvä blogi tekee yhteistyötä harrastusvälineitä toimittavan liikkeen kanssa. Mainosten kohdistaminen blogien kautta on varsin tehokasta. Perinteisten medioiden kuten lehtien ei oleteta antavan mainostilaa ilmaiseksi, joten miksi bloggaajien oletetaan näin tekevän? Blogiyhteistyö on myös yritykselle usein kannattavaa. Itse uskoisin toimivani paljon todennäköisemmin blogiyhteityön kuin perinteisen paperisessa lehdessä olleen mainoksen perusteella. Jos vaikka käytetään hotellia esimerkkinä, kuten Darbyn tapauksessa, niin voisin hyvinkin kuvitella varaavani hotellin sen perusteella, että siitä on jossain blogissa kirjoitettu. Sen sijaan varaisinko hotellin nähtyäni siitä mainoksen vaikka hesarissa? Tuskin. Bloggaajien mainokset perustuvat yleensä kokemukseen tuotteesta tai palvelusta (vaikka heille siitä maksettaisiinkin), kun taas perinteinen mainos on pelkkä mainos. Vaikka en itse henkilökohtaisesti tunnekaan sitä bloggaajaa ruudun toisella puolella, niin hyvän bloggaajan ja hänen lukijakuntansa välillä on tyypillisesti jonkinlainen luottosuhde. En uskoisi, että suosikkibloggaajani kehuisi tuotteen maasta taivaisiin, mikäli hän ei siitä olisi pitänyt. Ehkä positiivinen kuvani kaikista isoista bloggaajista on pelkkää harhakuvaa ja he todella juoksevatkin vain rahan perässä (tuskin), mutta siitä huolimatta, luottaisin heidän sanaansa enemmän kuin merkin omaan mainokseen. Täten blogiyhteistyöt voivat etenkin nuoria kuluttajia tavoitettaessa, olla todella tehokkaampia kuin perinteiset mediat. Siitä huolimatta bloggaajien oletetaan työskentelevän ilmaiseksi, vaikka eiväthän he mitään oikeaa työtä teekään, vaan kirjoittelevat vaan vähän internettiin.

Voiko bloggaaminen sinusta olla työtä? 

Ps. Multa ilmestyy ensiviikolla Q&A -postaus, ja kysymyksiä voitte esittää täällä!